Psykoosista toipuminen

Monta vuotta halunnut kirjoittaa tämän tekstin, jos jollekin on tästä apua. Itse olen toipunut psykoosista, mutta se oli todella vaikeaa ja kesti 4 vuotta. Psykoosi ei ole uusiutunut, onneksi.

Omalla kohdallani psykoosi ei johtunut skitsofreniasta tai päihteistä, vaan oli reaktiivinen psykoosi elämän olosuhteisiin. Paraneminen kesti 4 vuotta. Olin tämän 4 vuoden aikana vaihtanut 10 työnantajaa, maksanut 17000€ luottokorttivelan pois. Myynyt 0,25M maksaneen asunnon 5k tappiolla ja käynyt 3 eri maassa, lisäksi opiskelin kahta amis-tutkintoa (sain apua ex aviopuolisolta toisen suorittamisessa). Lisäksi avustin väitöskirjan tekemisessä.

Levätä en ikävä kyllä saanut. Silloinen avopuoliso ei antanut lupaa maata sohvalla. Jossain kohtaa aloin siivoamaan taloa. Ensin siihen meni 3 päivää, vuotta myöhemmin 3 tuntia. Aloin kokkaamaan aktiivisesti. Pihalla haravoin. Tavoitteena oli saada harjaannuttaa aivot uuden oppimiseen.

Liikuntaan ei enää voimavarat kylläkään riittäneet, muuta kuin ihan viimeisen vuoden loppupuolella. Tuolloin aloin kävelemään sellaiset 30 km päivässä.

Paino nousi ensimmäisen vuoden aikana 58 kg:sta noin 80-90 kiloon ja tippui viimeisenä vuonna takaisin 58 kiloon.

Kokemus oli etenkin henkisesti erittäin raskas. Arvelen että itseäni auttoi se, että asuin taajamassa luonnon helmassa.
054
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Monta vuotta halunnut kirjoittaa tämän tekstin, jos jollekin on tästä apua. Itse olen toipunut psykoosista, mutta se oli todella vaikeaa ja kesti 4 vuotta. Psykoosi ei ole uusiutunut, onneksi.

Omalla kohdallani psykoosi ei johtunut skitsofreniasta tai päihteistä, vaan oli reaktiivinen psykoosi elämän olosuhteisiin. Paraneminen kesti 4 vuotta. Olin tämän 4 vuoden aikana vaihtanut 10 työnantajaa, maksanut 17000€ luottokorttivelan pois. Myynyt 0,25M maksaneen asunnon 5k tappiolla ja käynyt 3 eri maassa, lisäksi opiskelin kahta amis-tutkintoa (sain apua ex aviopuolisolta toisen suorittamisessa). Lisäksi avustin väitöskirjan tekemisessä.

Levätä en ikävä kyllä saanut. Silloinen avopuoliso ei antanut lupaa maata sohvalla. Jossain kohtaa aloin siivoamaan taloa. Ensin siihen meni 3 päivää, vuotta myöhemmin 3 tuntia. Aloin kokkaamaan aktiivisesti. Pihalla haravoin. Tavoitteena oli saada harjaannuttaa aivot uuden oppimiseen.

Liikuntaan ei enää voimavarat kylläkään riittäneet, muuta kuin ihan viimeisen vuoden loppupuolella. Tuolloin aloin kävelemään sellaiset 30 km päivässä.

Paino nousi ensimmäisen vuoden aikana 58 kg:sta noin 80-90 kiloon ja tippui viimeisenä vuonna takaisin 58 kiloon.

Kokemus oli etenkin henkisesti erittäin raskas. Arvelen että itseäni auttoi se, että asuin taajamassa luonnon helmassa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu