KTP putosi odotetusti takaisin divariin.

TPS otti tänään 3-0 murskavoiton heikosta KTPstä jolla ei ollut mitään mahdollisuuksia ottelussa. TPS hallitsi suvereenisti kenttätapahtumia koko 90min ajan vaikka kaikki maalit syntyivätkin lopussa viimeisen 10 min sisään.

KTPn linja auto oli puoli 11 maissa Salon kohdalla paluumatkalla ja autossa oli kuulemma hiljaista kuin pingviinin ahterissa.
Sunnuntaina on enään turha lähteä Tolza areenalle katselemaan Turkulaisten nousujuhlia.
8229
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Ktp oli pelkkä tiskirätti tämän kauden Veikkausliigassa.
Mustonen oli rakentanut kaikkien aikojen kalleimman ktpn joukkueen ja metsään meni niin että pöly ei laskeudu ennen joulua.
Forssell, Tanaka ja Riski floppasivat totaalisesti.
No onneksi heistä kaokista kolmesta päästään nyt eroon kun seura putosi divariin.
Forsselin 3 vuoden sopimuksessa oli pykälä että saa lähteä jos putoavat.

Äänestä
  • Miksi tuollainen sopimus? Ukot divari tasoa.

    Äänestä

Mitä teki KTPn Asberger ottelun loppupuolella? Otti epäilyttävän punaisen kortin ja ottelu kääntyi Tepsille sen jälkeen. TPS teki muutaman minuutin sisään 3 maalia ja nousi Veikkausliigaan.
Mun mielestäni Veikkauksen pitäisi tutkia yhdessä Poliisin kanssa Asbergerin touhut.
Oliko kyseessä jälleen kerran Suomen kentillä ottelumanipulaatio jossa pelaaja on lahjottu vedonlyöntimafian toimesta.

1Äänestä

Surullinen ilta oli eilen kun KTP jälleen putosi divarin syövereihin potkupalloilemaan.
Olin ottanut Sunnuntain iltavuoron vapaakdi kun oli tarkoitus Tolsalle mennä matsi katsomaan. Aamulla nyt ilmoitin esimiehelle että tulenkin sitten töihin normaalisti pyhänä. Ei tuossa Sunnuntain matsissa ole enään mitään pelattavaa Kotkalaisten kannalta. Mielummin menee töihin.

Jos KTP ei olisi eilen sössinyt peliä ja pudonnut jo ensimmäisessä osaottelussa niin Sunnuntaina olisi tehty kauden yleisöennätys. Nyt veikkaan noin tuhatta katsojaa joista noin 150 on Turkulaisia jotka tulevat seuraamaan heidän noudujuhliaan.

3000 katsojaa olisi varmasti tullut ilman Torstain fiaskoa ja emämunausta.
Kiitokset vaan Asbergerille kun pudotti seuramme divariin.

Äänestä

Eihän tässä ole vielä pudottu, 90 minuuttia aikaa tulla tasoihin, sitten jatkoilla ohi, taistelu jatkuu!!!

Äänestä
  • Pudottu on. Ei mitään saumaa enään.

    Äänestä

Minä en viitsi miesten joukkueurheilua seurata enää lainkaan, oli laji mikä hyvänsä. Naisten urheilua seuratessa ei veekäyrä nouse.

Äänestä
  • Kyllä mimmien Tanska matsissa v- käyrä nousi.
    Kouvolastakin olisi tultu KTP:n matsia katsomaan. Nyt tuskin moni vaivautuu. Tsemppiä nyt kuitenkin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

TPS otti tänään 3-0 murskavoiton heikosta KTPstä jolla ei ollut mitään mahdollisuuksia ottelussa. TPS hallitsi suvereenisti kenttätapahtumia koko 90min ajan vaikka kaikki maalit syntyivätkin lopussa viimeisen 10 min sisään.

KTPn linja auto oli puoli 11 maissa Salon kohdalla paluumatkalla ja autossa oli kuulemma hiljaista kuin pingviinin ahterissa.
Sunnuntaina on enään turha lähteä Tolza areenalle katselemaan Turkulaisten nousujuhlia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu