Netistä poimittu hyvä kirjoitus Niikolta

Mika Niikko:
Ratikka on Vantaan suurin talousvirhe ja sitä myytiin vuosia kaunistelluilla ja vanhentuneilla luvuilla. Laskelmat eivät enää kestä päivänvaloa, mutta hanketta runnotaan silti eteenpäin kuin mitään ei olisi tapahtunut. Tässä muutama fakta, jota moni päättäjä ei halua sanoa ääneen.

Ratikka myytiin valtuuston hyväuskoisten enemmistölle vuonna 2019 lupaamalla 104 000 matkustajaa päivässä vuonna 2050 mennessä. Nyt arvio on pudonnut 31 000 matkustajaan valmistuessa ja 47 000:een vuonna 2050. Matkustajaennusteista ja ratikan tarpeesta suli yli puolet ja samalla koko ratikan välttämättömyydestä, mutta projekti jatkuu silti automaattiohjauksella.

Moni ei tiedä sitäkään, että 50 miljoonaa euroa on käytetty suunnitteluun, mutta kustannusarvio silti romahti. Kustannukset nousivat vaiheittain 606 miljoonasta 647 miljoonaan ja lopulta 850 miljoonaan euroon. Ja jotta hinta saatiin paperilla näyttämään “vain” 750 miljoonalta, hankkeesta poistettiin juuri ne osat, jotka tekivät siitä alun perin houkuttelevan – kuten yhteys lentoasemalle.

Kun kustannukset ylittivät MAL-sopimuksessa arvioidun tason, valtio ei enää maksa ylityksiä. Loppulasku jää vantaalaisten veroja maksavien maksettavaksi.

Ratikkaa perusteltiin kiinteistöjen arvonnousulla. Todellisuus: korkojen nousu on laskenut rakennusoikeuksien arvoja jopa puoleen. Hyötylaskelmia ei ole silti päivitetty, vaan edelleen käytetään nollakorkoajan lukuja, jotka eivät enää vastaa markkinatilannetta. Valheellinen hyötylaskenta ei tee hankkeesta kannattavaa.

Vantaa ei ole rikas kaupunki. Kaupungin velka on ratikan myötä karkaamassa kestämättömälle tasolle. Ilman ratikkaa kaupungin velka olisi noussut arviolta noin 1,4 miljardiin euroon vuoteen 2029 mennessä. Ratikka nostaa velkataakan yli 2 miljardin euron – jopa ennen käyttökustannuksia ja korkojen vaikutusta. Lisäksi vaunu- ja varikkohankinnat rahoitetaan lainalla tytäryhtiöiden kautta, mutta Vantaa takaa lainat, jolloin kaikki riskit jäävät lopulta kaupungin ja veronmaksajien vastuulle.

Kaupunki toki tarvitsee kehitystä, mutta sen on perustuttava faktoihin – ei vanhentuneisiin laskelmiin, poliittiseen itsepäisyyteen tai toiveajatteluun. Meillä ei ole varaa rakentaa miljardiluokan monumenttia, joka kuristaa talouden ja pakottaa supistamaan palvelut: koulut, hoiva, nuorten tuki ja turvallisuus kärsivät ensimmäisenä.
6208
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Vantaan edelleen jatkuva rakennusliikkeiden ja valtuuston Mafia jatkuu.

Miten on mahdollista että kukaan ei ota vastuuta.

Äänestä

👺👺👺👺👺👺👺👺❤️❤️❤️❤️❤️❤️❤️❤️

Onko ymmärrettävä niin, että oikeistolaisuus on valtion yhteisten varojen ryöväämistä

Kaikki mahdollinen on ainakin kohta ryövätty ja hallitus ryövää lisää ottamalla
lisää ja lisää velkaa veronmaksajien piikkiin. Piikki on koko ajan auki eliitille veronmaksajien laskuun. Tavallinen kansa velat tulee maksamaan.

Äänestä

Onkin totta, että Vantaata tehorakennetaan sumeilematta ja rumasti. Mutta kun tänne ei saada mitään tasoporukkaa, kämpät seisoo tyhjillään, niin sinnehän pakataan mm.maahanmuuttajia ja fattan vuokralaisia. Hm... Ja silloin turvallisuus ja rauha on mennyt. Ja vielä vähemmän tulee vastuullisia ja maksavia asiakkaita kaupunkiin.

Äänestä
  • Jep. Handu pumpulla mun on sanottava, että stadin Hernesaartakin aletaan just pilata. Mitähän siihen arvoasuntojen haltijat Ullanlinnassa ja Eirassa sanoo... Omistusasuntoihin kun taas sekoitetaan fattan vuokralaisia.

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Jep. Handu pumpulla mun on sanottava, että stadin Hernesaartakin aletaan just pilata. Mitähän siihen arvoasuntojen haltijat Ullanlinnassa ja Eirassa sanoo... Omistusasuntoihin kun taas sekoitetaan fattan vuokralaisia.

    Tuliskohan Ullanlinnasta halpoja kämppiä myyntiin ?

    Äänestä

Olisi tämänkin projektin voinut estää jo ennen kuin sitä alettiin toteuttamaan, naurettavaa jälkikäteen valitusta, eli kerätään ääniä vasta, kun se aihe, millä sitä tehdään, on jo liian myöhäistä enää estää edes toteutumastakaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Mika Niikko:
Ratikka on Vantaan suurin talousvirhe ja sitä myytiin vuosia kaunistelluilla ja vanhentuneilla luvuilla. Laskelmat eivät enää kestä päivänvaloa, mutta hanketta runnotaan silti eteenpäin kuin mitään ei olisi tapahtunut. Tässä muutama fakta, jota moni päättäjä ei halua sanoa ääneen.

Ratikka myytiin valtuuston hyväuskoisten enemmistölle vuonna 2019 lupaamalla 104 000 matkustajaa päivässä vuonna 2050 mennessä. Nyt arvio on pudonnut 31 000 matkustajaan valmistuessa ja 47 000:een vuonna 2050. Matkustajaennusteista ja ratikan tarpeesta suli yli puolet ja samalla koko ratikan välttämättömyydestä, mutta projekti jatkuu silti automaattiohjauksella.

Moni ei tiedä sitäkään, että 50 miljoonaa euroa on käytetty suunnitteluun, mutta kustannusarvio silti romahti. Kustannukset nousivat vaiheittain 606 miljoonasta 647 miljoonaan ja lopulta 850 miljoonaan euroon. Ja jotta hinta saatiin paperilla näyttämään “vain” 750 miljoonalta, hankkeesta poistettiin juuri ne osat, jotka tekivät siitä alun perin houkuttelevan – kuten yhteys lentoasemalle.

Kun kustannukset ylittivät MAL-sopimuksessa arvioidun tason, valtio ei enää maksa ylityksiä. Loppulasku jää vantaalaisten veroja maksavien maksettavaksi.

Ratikkaa perusteltiin kiinteistöjen arvonnousulla. Todellisuus: korkojen nousu on laskenut rakennusoikeuksien arvoja jopa puoleen. Hyötylaskelmia ei ole silti päivitetty, vaan edelleen käytetään nollakorkoajan lukuja, jotka eivät enää vastaa markkinatilannetta. Valheellinen hyötylaskenta ei tee hankkeesta kannattavaa.

Vantaa ei ole rikas kaupunki. Kaupungin velka on ratikan myötä karkaamassa kestämättömälle tasolle. Ilman ratikkaa kaupungin velka olisi noussut arviolta noin 1,4 miljardiin euroon vuoteen 2029 mennessä. Ratikka nostaa velkataakan yli 2 miljardin euron – jopa ennen käyttökustannuksia ja korkojen vaikutusta. Lisäksi vaunu- ja varikkohankinnat rahoitetaan lainalla tytäryhtiöiden kautta, mutta Vantaa takaa lainat, jolloin kaikki riskit jäävät lopulta kaupungin ja veronmaksajien vastuulle.

Kaupunki toki tarvitsee kehitystä, mutta sen on perustuttava faktoihin – ei vanhentuneisiin laskelmiin, poliittiseen itsepäisyyteen tai toiveajatteluun. Meillä ei ole varaa rakentaa miljardiluokan monumenttia, joka kuristaa talouden ja pakottaa supistamaan palvelut: koulut, hoiva, nuorten tuki ja turvallisuus kärsivät ensimmäisenä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu