Helluntaipastorit ovat kovia hehkuttamaan ymmärtämättä Herran vihan hehkua.
"Sentähden kääriytykää säkkeihin, valittakaa ja parkukaa, sillä Herran vihan hehku ei ole kääntynyt meistä pois."
Hehkutus puheet ja mieleen vaikuttaminen
15
93
Vastaukset
- AnonyymiUUSI
Lääkärilehdessä hypnoosiin erikoistunut lääkäri kauhisteli lahkosaarnaajien käyttämiä keinoja saada ihminen tulemaan lahkon uskoon.
- AnonyymiUUSI
Valheellinen väite.
Olen perehtynt hynoosiin ja käynyt monissa helluntailaisten tilaisuuksissa ja perehtynyt heidän oppeihinsa, näillä perusteilla väitän syytöksen hypnosisoimista valheeksi.
- AnonyymiUUSI
Lopunaika ja mieleen vaikuttaminen.
Jer 30:24:
"Eikä Herran vihan hehku asetu, ennenkuin hän on toteuttanut ja täyttänyt sydämensä aivoitukset. Aikojen lopulla te tulette sen ymmärtämään."
Aikojen lopulla te tulette sen ymmärtämään. - AnonyymiUUSI
Asialla on yli-innokkaat pastorit mutta tarvittaisiin Jumalan mielen mukaista murhetta.
2Kor 7:11: "Sillä katsokaa, kuinka suurta intoa juuri tuo Jumalan mielen mukainen murehtimisenne on saanut teissä aikaan..." - AnonyymiUUSI
Herra sanoo hehkuttajille.
"Mutta vielä nytkin, sanoo Herra, kääntykää minun tyköni kaikesta sydämestänne, paastoten, itkien ja valittaen." - AnonyymiUUSI
Ylivainio laittoi liikkeelle yli tuhat valheellista väitettä siellä tapahtuneista ihmeparanemisista.
Oikea lääkäri tutki kaikki Ylivainion aikaiset helluntailaisten väittämät ihmeparanemistapaukset Tampereen yliopistossa tekemässään tri:n väitöskirjassa.
Kukaan ei ollut oikeasti parantunut yhtään mistään.
Hellarit kävi kuumana. Väitöstilaisuuden turvatoimia piti lisätä. - AnonyymiUUSI
Mieleen vaikuttaminen on psykologiaa.
Kuuluu helluntaipastoreiden koulutukseen.- AnonyymiUUSI
Valehtelet
- AnonyymiUUSI
Pakkovauvakastetuilla on valehtelemisen sakramentti.
- AnonyymiUUSI
Kuuluisat kaaajapastorit käyttävät Franz Mesmerin kehittämää hypnoosin sovellusta usean ihmisen yhtä aikaa kaatamiseen nurin lattille.
googlaa: Mesmerismi
ne on hyvin haitallisia menetelmiä ihmisen terveydelle, niihin ei pidä suostua- AnonyymiUUSI
Kehitysmaissa niitä hankimaailman konsteja käytetään, koska ne kuuluu niiden ihmisten perinteeseen.
- AnonyymiUUSI
Koko tämä palsta on laitettu pilkkaamiseksi. Katso vastausten kelonajat.
- AnonyymiUUSI
Kannattaa hehkuttaja pastoreiden lukea Raamatusta mitä tarkoittaa Jumalan vihan hehku ja katsoa peiliin.
"Sentähden kääriytykää säkkeihin, valittakaa ja parkukaa, sillä Herran vihan hehku ei ole kääntynyt meistä pois." - AnonyymiUUSI
Lupaavat
🤸vapautta synnistä
😱 pelastusvarmuutta
Ja lupaavat heille vapautta, vaikka itse ovat turmeluksen orjia; sillä kenen voittama joku on, sen orja hän on.- AnonyymiUUSI
kaikki tuntemani pastorit ovat olleet uskossa. Siis heillä on ollut elämä ennen uskoontuloa. Sitten he ovat saaneet syntinsä anteeksi. He ( niinkuin jokainen uskoontullut ) eivät ole enää Jumalan vihan alla. Jos ihminen eläessään ei tee parannusta ja käänny Jumalan puoleen, tulos on huono.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
PÄIVÄN PARAS: Nigerialainen haki turvapaikkaa Suomesta, lähti takas huilaamaan
kotimaahansa, koska turvapaikan saaminen kesti niin kauan. Ja tämän kertoo ihan Yle, eikä yhtään toimittaja kyseenalaist1834107Mikä vasemmistolaisista jankkaavaa vaivaa?
Pahasti on ihon alle, siis korvien väliin sinne tyhjään tilaan, päässeet kummittelemaan. Ei ole terveen ihmisen merkki1043715Ohjelma "Rikollisjengien Ruotsi" hyvin paljasti jakautuneen maan
eli ns. ruotsalaiset yhdellä puolella, muslimit ja muut kehitysmaalaiset toisella puolella. Siinäkin hyvin näki mitä ma433239Pidennetään viikko 8 päiväiseksi
Ja jätetään työpäivien määrä nykyiseen 5:een. Tuo olisi kompromissiratkaisu vellovaan keskusteluun työajan lyhentämisest222567- 1892328
Jos Katja Ståhl ei pääse juontamaan Elämäni biisiä, kenet haluaisit nähdä juontohommissa?
Katja Ståhl on ollut kuluvalla viikolla sairaalahoidossa. Jos Katja Ståhl ei pääse juontamaan Elämäni biisiä, kenet halu281500- 981307
Vähäkankailla ollut ongelmia vuokra-asunnossa
Aina ne ikävätkin asiat tulevat mediaan. Jasmin ja Marko saaneet edellisestä asunnostaan häädöt ja Jasmin todettu varatt1361197Tiesitkö? Tuure ja Saana Boelius ovat sisaruksia!
Tiesitkö? Tuure Boelius ja Saana Boelius ovat tänä syksynä kumpainenkin reality-ohjelmissa tv:ssä: Tuure Petollisissa ja251194Jos elämäsi ihminen
on osoittanut kiinnostuksensa, niin kannattaa vastata edes jotain vaikka mikä olisi. Toista mahdollisuutta ei välttämätt691068