Laman syy on julkishallinnon holtiton rahankäyttö

Anonyymi-ap

Suomalaisilta on kerätty rahat sillä verukkeella, että valtio sitten pitää huolen, että eläkkeet maksetaan ja sosiaaliturva takaa paremman toimeentulon kuin töissä konsanaan ja vielä ilmaisia lippuja huvipuistoon koko perheelle.

Nyt kansa on vihdoin tajunnut, ettei julkishallinto olekaan säästänyt rahoja sitä varten, mihin ne on kerätty vaan elänyt jatkuvasti yli varojensa.

Kaikki tietävät, ettei sosiaaliturva jatku koska ei ole rahaa eikä terveydenhoitokaan. Eläkkeistäkin napsitaan jatkuvasti paloja pois muka siksi, että sosiaaliturva pitää huolta suomalaisista.

Kusetus on tullut tien päähän ja julkishallinnto on rasite.
On parempi maksaa yksityiselle lääkärille kuin maksaa sille tivolille, jota kutsutaan terveyedenhoidoksi ja jossa laulaen siirretään paoperia paikasta toiseen puolet työpäivästä.

Paprin pyörittäminen työllistää sekä paperin lähettäjää että vastaanottajaa, muttei tuo mitään hyvää.

Lama loppuu vasta, kun ihmisillä on riittävät säästöt pahan päivän varalle ja usko siihen, ettei valtio varasta niitäkin.

23

217

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Veroja pitää maksaa hyvinvointiyhteiskunnan pyörittämiseen, mutta totta on se, ettei yli varojen pidä elää ja koskee myös valtiota/kuntia.

      Ihmiset haluavat kuitenkin palveluja, kuten esim. hyvin päällystettyjä teitä, mutta veroja ei haluttaisi maksaa, joilla niitä teitä ylläpidetään ja rakennetaan.

      • Anonyymi

        Nyt ollaan menty jo sen pisteen yli, jossa halukkuus maksaa veroja ei enää vaikuta verotuloihin.

        Kyse on nyt kyvystä maksaa veroja.
        Ihmisillä ei ole tulevaiduudenuskoa koska mikän ponnistelu ei paranna elämään vaan ainoastaan lisää verotaakkaa. Mitä mietä on tehdä töitä koko viikkoa, jos itse ei hyödy siitä?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nyt ollaan menty jo sen pisteen yli, jossa halukkuus maksaa veroja ei enää vaikuta verotuloihin.

        Kyse on nyt kyvystä maksaa veroja.
        Ihmisillä ei ole tulevaiduudenuskoa koska mikän ponnistelu ei paranna elämään vaan ainoastaan lisää verotaakkaa. Mitä mietä on tehdä töitä koko viikkoa, jos itse ei hyödy siitä?

        Mikä on se hyöty kenellekin? Jos elää ja tulee toimeen, on katto pään päällä, eikä kuole nälkään ja on varaa normaaliin elämiseen, niin se on jo melko hyvin.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mikä on se hyöty kenellekin? Jos elää ja tulee toimeen, on katto pään päällä, eikä kuole nälkään ja on varaa normaaliin elämiseen, niin se on jo melko hyvin.

        Tuohon pääsee sosiaalituella.

        Tarvitaan jotain kannustinta siihen, että ihmiset tekevät töitä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuohon pääsee sosiaalituella.

        Tarvitaan jotain kannustinta siihen, että ihmiset tekevät töitä.

        Sosiaalietuuksilla ei pitäisi pystä elämään "normaalia" elämää liian pitkään. Sillä pitäisi nippa-nappa tulla toimeen, että kannustaa hakemaan töitä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuohon pääsee sosiaalituella.

        Tarvitaan jotain kannustinta siihen, että ihmiset tekevät töitä.

        Mitä helvetin töitä ,kun niitä ei ole. Seuraa pösilö uutisia ja aikaa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitä helvetin töitä ,kun niitä ei ole. Seuraa pösilö uutisia ja aikaa.

        Tekemätöntä työtä on vaikka kuinka paljon.
        Miksi jonkun toisen pitäisi tarjota sitä sinulle, kun voit ihan hyvin olla se, joka tarjoaa sitä muille?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitä helvetin töitä ,kun niitä ei ole. Seuraa pösilö uutisia ja aikaa.

        Joillakin on, toisilla ei.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tekemätöntä työtä on vaikka kuinka paljon.
        Miksi jonkun toisen pitäisi tarjota sitä sinulle, kun voit ihan hyvin olla se, joka tarjoaa sitä muille?

        Väitteesi tekemättömästä työstä ei ainakaan korreloi työttömyyslukuihin, kun on monta sataa tuhatta työtöntä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Väitteesi tekemättömästä työstä ei ainakaan korreloi työttömyyslukuihin, kun on monta sataa tuhatta työtöntä.

        Miksi eivät ryhdy yrittäjiksi?

        On typerää haukkua muita siitä, ettei tarjoa työtä, kun itse ei tee yhtään mitään muuta kuin odottaa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Väitteesi tekemättömästä työstä ei ainakaan korreloi työttömyyslukuihin, kun on monta sataa tuhatta työtöntä.

        Et ilemisesti ole yrittänyt saada palveluja vaikka rännien puhdistamiseen tai sähköpistokkeen asentamiseen.

        Jostain syytä työttömät eivät vain tee työtä. Luulisi, että vaikka professorin koulutuksella osaisi puhdistaa rännitkin.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Et ilemisesti ole yrittänyt saada palveluja vaikka rännien puhdistamiseen tai sähköpistokkeen asentamiseen.

        Jostain syytä työttömät eivät vain tee työtä. Luulisi, että vaikka professorin koulutuksella osaisi puhdistaa rännitkin.

        Jos tarjota hyvää palkkaa/hintaa putsauksesta/asennuksesta, niin varmasti löytyisi työttömiä, jotka tekisivät työt.


    • Anonyymi

      Eipä ole kauaakaan kun kokoomus juhli ja kulutti yli 800000 € juhliin.Mukana ainakin Valtonen .

    • Anonyymi

      Päättäjät vaativat että kaikki laittomatkin ihmiset maassa hoidetaan veronmaksajan piikkiin ja omilla ei ole rahaa käydä lääkärissä , odotustiloissa puolet tai ylikin muita kuin kantasuomalaisia , näinkö kansan etuja hoidetaan oikein ? Kyllä joku puhuu ja lupailee kansalle aivan muunneltua totuutta , miten tämmöinen sallitaan .

    • Anonyymi

      Katsokaa tilastoja !
      Löytyvät netistä Englannin kielellä !?

      Julkisen talouden menot suhteessa BKT:hen
      Suomi 57%. Maailman korkein luku !?

      Kun julkiset menot ovat liian suuret niin verotus on korkeata ja talouskasvu on olematonta sekä varallisuustasot ovat matalat ! Näin Suomessa on !?

    • Anonyymi

      Suomessa ei ole lama.

      • Anonyymi

        Ai ei vai?!


    • Anonyymi

      Häätötoimet rahanahneuden takia on välinpitämättömyyden huippua.

      • Anonyymi

        Jos pitää maksaa asunnosta velat, korot, vastikemaksut ja kunnossapidot, ei ole varaa hyväntekeväisyyteen.

        Kirkko, puolueet ja AY-liike ei maksa veroja.
        Mitä, jos antaisivat hiukan takaisin.


    • Anonyymi

      Tämä niukkuus on ollut ja ilmeisesti tulee olemaan. Aku Ankassa oli kertomus, kun kaikki saivat miljoonat rahaa. Seurauksena kukaan ei tehnyt enää mitään. Tässä on perussyy herruuteen ja rouvuuteen.

    • Anonyymi

      Eläkkeet on maksettu jo kauan sitten 96 kun oli vielä töitä . Eikä eläkkeitä makseta verovaroista
      Ne on erikseen maksettu Eläke yhtiölle

      • Anonyymi

        Niinhän sitä luulisi.
        Eläkkeet lasketaan kuitenkin veroluontoisiksi menoiksi ja ne on mukana sosiaaliturvassa.

        Kannattaa pohtia kenen rahaa ne oikeasti ovat ja onko niitä missään...


      • Anonyymi

        Aika harva suomalainen maksaa eläkemaksuja niin paljon, että ne ja niiden korot kattaisivat ko. henkilölle maksetut eläkkeet. 1940-1950 -syntyneet saavat maksamansa eläkemaksut takaisin n. 4-kertaisena.

        1980-1990-luvulla syntyneet saaavat n. 1,4-1,8 kertaisena takaisin maksamansa eläkemaksut.

        Naiset saavat takaisin suuremmalla kertoimella kuin miehet.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa

      Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin
      Maailman menoa
      166
      2981
    2. Miten juhlitte ensi lauantaina?

      Se on kalenteriin merkitty juhlapäiväksi, niin sitä kai kuuluu juhlia.
      Maailman menoa
      292
      2662
    3. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

      Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
      Maailman menoa
      75
      1758
    4. Kolme neljästä suomalaisesta kannattaa miljonääriveroa

      Kertoo vasemmistoliiton teettämä kysely. Veron ulkopuolelle jätettäisiin asunto. "Puolet vastaajista oli sitä mieltä, e
      Maailman menoa
      47
      1655
    5. Kumpaan rahat, mummojen vaippoihin vai Nalle WahIroosille?

      JOS siis sinä saisit päättää?
      Maailman menoa
      38
      1530
    6. Voi mies olit taas niin komea

      Olet silmäkarkkia ❤️ Sua vois katsella vaikka koko päivän. ❤️
      Ikävä
      122
      1296
    7. Kadutko koskaan

      Sitä mun iskiyritystä?
      Ikävä
      103
      1203
    8. Ryöstö Punkaharjulla

      Punkaharjun k-market ryöstetty tänään keskellä päivää, ketä lie asialla? Poliiseja ainakin pörrää ympäriisee
      Savonlinna
      14
      1174
    9. Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa

      Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.
      Luterilaisuus
      369
      1113
    10. Uudestisyntyminen ei tapahdu kasteessa

      Tässä Apostolien tekojen kohdassa näemme, että Filippus julisti hoviherralle ensin evankeliumia ja kuulusteli sitten tar
      Kaste
      204
      1063
    Aihe