Uusi Hybridiareena Hype Kivenlahdessa

Tämä ei ole mikään mainos :-) Mutta veikkaisin, että moni Espoolainen ei vielä tiedä, että meillä on Espoossa aivan uusi tuliterä mainio monitoimiareena. Tarkotan Kivenlahdessa olevaa Hybridiareena Hypeä, joka valmistui vasta keväällä / alkukesästä. Tosta on tulossa kovaa vauhtia bändipaikkain ja mahdollisesti merkittävä sellainen koko pk-seutua ajatellen.

Itse kävin tuolla tänä kesänä kahteen kertaan avustajani kanssa. Oon siis sokeutunut, joten mulla oli avustaja mukana. Oli oikein kivaa. Me käytiin siellä kesällä kattoterassilla, uimassa, ottamassa arskaa ja saunomassa. Lisäksi käytiin siellä syömässä ravintolan puolella. Joulukuussa ollaan menossa sinne Apulannan keikalle, mulla on jo liput sinne.

Eli siis tuolla Hypessä on ainakin nämä mitkä tiedän:

- kattoterassi aivan siellä ylhäällä
- uima-allas siellä katolla
- kaksi saunaa uima-altaan ja kattoterassin luona. Saunoista pääsee suoraan altaalle
- aurinkotuoleja altaan reunalla
- ravintola katolla
- ravintola alempana rakennuksessa
- 1500 hengen bändi- ja monitoimiareena
- - kuntosali
- liikuntahalli
- juoksurata
- palloiluhalli

jne.

Kattoterassilta saa viedä juomia uima-altaalle aurinkotuoleissa löhötessä. Toinen kattosaunoista on yleinen sekasauna, toinen on tilaussauna. Terassilata saa syötävää ja juotavaa. Ravintolloissa on myös alacarte Bändi- ja monitoimiarenalla järjestetään konsertteja ja muita tapahtumia.Ne varmasti yleistyy kun paikka tulee tunnetummaksi. Esimerkiksi siellä on tosiaan joulukuussa Apulannan keikka, johon olen itse menossa. Rakennuksessa on myös tosiaan monipuoliset liikuntatilat, joita en ole itse vielä ehtinyt testata.

Itse ja avustajani tykkäsimme tosta oikein paljon. Mentiinsinne tosin vähän turhan loppukesästä eli ei ollut enää yhtä lämmintä kuin parhaimmillaan. Ensi kesänä pitää kyllä mennä tonne hellepäivinä. Katolla oleva uima-allas ei ole mikään uimahallin allas jne kooltaan, mutta silti kiva että siellä on sellainen. Ja aurinkotuoleissa oli kiva löhöillä samalla kun hörppi juomia ja kävi välillä uimassa ja saunassa.

Eli, jos ette oo vielä testannut tuota niin suosittelen. Katto taitaa olla kai käytettävistä vasta keväällä / kesällä tosin, voin olla väärässäkin.

Onko joku muu jo ehtinyt testaamaan tuota ja ootteko jo ehtinyt käydä niissä liikuntatiloissa? Mä kävin vain nopeasti käväsemässä niissä kun henkilökunta esitteli meille niitä nopeasti.

T. miksuh
0118
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu