Arabien agressiivisuudelle ja sotaisuudelle on aivan luonnollinen selitys.
Arabimaiden väestö kasvaa erittäin nopeasti, siitä seuraa se että näissä maissa on erittäin nuori ja nuorille tyypillinen radikaali väestö.
Talous ei kumminkaan kasva läheskään yhtä nopeasti ja monissa arabimaissa se ei itseasiassa kasva ollenkaan.
Öljynkulutus ei ole kasvanut vuosikymmeniin kovin nopeasti, mutta öljyntuottajien määrä on kyllä lisääntynyt.
Tällä hetkellä tuotannosta on poissa melkein kokonaan Irakin öljyvarat, sekä osa Kuwaitin tuotannosta.
Kun väestö lisääntyy vuosikymmeniä voimakkaasti, niin kakkua on jakamassa yhä useampi ja jos kakku ei kasva yhtä nopeasti niin silloin kansa köyhtyy pitkällä aikavälillä.
Arabit on eläneet varsin itsenäistä elämää autiomaissaan ja ovat sen takia aika ylpeää kansaa.
Kun ylpeää ihmistä nöyryytetään, esim. köyhtymisen seurauksena niin se haluaa syyllisen tilanteeseensa.
Tähän saumaan terroristijärjestöt iskevät, nuorille joille ei nykymaailma tarjoa tulevaisuutta on taistelu uskontonsa puolesta kunniallinen vaihtoehto.
Radikaali turhautunut agressiivinen arabinuoriso on helppo ohjata lännen lihapatojen kimppuun, kun ne tuntevat jäävänsä siitä itse osattomiksi.
Arabimaiden väestö kasvaa erittäin nopeasti, siitä seuraa se että näissä maissa on erittäin nuori ja nuorille tyypillinen radikaali väestö.
Talous ei kumminkaan kasva läheskään yhtä nopeasti ja monissa arabimaissa se ei itseasiassa kasva ollenkaan.
Öljynkulutus ei ole kasvanut vuosikymmeniin kovin nopeasti, mutta öljyntuottajien määrä on kyllä lisääntynyt.
Tällä hetkellä tuotannosta on poissa melkein kokonaan Irakin öljyvarat, sekä osa Kuwaitin tuotannosta.
Kun väestö lisääntyy vuosikymmeniä voimakkaasti, niin kakkua on jakamassa yhä useampi ja jos kakku ei kasva yhtä nopeasti niin silloin kansa köyhtyy pitkällä aikavälillä.
Arabit on eläneet varsin itsenäistä elämää autiomaissaan ja ovat sen takia aika ylpeää kansaa.
Kun ylpeää ihmistä nöyryytetään, esim. köyhtymisen seurauksena niin se haluaa syyllisen tilanteeseensa.
Tähän saumaan terroristijärjestöt iskevät, nuorille joille ei nykymaailma tarjoa tulevaisuutta on taistelu uskontonsa puolesta kunniallinen vaihtoehto.
Radikaali turhautunut agressiivinen arabinuoriso on helppo ohjata lännen lihapatojen kimppuun, kun ne tuntevat jäävänsä siitä itse osattomiksi.
Vastaukset 22
Vanhimmat
...jossa eloonjäämistaistelu on ollut tavallista kovempaa, loi fundamentalistisen luonteen ja tiukan islamin.
Muhammed oli kaupunkilainen kauppias. Osama on miljönärisuvusta.
Saudi-Arabiassa on maailman tiukin islamilaiseksi sanottu oikeus- ja hallintojärjestelmä. Se on hallituspiirien ja ylhäisön keino kontrolloida kansalaisia. Samat piirit ovat sodassa toisten vallantavoitteloijoiden, Osaman sakin kanssa.
...kuuluvat ylempään luokkaan ja saattavat käyttää islamia keppihevosenaan, kuten Saddam.
Logiikkasi ei pure. Tuon mukaan myös pohjoisen väen pitäisi olla melkoisen kiihkoista. Parempi selitys?
Lähi-itä on maantieteellisesti suhteellisen lähellä sekä Eurooppaa että Afrikkaa. Siellä on siis sattunut "kulttuurien törmäyksiä", jotka arabeilla ovat vahvistaneet omaa identiteettiä (samalla aggressiota) muita kohtaan. Islam kieltäytyy jyrkästi ulkopuolisista vaikutteista ja on luonut suljetun maailmansa.
Elinympäristä on kyllä meidän mielestämme ankea ja sellaisena se siellä pysyykin. Syitä tähän karuuteen ja saastaisuuteen voi jokainen miettiä...
Eloonjäämistaistelu... hmmm... Keskiverto arbimiehelle se on vääntäytymistä pari- kolme kertaa päivässä syömään äidin valmismaa couscoussia... Loppuaika menee löhöillessä, paskaa jauhaessa, ystävien kanssa pip***eitä hyväillessä ja muussa aivan yhtä tärkeässä...
Tässäpä se taistelu...
Olen samaa mieltä niin kuin aiemmasta käy ilmi, paitsi Saddamin kohdalla. Saddam ei välittänyt uskonnosta, ja islamistit vastustivat häntä.
Jooo, muuten ihan samaa mieltä.
Mutta yksi terroristi tutkija sanoi TV:ssä, että AlGaida ei ole varsinainen järjestö vaan terrorijärjestöjen yhteenliittymä.
Eli se koostuu jo olemassaolevista vanhoista järjestöistä.
Sillä ei myöskään ole sen takia yhtä ainoaa oikeaa ideologiaa, van jokaisella sen jäsenjärjestöllä on oma ideologia.
Se saa myös tukea eri valtioilta, sillä tavalla nämä valtiot maksavat siitä ettei niitä vastaan isketä.
Sen lisäksi valtiot voivat "tilata" iskuja muihin maihin ...
Eli pohjimmiltaan sekin on Bisnestä.
Suuri merkitys on köyhyydellä ja työttömyydellä.
Rikkaissa maissa raha on keskitetty tuomaan lisää rahaa omistajilleen.
Köyhyyden vähentäminen mielekkäällä tavalla vähentää turhautumista. Tämä ei suinkaan tarkoita rahan syytämistä köyhien maiden jo varakkaille vaan ihmisille tasa-arvoisempaa mahdollisuutta saavuttaa perustoimeentulo. Kaiken perustana on järjestäytynyt kohtuullisenn demokraattinen yhteiskuntajärjestelmä ilman korruptiota ja se on todella vaikeaa saada toteutumaan. Tämä ei koske pelkästään Arabeja, jotka sentään eivät ole se suurin ongelma maailmassa.
Köyhyyttä ei saada koskaan kitkettyä pois, sillä aina on ihmisiä, joiden taidot eivät riitä selviytymään elämässään.
Kun Venäjän keisari Aleksanteri poisti hyvää tarkoittaen maaorjuuden joutuivat vapautetut suuriin ongelmiin.
He olivat tottuneet, että heidän sieluansa myöten omistavat ruhtinaat määräsivät kaiken. Heidän olisi pitänyt osata päättää omista asioistaan itse, mutta siihen heillä ei ollut taitoja ja tilanne itse asiassa ajautui huonompaan suuntaan.
Tosin ei se tilanne ollut sitten myöhemmin sen parempi, kun yhteiskunta määräsi kaikesta.
Köyhyyden syyttäminen on ihan liian helppoa, maailman köyhimmistä maista ei ole koskaan tehty terrori-iskuja länteen.
Nämä nyt tapetilla olevat Arabimaat eivät oikeastaan ole köyhiä, vaikka valtaosa kansasta onkin köyhää.
Tulonjako kysymykset muissa valtioissa taas eivät kuulu meidän päätäntävaltaamme, ne on jokaisen valtion omassa harkinnassa.
Länsimaiden vasemmisto taas näkee syyllisen länsimaissa, vaikka sillä ei oikeastaan ole mitään osuutta asiaan.
Arabimaat kuten Saudi-arabia, Kuwait, Bahrain jne ovat kehitysavun jakajina lähempänä YK:n määrittelemää 0,7 % rajaa kuin useimmat länsimaat, mm USA.
Silti Saudi-arabia on yksi terroristeja kasvattava alue ja valtio, itseasiassa AlGaidan varsinainen kotimaa.
Onhan se toki paljon monimutkaisempaa, mutta köyhyydellä on suuri merkitys, kun siihen sisältyy tyytymättömyys ja tieto paremmasta. Yksilö voi tuntea olevansa köyhä, vaikka näiden Britanniassa asuvien, jos he nyt todella ovat syyllisiä, olot ovat Pakistanista katsoen aika hyvät, mutta paikallisesti katsottuna kehnot.
Suuret tulonjakoerot aiheuttavat eniten tyytymättömyyttä, enkä suinkaan tarkoita sitä vain valtioiden sisällä vaan nimenomaan niiden välillä.
Nämä nyt on niitä ikuisuuskysymyksiä, joista on helppo keskustella mukavasti tietokoneen äärellä, mutta uhka Euroopassa koko ajan suurenee elleivät poliitikot ala tajuta ettei rahan valta saa enää kasvaa.
Terrorismia ohjaavat eivät suinkaan ole köyhiä, mutta löytävät heidän joukostaan toteuttajia.
Empä oikein usko että näillä Britannian iskuilla ja köyhyydellä on mitään tekemistä toistensa kanssa.
Kysymys on pikemminkin viholliskuvasta, terrorismissa on kysymys sodankäynnistä ja sodassa on aina vihollinen.
Ihminen joka tuntee yhteisön jossa elää vieraaksi ja elämän muodon vääräksi jossa länsimaissa eletään niin on helppo aktivoida toimintaan näitä kulttuureja vastaan.
Eli pohjimmiltaan on kysymys siitä, että muslimit pitävät meitä vihollisinaan ja kaikki toiminta silloin meitä vastaan on heidän mielestä hyväksyttävää.
Järjestönä AlGaida vaan on niin vauras ja mahtava että voi tuoda tämän uskonsodan muodon meidän omalle maaperälle eurooppaan ja Amerikkaan, jos järjestö tai sen edustajat olisivat "köyhempiä" niin tämä sotakin käytäisiin pelkästään arabimaissa niiden omilla kotinurkilla.
Onko tämäkin asia nyt sitten länsimaalaisten vika?
..............
Luulen, että yliarvostitte islamilaisten ja arabien kateutta länttä kohtaan. Luulen, että valtaosalla on lähinnä kansankiihottajien ansiosta tullut tietoisuus, siitä että USA tai muut toimivat epäeettisesti ja riistävät surutta arabeja.
Lähi-idän tilanne on tällähetkellä USA:lle edullinen, sillä öljyn kannalta on USA:lle edullista, että lähi-idässä on jatkuva konflikti päällä. Se on yksi vanhimmista strategioista: sekasortostrategia. Kun arabien keskuuteen lietsotaan vihaa länttä kohtaan ja vielä sekoitetaan siihen uskonnollisia vaikutteita, niin monet ovat valmiita tekemään terrori-iskujakin.
Nämä kansankiihottajat taas ovat ökyrikkaita arabeja, jotka ovat syystä tai toisesta kateellisia jenkeille ja haluavat väkivaltaa, haistavat kansansa heikkouden ja huijaavat heitä tekemään terroritekoja ja riehumaan länttä vastaan.
Sopivaa on se, että jenkit ja terroristit tappavat toisiaan.
Diktatuureissa piilee aina vallankumouksen siemen, arabimaat ovat diktatuureja kaikki.
Jos diktatuuria sanotaan kuningaskunnaksi, niin ei se asiaa mihinkään suuntaan muuta.
Eli väkivalta ja väkivaltaiset ratkaisut piilevät jo näiden kansakuntien rakenteissa.
Demokratiassa taas kaikenlaiset keinottelijat pääset toimimaan laillisesti vaalien kautta.
sehän juuri on demokratian idea, kyvykkäimmät pääsevät laillisesti ajamaan omia etujaan.
Näin saadaan purettua yhteiskunnallisia jännitteitä ja torjutaan vallankumoukset.
Demokratiassa homma tehdään muuten samanlailla, mutta laillisesti ja illusionistisesti.
Kyvykkäimmät ovat samoja, jotka johtavat diktatuurissa, joten sama se siltä kantilta.
arabeja satoja vuosia. Sitten jenkki yhtyi leikkiin. Silti kesti kymmeniä vuosia ennenkuin arabeilta paloivat päreet.
Voi kasvattaa karsean riitapukarin jos lapsesta asti piiskaten tuputetaan "oppeja" jotka tähtäävät vain ihmismielen hirvittävimmän demonisoinnin kautta sairaaloisen kiihkotappamismentaliteetin orjamaiseen toteutukseen.
Uskonnollisissa kouluissa, mitä arabimaissa paljon käytetään opetetaan yleisesti luku ja kirjoitustaitoa, sekä koraani ulkoa.
Tottakai se vaikuttaa ihmisen ajatteluun sen jälkeen ...