Eipä tarvitse ihmetellä Ano Turtiaisen ulosheittoa eduskunnan puolustusvaliokunnasta viimekaudella. Mieshän on täysin Kremlin taskussa. Nytkin lomailee Moskovassa ilmeisesti vastuitaan paossa.
Puolustusvaliokunta
Anonyymi-ap
8149
1Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
No eipä tolla ole Suomessa enää mitään roolia. Joutaa sinne venäjälle jäädäkkin. Kai sen siellä joku elättää. Kehunut saaneensa suomalaisen eläkkeen hankittua itselleen.
Ano jatkaa moskovasta käsin tiedonvälitystä mm. kuvailee elintarvikepulasta kärsivän moskovan myymälöissä tyhjillään ammottavia tuotehyllyjä youtube videoillaan. Lähettää myös energiapulasta kuvamateriaalia kunhan löytää kohteet.
Mitähän Juvalla tuumaavat tästä maanpetturista?
Ei taida Anuksella olla enää jalansijaa Suomessa.
Toivottavasti ei mene liian kauas ettei putoa litteän maan laidalta.
Kielitaidoton tollo siellä Moskovassa kulkee haavi auki haahuilemassa. Kummeliainesta.
Tiltut on zombie tasolla, moraalinen ja älyllinen taso on alitettu nolosti. Täällä kasvottomana voi soittaa suutaan murhaajan puolesta mutta porukassa jos julkisesti puhuisivat vastaavaa jätettäisiin poikonen ulos vuosiksi siitä ryhmästä.
Kyllä Pasi Toivonen ainakin esiintyi omalla nimellään tässä joku päivä sitten. Hän nolasi itsensä niin pahasti, että lakkasi käyttämästä omaa nimimerkkiään PasiToivonen. Todennäköisesti hän heittelee älyvapaita kommenttejaan nyt anonyyminä.
Seurannut Janus Putkosen jalanjälkiä Venäjänmaalle. Selvittämättömiä asioita täällä Härmlandiassa.