Hirvirääkkäys metsällä

Anonyymi-ap

Kiimaisa hirvisonneja helppo ampua.
"Meidän seurassa, en edes viitsi sanoa missä olen mutta emää kaksoisvasoineen ollut lahtaamassa viisi koiraa ja parikymmentä ampujaa."
"Metsästyseura /ryhmä ei saa käytännössä lopetettua ylipyytämistä, koska aina on porukassa joku, joka haluaa jatkaa. Vaikka tajuaakin metsien huokuvan tyhjyyttään."
"Hirven pyyntiajat nykyään aivan käsittämättömiä, Aloitetaan kesällä ja Pyynti jatkuu tammikuun puoleen väliin. Eloon jääneet Hirvet juoksutettu koiramaratoneilla luurangoiksi, jotka sitten kuolevat nälkään talvella. Varsinkin kantavat naarashirvet.Koska eivät saaneet kerättyä rasvakerrosta. Tuho totaalinen"
"Hirven metsästys on tänä päivänä eläinrääkkäystä. Pyyntiaika syyskuusta tammikuuhun. Aamusta iltaan juoksutetaan koko pyyntiaika. Eikö tähän oikeasti joku puutu Eu:n tasolla?"
"Hirvimiehet ovat nykyvään ylipainosia pöhöttyneitä läskejä autossa istutaan ja ammutaan hirvijä koko hirven metsästyslaki pitäisi uusia ja yleensä koko hirvenmetsästys on niin sairasta kiihkoa että.menee yli ymmäryksen"

"Luke tämän sotkun on aiheuttanut jo useamman kerran kun nuoret insinöörit tilastomatematiikkaan luottaa todellisuudesta/käytännöstä mitään tiedä. Metsästyseurojen ilmoituksia ei Luke noteeraa mitenkään, toinen suuri ongelma on tuo KATEUS lupien hakemisessa, Haetaan lupia yli kestävän metsästyksen kannan."

"Onhan tuo huvittavsn näköistä touhua. Hienot jahtiasut ja muut rensselit päällä kavellään max. 100 metriä autolta passiin. Odotellaan, että koira ajaa hirven viereen, ammutaan ja haetaan hirvi mönkijällä pois. Sitten kodalle muistelemaam kovaa jahtipäivää. Hiki tuli vain jahtipukua pukiessa."

"Hirvenpyynti on lahtaamista, koirat juoksuttavat hirviä kellon ympäri ja sitten autolla mennään kännykkää vahdaten tuhatta ja sataa eteen kulkureitille, tehdään passi tienlaitaan. Ammutaan lippaat tyhjäksi. Sitten kehutaan tulilla, kuinka hyvä hirvihaukku sessellä oli.. Toivottavasti tähän eläinrääkkäykseen puututaan Eu tasolla."
"Löysinpä taas uuden palstan, jota ei Xd auto pyytäjä trolli ole vielä raiskannut. Luin koko palstan läpi ja olen vanhana hirvestäjänä huomannut saman. Elikkä koirat ajattavat hirviä puoli vuotta ja vasojen kehitys pysähtyy ja talveksi on riutuneella hirvellä huono selviytyä. Metsätiet montuilla, kun tutka koiramiehet kaasuttelevat seuraaviin passeihin, josta koiran ajattama hirvi on tulossa. Tähän asiaan on joukko hirven metsästäjiä kyllästynyt ja osa on lopettanut koko homman, kun on saanut hapoille ajettua hirvenlihaa. Kunnon koiramies jalkautuu ja koira pitää isäntäänsä yhteyttä. Nyt löysätään koira autosta ja seurataan puhelimesta autossa istuen, tai jopa kylän huolto asemalla kahvia nauttien puhelin auki. Iso osa hirvistä ammutaan auton vierestä tai läheltä sitä. Kiimarauhoitus on kuitenkin koiramiehille jatkuvaa hirvien ajattamista ja saadaan kuulemma koiralle kuntoa. Parhaat kehuvat koiriansa, kuinka tänään tuli tutkaan 70 kilometriä ja nopeus sitä ja sitä. Kuolleitakin hitviä on löytynyt ilman ampuma haavaa, sillä sydän on pettänyt, kun useana päivinä peräkkäin on aina uusi ja uusi koira kintuissa. Itse olen nähnyt kaksi eri kuollutta hirveä, ja lumijäljet ovat paljastaneet hirvien kuolleen maha tyhjänä niille jalansijoilleen, mihin voimat riitti. Tätäkin kirjoitusta vastaan hyökätään tätä harrastavan koira/ tutka pyytäjän taholta, mutta kuten moni hirvestäjä on tämän todeksi todennut, niin tuodaan se julki."
HUOM HUOM HUOM !!!!!!!!!
"Kuolleitakin hitviä on löytynyt ilman ampuma haavaa, sillä sydän on pettänyt, kun useana päivinä peräkkäin on aina uusi ja uusi koira kintuissa. Itse olen nähnyt kaksi eri kuollutta hirveä, ja lumijäljet ovat paljastaneet hirvien kuolleen maha tyhjänä niille jalansijoilleen, mihin voimat riitti."
"Hyvä kirjoitus..... onko pakko ajattaa hirviä? Kyllä itse useasti syksyllä kameran kanssa kuvailen koiran työskentelyä hirvien kanssa ja kyllä nämä hirvet osaavat syödä siinä koiran keskustellessa niiden kanssa. Enemmän olisin huolissani näistä kateellisista / ahneista pyytäjistä , jotka ampuvat ns kylähirviä , naaraita mitään kainostelematta, samaan nippuun vasat ja emät.. kauhea kateus kilpailu mielessään, että minun koiralle ne kaadot tehtiin....Jos koiralle opetetaan että täyteen laukkaan ammutaan, niin ajokoirahan siit tulee, ja tämä tyyli ei todellakaan mittään hirvenpyyntiä ole."
"seuran hirvi miehissä yksi porukka saa vain hirviä ja sillä irstaillaan tämä johtuu siitä kun tämä porukka ampuu täyteen laukkaa hirvet jotka on juossut 20km koiran edessä"



https://keskustelu.suomi24.fi/t/17572637/hirvenpyynti-tana-syksyna-kemijarvella-

14

683

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Tästä on puhuttu jo vuosia! Lainsäätäjät huom.

    • Anonyymi

      Se on noille läskimahoille ihan sama onko susi vai hirvi, pääasia että saadaan henki pois.

      • Anonyymi

        Tollaisilta "metsästäjiltä" luvat pois !


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tollaisilta "metsästäjiltä" luvat pois !

        Todellakin, mutta metsämies ei uskalla ojentaa metsätappajia, voi tulla kuula kalloon ? Jolloin uskottavuus menee koko porukalta.


      • Anonyymi00008
        Anonyymi kirjoitti:

        Todellakin, mutta metsämies ei uskalla ojentaa metsätappajia, voi tulla kuula kalloon ? Jolloin uskottavuus menee koko porukalta.

        Ihan totta. Mutta Ukrainaan ei silti uskalleta lähteä tappamaan, siellä voi tulla pipi itselle. Ihan kuten jahdattaviin metsän eläimiin. Että tällaisia sankareita.


    • Anonyymi00007

      Näkee että aloittaja on täysin pihalla todellisuudesta. Tulee sellaista tuubaa että.
      Perätöntä metsästyksen mustamaalaamista, tekstistä huokuu syvä asiantuntemattomuus.
      Mutta hyvähän se on huudella kaupunkislummin kätköistä muka tietäjänä omia mölinöitään. Toiset slummilaiset menee vielä uskomaan valistajansa mölähdyksiä.

      • Anonyymi00009

        Kyse ei ole ehkä niinkään liharuoasta jonka voi aina korvata muulla ! Kaiken ydin on viattomien metsän eläinten jahtaamisella ja tappamisella. Eikä voi kuin toivoa, että metsän viattomat eläimet loppuisi ihan itsekseen sukupuuttoon, niin metsäteurastajat voi ihan kaikessa rauhassa ajaa toisiaan tappamisen meiningissään takaa. Kaikki siunaus sille.


      • Anonyymi00020

        Ei ! Kyllä tämä aloitus on kokeneimmilta hirvenpyytäjiltä, jotka kunnioittavat perinteisiä erämiestaitoja.


    • Anonyymi00011

      Tuo aloittajan viesti voi ehkä pitää paikkaansa lapissa jossa on suuret alueet, mutta eteläsuomessa alueet ovat niin pieniä, että useasti puolen tunnin juoksun jälkeen hirvet on naapuriseuran alueella, eikä meillä ainakaan ilmoiteltu naapuriseuralle ,että hirvet on teillä, monissa seuroissa on sääntö, ettei tuplavasoja ammuta molempia, näin pyritään säästämään tuottavaa lehmää. Hirvi jota on ajatettu koko päivä, niin liha on aivan maitohapoilla eikä ole enää kovin hyvää ravinnoksi, tässä tuleekin metsästyksenjohtajan vastuu esille ,ettei elukan perään enää laiteta uutta koiraa.

    • Anonyymi00015

      Hirvien ja myös valkohäntäkauriiden metsästys on kammottavaa touhua! Aloitus on täyttä totta. Pari vuosikymmentä olen seurannut metsästäjien touhuja. Metsästys ei ole metsään menemistä, vaan autorallia.

      • Anonyymi00016

        Neljän tai viiden auton letka taas kiertämässä kylää. Asun metsän keskellä, niin en ole kuitenkään nähnyt kuin yhden ainokaisen hirven vuoden aikana. Sitäkö viimeistä jahtaavat veren himoissaan?


      • Anonyymi00017
        Anonyymi00016 kirjoitti:

        Neljän tai viiden auton letka taas kiertämässä kylää. Asun metsän keskellä, niin en ole kuitenkään nähnyt kuin yhden ainokaisen hirven vuoden aikana. Sitäkö viimeistä jahtaavat veren himoissaan?

        Itse olen lapin äijänä pyytänyt hirviä 60 luvulta saakka ja olen aloittajan kanssa täysin samaa mieltä. Aivan eläinrääkkäystähän tämä tutkalla varustetun ajavan koiran käyttö jo on.


      • Anonyymi00018
        Anonyymi00017 kirjoitti:

        Itse olen lapin äijänä pyytänyt hirviä 60 luvulta saakka ja olen aloittajan kanssa täysin samaa mieltä. Aivan eläinrääkkäystähän tämä tutkalla varustetun ajavan koiran käyttö jo on.

        Olen täysin samaa mieltä hirvestäjänä, vaikka kuuluisa dx trolli haukkuu kaikki metsästäjät samoilla itkuvirsillä. Hyvä kun on vielä rehellisiä äijiä.


    • Anonyymi00021

      Haluatko sen hirven mieluimmin tuulilasiisi?
      Näin aikoinaan,kun hirvi tuli Mersun tuulilasista sisälle ja nuori isä
      kuoli.Olen itse ollut niin lähellä hirvikolaria,että kun äkkijarrutuksen
      jälkeen poistuin autosta jalat eivät tahtoneet kantaa.
      Näin todella,kuinka kuolema kulki todella läheltä.
      Ja voin kertoa Sinulle "viherpiipertäjä",
      Se hirvenliha,jota he metsästäjät saavat on todella kallista.
      Jospa Sinä perehtyisit ensin metsästyslakiin.
      Aseet,aseenkantoluvan ja niin edelleen..
      Hirvet aiheuttavat metsänhoidollisesti tuhoa syömällä taimikoita.
      Sinä viherpiipertäjä,tutustu kaikkiin hirvieläinten eli muotoihin,
      Joten kivat Sinulle

    Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kansalla on oikeus tietää miksi persut pettävät

      Koko kulunut hallituskausi on kysytty persuilta, minkä vuoksi he ovat pettäneet käytännössä jokaisen vaalilupauksen, ain
      Maailman menoa
      60
      7512
    2. Venäjän armeijan evp-upseeri: Armeija surkeassa tilassa, jonka läpäisee kaiken kattava

      valehtelu. Venäläiset alkaneet pohtia julkisesti maan todellisia tappioita. Z-bloggari ja 3. luokan kapteeni (evp.) Mak
      Maailman menoa
      123
      2936
    3. Minkälaisen viestin

      Laittaisit ikävöinnin kohteelle, jos rohkenisit?
      Ikävä
      142
      1776
    4. Kansalla on oikeus tietää mikä on SDP:n talousohjelma jolla maan talous

      saadaan nousuun? Miksi puolue piilottelee sitä, vai eikö sitä ole? Tähän asti olemme vaan saaneet kuulla hallituksen ha
      Maailman menoa
      65
      1649
    5. Ammattiliitto 900 euroa/vuosi - Työttömyyskassa 72 euroa/vuosi

      Ammattiliitosta eroamalla voi säästää jopa 800 euroa vuodessa. Mitä enemmän tienaat, sitä enemmän maksat liitolle. Esim
      Maailman menoa
      115
      1458
    6. Miten voit olla niin tyhmä

      että et tajunnut että sua vedätettiin? Tietäisitpä miten hyvät naurut on saatu. Naiselle
      Tunteet
      167
      1404
    7. Missä vaiheessa

      Päätit irl luovuttaa minun suhteeni?
      Ikävä
      131
      1153
    8. Millaisena uskot

      Kaivattusi kokevan tunteensa?
      Ikävä
      77
      853
    9. Kyriake=Kirkko

      Kirkko, Kyriake Kirkko-sana tulee kreikankielen sanasta Kyriake=Herran omat, Kristuksen omaksi kastettujen suuri joukko
      Kaste
      47
      802
    10. Mitä haluat eniten

      Kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      52
      745
    Aihe