Feministinen mieshenkilö

Anonyymi-ap

Mitä mieltä palstan päivystävä feministi on tästä asiasta? Kun mies on feministinen ja nainen on anti-feministinen? Selitäppäs se nyt parhain päin.

" jaksossa nostetaan esiin vanha lehtijuttu, joka käsittelee ex-pariskunnan remonttia 17 vuotta sitten.

Martina Aitolehti avautui lehtijutussa, kuinka oli hoitanut ison osan remontista itse. Esko Eerikäistä hän kuvasi maailman surkeimmaksi.

– Mulla meni hermo, kun se ei saanut naulaa seinään. Mun mielestä miehen kuuluu osata tehdä, Martina avautui jutussa.

Esko oli vastannut artikkelissa, että Martinan ajatusmaailma kuuluu menneelle vuosituhannelle.

Aihe jakaa ex-parin edelleen.

– Noiden kommenttien takia olen kokenut tietynlaista huonommuuden tunnetta, Eerikäinen avaa.

Eerikäinen kertoo, ettei koskaan ole ollut näppärä sormistaan esimerkiksi koulussa, eikä ole tykännyt rakennella mitään. Erilaisissa kotiin liittyvissä huoltotilanteissakin hän kääntyy huoltoyhtiön puoleen.

– Tuon kommentin jälkeen olen yhden tai kaksi kertaa laittanut tapettia seinään. Minulle tulee aina tuo kommentti mieleen.

Eerikäinen pohtii, mitataanko tosimiehuus siinä, että osaa tapetoida seinät. Aitolehti kokee tärkeänä, että miehet osaisivat myös kädentaitoja.

– Paskanmarjat. Miesten ei tarvitse osata, Eerikäinen toteaa.

Aitolehti toteaa, että kädentaitoja voi opetella.

– Missä välissä kerkeän opetella tapetoimaan? Ja mitä vittua teen sellaisella taidolla? Eerikäinen tivaa."

38

323

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Miten se jos mies ei saa naulaa seinään tekee hänestä feministisen ja se jos nainen tykkää remontoimisesta tekee naisesta antifeministisen?

      Aitolehtihan on oikeastaan kaiken sen ruumiillistuma mitä feministit ovat kautta aikojen naisille halunneet mahdollistaa. Ja jos se että mies "on feministinen" tarkoittaa samaa kuin että mies on jotenkin naisellinen/ feminiininen niin en tiedä miten Eerikäisestä saa feminiinisen vaikutelman.

      Lahjakkuudet ja taipumukset ovat yksilöllisiä ominaisuuksia. Eivät liity feminismiin millään tavoin. Monet patrialkaaliset macholkulttuurit skandinavisesta näkökulmasta näyttävät miesten osalta tarkemmin ajatellen yllättävän feminiinisiltä. Perinteinen suomalaismies jos pistäisi vaatetukseen ja sliipattuun ulkoiseen olemukseen yhtä paljon energiaa kuin joku italialaismies tai arabi tai joku musta kultakoruilla kuorrutettu räppäri häntä pidettäisiin vähintäänkin homona. No nykyisin trendi on tietysti muuttunut mutta se on muuttunut juurikin maahanmuuton ja vieraskulttuurien vaikutuksen myötä myös täällä.

      • Anonyymi

        Feminismissä ei ole kyse vaatteista tai kultakoruista. Se on jotain hyvin paljon vakavampaa.

    • Anonyymi

      Valitettavasti en ole henkilö, jota kirjoituksessa pyydetään kommentoimaan kirjoituksen sisältöä, mutta tämä on hyvä tilaisuus tarkastella feministisen tasa-arvoideologian käytännön seurauksia. Tämä kyseinen ideologia lähtee erojen tarkastelusta sukupuoliryhmien välillä ja sitten niiden erojen poistamisesta, mikäli erojen nähdään hyödyttävän miehiä ryhmänä tai erojen muuttamista naisia hyödyttäviksi. Tätä kutsutaan sitten tasa-arvoksi. Tässä on hyvä esimerkki tämän "tasa-arvon" tavoittelusta:

      https://yle.fi/a/74-20188500

      • Anonyymi

        järkyttävää, tuossa nyt vaan yritetään tehdä pojista tyttöjä.
        se nyt on sitä "tasa-arvoa" että kaikki ovat vain tasaisen surkeita.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ainakin ne ovat tuollaisen "tasa-arvon" tavoittelun käytännön seurauksia. Meillä oli toimiva systeemi, joka soti vallalla olevaa hegemonista tasa-arvoideologiaa vastaan, joten se täytyi uudistaa tasa-arvoiseksi. Uudistus tehtiin tasa-arvon nimissä naisten etu edellä, mikä ei tietenkään ole tasa-arvon parantamista, vaan ainoastaan naisten ryhmän edun ajamista. Samalla aiheutettiin yhteiskunnallista vahinkoa.

        Jälleen puhutte woketuksen blendaa kaikki samanlaiseksi- tasa- arvosta jolla ei ole mitään tekemistä sen kanssa mitä feminismin sukupuolten välisellä tasa- arvolla tarkoitetaan.

        Feminismi vaatii ainoastaan että sukupuoli ei saa olla esteenä elämässä - siis yhteiskunnan rakenteissa, järjestelmissä tai sosiaalisessa kulttuurissa - kun ihmiset tavoittelevat omia unelmiaan tai pyrkivät mihin tahansa tavoitteisiinsa. Silloin kun sukupuoli vaikuttaa vaihtoehtoihin joista valita, on sille oltava hyvät perusteet. Perusteltua on että sukupuoli vaikuttaa siihen mihin urheilukilpailuihin saat osallistua, kumpi sukupuoli viettää äitiysloman tai mitä julkista WC: ta saat käyttää. Siihen puolestaan saatko äänestää, millaisiin vaatteisiin saat pukeutua tai mihin asemaan työelämässä voit pyrkiä sukupuolen ei pidä vaikuttaa koska mitään perusteita ei ole sille että sukupuolen pitäisi tällaisiin asioihin vaikuttaa.

        Sitä on sukupuolten välinen tasa- arvo feminismin näkökulmasta.

        Wokesekot sekä foorumin antifemakot luulivat että pojista on tehtävä tyttöjä ja tytöistä poikia.

        Kun miettii tuota artikkelissa kerrottua muutosta ja sen seurauksia, niin oliko muutos ja sen seuraukset feministisestä näkökulmasta katsoen tekemisen arvoisia ja kannatettavia?

      • Anonyymi

        Sä kun tykkäät tarkastella kaikkia asioita niin tarkasteleppas vaihteeksi feminismin alkujuuria ja sen historiaa laajemmassa kuvassa.

        Minkä tahansa liikkeen tai ideologian yleensä katsotaan alkaneen silloin kun liikkeelle on keksitty nimi. Feminisme- termi on ranskalaista alkuperää ja sitä alettiin käyttämään ensimmäisiä kertoja 1800- luvun euroopassa. Erimielisiä ollaan siitä kuka feminismi- sanan ensimmäisenä keksi, oliko se Voltaire, Fourier vai kenties ranskalainen lääkäri nimeltä Emile Zola. Olennaista on joka tapauksessa että termin käyttö alkoi esiintyä länsimaissa 1800- luvulla. Tärkeää on se aikakausi ja aikakauden henki jolloin feminismi länsimaisena liikkeenä syntyi.

        Feminismi on 1700- luvun valistusajan perua. Se ilmaantui länsimaiseen tajunnanvirtaan samoihin aikoihin kun Ranskan vallankumouksen myötä länsimaissa tapahtui kaikki ne suuret fundamentaaliset muutokset joiden pohjalle koko länsimainen elämäntapa ja länsimaiset arvot nykyisin perustuvat. Ydinajatuksena ja tavoitteena ovat aina olleet yksilön vapaudet, niiden tavoittelu ja taistelu kaikenlaisia voimia vastaan jotka niitä uhkaavat ja rajoittavat. Naisasialiike on olennainen osa tätä vapauden tavoittelua. Edelleen vielä 60- luvulla länsimaissa feminismiä sanottiinkin "women's liberation movementiksi".

        Koko ajan on siis pyritty vain edistämään naisten vapautumista kaikenlaisista riippuvuussuhteista ja ulkoisista, naisten yksilöllistä autonomiaa ja vapauksia rajoittavista tekijöistä. Biologia takaa sen että naisasialiikkeelle tulee aina olemaan tarve.

        Wokesekoilu on nyt onnistunut tekemään feminismistä saamelaiskäräjäasian. Mikä on hyvin mielenkiintoista. 🤔

        Voitte siis tarkastella vaikka tuolta blököpediasta pääasiat pähkinänkuoressa siitä mitä valistusaika ja Ranskan vallankumous lännelle merkitsi mikäli asia ei ole tuttu, ja liimata feminismin osaksi tuota muutaman sadan vuoden zeitgeistia jolloin oikeastaan laitettiin koko paletti uuteen uskoon länsimaissa ajattelutapoja myöten.

        https://fi.wikipedia.org/wiki/Valistus

        https://fi.wikipedia.org/wiki/Ranskan_suuri_vallankumous

        Eivät tietenkään. Koska muutokset eivät olleet feministisiä lainkaan.

        Ne olivat wokesekoilua.

        Sehän meni sitten taas feminismin apologiaksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jälleen puhutte woketuksen blendaa kaikki samanlaiseksi- tasa- arvosta jolla ei ole mitään tekemistä sen kanssa mitä feminismin sukupuolten välisellä tasa- arvolla tarkoitetaan.

        Feminismi vaatii ainoastaan että sukupuoli ei saa olla esteenä elämässä - siis yhteiskunnan rakenteissa, järjestelmissä tai sosiaalisessa kulttuurissa - kun ihmiset tavoittelevat omia unelmiaan tai pyrkivät mihin tahansa tavoitteisiinsa. Silloin kun sukupuoli vaikuttaa vaihtoehtoihin joista valita, on sille oltava hyvät perusteet. Perusteltua on että sukupuoli vaikuttaa siihen mihin urheilukilpailuihin saat osallistua, kumpi sukupuoli viettää äitiysloman tai mitä julkista WC: ta saat käyttää. Siihen puolestaan saatko äänestää, millaisiin vaatteisiin saat pukeutua tai mihin asemaan työelämässä voit pyrkiä sukupuolen ei pidä vaikuttaa koska mitään perusteita ei ole sille että sukupuolen pitäisi tällaisiin asioihin vaikuttaa.

        Sitä on sukupuolten välinen tasa- arvo feminismin näkökulmasta.

        Wokesekot sekä foorumin antifemakot luulivat että pojista on tehtävä tyttöjä ja tytöistä poikia.

        "kun sukupuoli vaikuttaa vaihtoehtoihin joista valita, on sille oltava hyvät perusteet. Perusteltua on että sukupuoli vaikuttaa siihen mihin urheilukilpailuihin saat osallistua, kumpi sukupuoli viettää äitiysloman tai mitä julkista WC: ta saat käyttää"

        Miksi kuitenkin pitää jaotella sukupuolen mukaan ihmisiä? Miltä kannalta katsottuna tuo on tasa-arvoa jos mielivaltaisia ehtoja asetetaan vain toisen sukupuolen taholta?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eivät tietenkään. Koska muutokset eivät olleet feministisiä lainkaan.

        Ne olivat wokesekoilua.

        Muutoksilla tavoiteltiin tasa-arvoa. Se siis ei ole feminismin tavoite?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sä kun tykkäät tarkastella kaikkia asioita niin tarkasteleppas vaihteeksi feminismin alkujuuria ja sen historiaa laajemmassa kuvassa.

        Minkä tahansa liikkeen tai ideologian yleensä katsotaan alkaneen silloin kun liikkeelle on keksitty nimi. Feminisme- termi on ranskalaista alkuperää ja sitä alettiin käyttämään ensimmäisiä kertoja 1800- luvun euroopassa. Erimielisiä ollaan siitä kuka feminismi- sanan ensimmäisenä keksi, oliko se Voltaire, Fourier vai kenties ranskalainen lääkäri nimeltä Emile Zola. Olennaista on joka tapauksessa että termin käyttö alkoi esiintyä länsimaissa 1800- luvulla. Tärkeää on se aikakausi ja aikakauden henki jolloin feminismi länsimaisena liikkeenä syntyi.

        Feminismi on 1700- luvun valistusajan perua. Se ilmaantui länsimaiseen tajunnanvirtaan samoihin aikoihin kun Ranskan vallankumouksen myötä länsimaissa tapahtui kaikki ne suuret fundamentaaliset muutokset joiden pohjalle koko länsimainen elämäntapa ja länsimaiset arvot nykyisin perustuvat. Ydinajatuksena ja tavoitteena ovat aina olleet yksilön vapaudet, niiden tavoittelu ja taistelu kaikenlaisia voimia vastaan jotka niitä uhkaavat ja rajoittavat. Naisasialiike on olennainen osa tätä vapauden tavoittelua. Edelleen vielä 60- luvulla länsimaissa feminismiä sanottiinkin "women's liberation movementiksi".

        Koko ajan on siis pyritty vain edistämään naisten vapautumista kaikenlaisista riippuvuussuhteista ja ulkoisista, naisten yksilöllistä autonomiaa ja vapauksia rajoittavista tekijöistä. Biologia takaa sen että naisasialiikkeelle tulee aina olemaan tarve.

        Wokesekoilu on nyt onnistunut tekemään feminismistä saamelaiskäräjäasian. Mikä on hyvin mielenkiintoista. 🤔

        Kertoessasi mitä mielestäsi on oikeaoppinen feminismi meidän tulisi siis matkustaa ajassa aina 1700- ja 1800-luvuille saakka ja unohtaa mitä on tapahtunut noiden vuosisatojen jälkeen itse liikkeelle, kulttuurille ja yhteiskunnille. Unohduksen jälkeen tulisi sitten palata sivistyneenä vuosisatojen takaa nykyhetkeen. Kun haluamme ymmärtää, että mitä on tapahtunut 1800-luvun jälkeen, niin lukemisen voi aloittaa, ikävä kyllä, vaikka näistä:

        https://grokipedia.com/page/Marxism

        https://grokipedia.com/page/Cultural_Marxism_political_term

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Muutoksilla tavoiteltiin tasa-arvoa. Se siis ei ole feminismin tavoite?

        Niinpä, menee tosi sekavaksi tämä keskustelu kun ei tästä ota selvää etes perusasioista. Ilmeisesti feminisitit ei itsekään tiedä mitä asiaa ajavat. Vissiin se vaihtelee femiineillä henkilöillä ihan mielialan mukaan...

        Opettele lukemaan.

        Olet siinä toki oikeassa että monet feministeiksi itsensä määrittelevistä eivät nykyisin totta tosiaan tiedä mitä asiaa feminismi ajaa. Sehän on ydinongelma tämän päivän feministipiireissä. Ja se ei ole vain rasittavaa vaan myös aika vaarallista kun näemme millaista aikaa tässä eletään.

        Yhtä rasittavaa on kaltaisenne tahallaanväärinymmärtäjen suuret joukot. Juuri on päästy perusteellisesti selvittämästä mitä "tasa-arvo" feministisestä näkökulmasta oikeasti tarkoittaa. Sinä sivuutat selvityksen mennen tullen ja jatkat tasa- arvoihmettelyäsi.

        Siinä se just on, kun tuntuvat olevan keskenään eri mieltä milloin mistäkin. Ja jotkut tuntuvat suuttuvan, jos heiltä kysy jotain (en tarkoita sinua).

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kertoessasi mitä mielestäsi on oikeaoppinen feminismi meidän tulisi siis matkustaa ajassa aina 1700- ja 1800-luvuille saakka ja unohtaa mitä on tapahtunut noiden vuosisatojen jälkeen itse liikkeelle, kulttuurille ja yhteiskunnille. Unohduksen jälkeen tulisi sitten palata sivistyneenä vuosisatojen takaa nykyhetkeen. Kun haluamme ymmärtää, että mitä on tapahtunut 1800-luvun jälkeen, niin lukemisen voi aloittaa, ikävä kyllä, vaikka näistä:

        https://grokipedia.com/page/Marxism

        https://grokipedia.com/page/Cultural_Marxism_political_term

        Lisäksi on syytä tarkastella miten nykyfeministit määrittelevät feminismiä ja liikkeen tavoitteita. Tässä on hyvä artikkeli aiheesta:

        https://abcnews.go.com/US/examining-modern-feminism-wave-now/story?id=97617121

        On selvää, että feminismin käsittely 1700- ja 1800-lukujen yhteydessä ei anna riittävää kuvaa ideologiasta tänä päivänä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olet siinä toki oikeassa että monet feministeiksi itsensä määrittelevistä eivät nykyisin totta tosiaan tiedä mitä asiaa feminismi ajaa. Sehän on ydinongelma tämän päivän feministipiireissä. Ja se ei ole vain rasittavaa vaan myös aika vaarallista kun näemme millaista aikaa tässä eletään.

        Yhtä rasittavaa on kaltaisenne tahallaanväärinymmärtäjen suuret joukot. Juuri on päästy perusteellisesti selvittämästä mitä "tasa-arvo" feministisestä näkökulmasta oikeasti tarkoittaa. Sinä sivuutat selvityksen mennen tullen ja jatkat tasa- arvoihmettelyäsi.

        "Yhtä rasittavaa on kaltaisenne tahallaanväärinymmärtäjen suuret joukot. Juuri on päästy perusteellisesti selvittämästä mitä "tasa-arvo" feministisestä näkökulmasta oikeasti tarkoittaa. Sinä sivuutat selvityksen mennen tullen ja jatkat tasa- arvoihmettelyäsi."

        Minä en ole mikään tahallaanväärinymmärtäjä, vaan en ihan oikeasti tajua yhtään että mitä ihmettä ne feministit oikein ajavat. Eikä ne tajua itsekään.
        Eikä minua edes kiinnosta että mitä se "tasa-arvo feministisestä näkökulmasta" tarkoittaa, minulle tasa arvoa joko on tai sitten ei ole. En välitä mistään feministisen aatteen muokkaamasta ja värittämästä tasaarvosta sentin vertaa.

        "minulle tasa arvoa joko on tai sitten ei ole."

        Millä tavalla sovellat tätä ajatustasi sokeiden ja kuurojen välillä? Mitä on tasa- arvo sokeiden ja kuurojen välillä konkreettisesti käytännön elämässä ja miten se näkyy arjessa?

        Sinä olet pesunkestävä trolli ja tiedät sen itsekin.

        Ei kai sun sitten muu auta kuin jatkaa woketuksen tarkastelua ja ihmettelyä. Kontekstissa.

        Muista apologia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "minulle tasa arvoa joko on tai sitten ei ole."

        Millä tavalla sovellat tätä ajatustasi sokeiden ja kuurojen välillä? Mitä on tasa- arvo sokeiden ja kuurojen välillä konkreettisesti käytännön elämässä ja miten se näkyy arjessa?

        Se tasa-arvo on sama kuin on feministien ja normaalien ihmisten välillä. Ymmärrys puuttuu täysin.
        En ihan ymmärrä kysymystäsi enkä ajatuksenjuoksuasi, mutta vammaiset eivät koskaan tule olemaan tasa-arvoisia terveiden ihmisten kanssa. Joskus teknologia tulee korvaamaan kaikenlaiset puutteet ja haitat, mutta se ei silti tee heistä tasaarvoisia muiden kanssa, koska tulevat tarvitsemaan aina apuvälineitä selvitäkseen päivittäisessä elämässä.

        Jos palataan aiheeseen, niin voiko miehen ja naisen välillä olla todellista tasa-arvoa, en oikein usko siihen, mutta haluaisin kyllä nähdä kun sitä edes kerran kokeiltaisiin. Kun se toinen osapuoli tulee aina tarvitsemaan apuvälineitä ja apua pärjätäkseen.

        Kyllä sinä ymmärrät kysymykseni ja niiden vertauskuvallisen merkityksen. Mutta ymmärrätkö omia motiivejasi pakonomaisen saivartelunhalusi ja trollaamisesi taustalla?

        Sokeat ja kuurot poikkeavat ratkaisevalla tavalla ominaisuuksiltaan toisistaan kuten miehet ja naisetkin. Täten kun puhutaan kahden fundamentaalisella tavalla erilaisen osapuolen välisestä tasa- arvosta, on otettava huomioon millaisissa tilanteissa nämä fundamentaaliset erot on otettava tasa- arvokysymyksissä huomioon ja milloin niillä ei ole väliä.

        Onko tässä jotakin vaikeasti ymmärrettävää?

        Sori en ymmärrä. En ole käynyt yliopistoja joten olen täysin välttynyt kaikelta vasemmistolaiselta propadandalta. Enkä aio sitä alkaa opettelemaankaan.

        Minulla ei ole edes valkolakkia päätä lämmittämässä saati akateemisia opintoja takana. Yliopiston rakennuksissa olen käynyt fyysisesti kaksi kertaa koko elämäni aikana enkä ole koskaan ollut poliittisesti aktiivinen. Lapsuuteni vietin uskovaisessa ympäristössä jossa politiikkaan suhtauduttiin samalla tavoin kuin Jehovan todistajat; olemme politiikan yläpuolella eikä se kosketa meitä. En ole saanut siis minkäänlaista poliittisesti sävyttynyttä aivopesua miltään suunnalta koskaan. Aikuiselämässä joskus yritin keksiä mitä poliittista kantaa voisin kannattaa enkä ole löytänyt yhtäkään.

        Voit siis olla aivan rauhassa, feministiset mielipiteeni kuten edellinen kommenttinikaan eivät sisällä minkäänlaista poliittista propagandaa.

        Ihmeellistä. Mistä kummasta olet sitten saanut tartunnan, mistä ne ajatukset on tulleet päähäsi? Ihan yllättäen vai. Joku psykoosi iski tms.

        Elämässä kokemani sovinismi teki minusta alun perin feministin. Aikojen saatossa ja iän karttuessa käsitykset myös feminismistä ovat jonkin verran muuttuneet. Mutta käsitys naisasialiikkeen tarpeellisuudesta on vain vahvistunut.

        Kerropa jotain vaihteeksi itsestäsi tasapuolisuuden vuoksi kun minua on koko ajan taas perattava henkilönä.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Voitte siis tarkastella vaikka tuolta blököpediasta pääasiat pähkinänkuoressa siitä mitä valistusaika ja Ranskan vallankumous lännelle merkitsi mikäli asia ei ole tuttu, ja liimata feminismin osaksi tuota muutaman sadan vuoden zeitgeistia jolloin oikeastaan laitettiin koko paletti uuteen uskoon länsimaissa ajattelutapoja myöten.

        https://fi.wikipedia.org/wiki/Valistus

        https://fi.wikipedia.org/wiki/Ranskan_suuri_vallankumous

        "Blököpedia", jos Wikipediaa tarkoitetaan, on kenen tahansa päivitettävissä esimerkiksi jos havaitsee virheen.

      • Anonyymi kirjoitti:

        "kun sukupuoli vaikuttaa vaihtoehtoihin joista valita, on sille oltava hyvät perusteet. Perusteltua on että sukupuoli vaikuttaa siihen mihin urheilukilpailuihin saat osallistua, kumpi sukupuoli viettää äitiysloman tai mitä julkista WC: ta saat käyttää"

        Miksi kuitenkin pitää jaotella sukupuolen mukaan ihmisiä? Miltä kannalta katsottuna tuo on tasa-arvoa jos mielivaltaisia ehtoja asetetaan vain toisen sukupuolen taholta?

        Toisen? Onko sukupuolia vain kaksi? Ks. Fran Blanche Youtubessa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Elämässä kokemani sovinismi teki minusta alun perin feministin. Aikojen saatossa ja iän karttuessa käsitykset myös feminismistä ovat jonkin verran muuttuneet. Mutta käsitys naisasialiikkeen tarpeellisuudesta on vain vahvistunut.

        Kerropa jotain vaihteeksi itsestäsi tasapuolisuuden vuoksi kun minua on koko ajan taas perattava henkilönä.

        Minkälaista sovinismia koit?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minkälaista sovinismia koit?

        Mitä väliä sillä on?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitä väliä sillä on?

        Kai sillä jotain väliä on, kun itse toit sen esiin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kai sillä jotain väliä on, kun itse toit sen esiin.

        Se oli sivuhuomio liittyen ihmettelyyn miten joku voi olla feministi jos ei ole vasemmistolainen tai yliopiston vasemmistolaisen aivopesuprässin läpikäynyt.

        "Ihmeellistä. Mistä kummasta olet sitten saanut tartunnan, mistä ne ajatukset on tulleet päähäsi?"

        Syitä miksi jotkut ihmiset kiinnostuvat feminismistä on monenlaisia. Feminismin samaistamista vasemmistolaisuuteen en vieläkään ymmärrä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ihmeellistä. Mistä kummasta olet sitten saanut tartunnan, mistä ne ajatukset on tulleet päähäsi? Ihan yllättäen vai. Joku psykoosi iski tms.

        "Ne ajatukset". Mitähän ajatuksia kommentoija päässäni kuvittelee olevan?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Se oli sivuhuomio liittyen ihmettelyyn miten joku voi olla feministi jos ei ole vasemmistolainen tai yliopiston vasemmistolaisen aivopesuprässin läpikäynyt.

        "Ihmeellistä. Mistä kummasta olet sitten saanut tartunnan, mistä ne ajatukset on tulleet päähäsi?"

        Syitä miksi jotkut ihmiset kiinnostuvat feminismistä on monenlaisia. Feminismin samaistamista vasemmistolaisuuteen en vieläkään ymmärrä.

        Vasemmistolaiset tykkäävät tuoda esiin omaa feminismiyttään. En tiedä, miksi.

    • Anonyymi

      Vai että koirasfemakko, kyllä siitä tuon koiras osan voi heittää pois.

    • Anonyymi

      Hyviä taitoja kaikille, ja aina voi soittaa ammattilaisen, ellei itseltä onnistu.
      Ei se ole niin vakavaa ja kovin kaukana niistä kysymyksistä, mitä feministien kuuluisi tänä päivänä pohtia.
      Meillä on valtava määrä oikeasti alistettuja naisia ja nuoria miehiä tässä maassa, maahanmuuttajissa.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hyvää iltaa!

      Mikä on päivän viisaus?
      Ikävä
      16
      457
    2. Näytät kivalta kun nukut

      *zoomaa palohälyttimen kameraa*
      Ikävä
      10
      412
    3. Haittaako jos

      kaivattusi käy tosi usein pissalla ja/tai kakalla?
      Ikävä
      16
      347
    4. Arvaa mitä mies

      Aion pilata elämäsi totaalisesti. Kyllä, totaalisesti.
      Ikävä
      3
      341
    5. Mies mä oon ihan helppo

      Miehelle johon oon ihastunut. Olen harvoin ihastunut, mutta suhun olen. Ei tarvitse kuin pyytää, niin...
      Ikävä
      13
      206
    6. Hyvää yötä

      Janne niminen mies🥰
      Ikävä
      1
      103
    7. 0
      90
    8. Mies olen aika erakko nykyään

      Vanhentunutkin olen muutamana viime vuonna parikyt vuotta. Kun en ennenkään kelvannut, niin tuskin nytkään kelpaan. Lisä
      Tunteet
      0
      90
    9. Kuinka moni palstalaisista on näin hyvässä kondiksessa

      76-vuotias rokkari Rick Springfield esittelee elämäntyyliään : https://www.youtube.com/watch?v=GbxHuNy6d68
      70 plus
      3
      67
    10. Olet onnellinen sinkku

      Näin se on nähtävä.
      Ikävä
      1
      61
    Aihe