Hän muistuttaa, että valtion enimmäisosuus hankkeesta on 400 miljoonaa euroa ja tarvittaessa kunnat kaivavat kuvettaan.
Jos hanketta joudutaan kesken rakentamista karsimaan, Ranteen mukaan on ideoita, millä tavoin tämä toteutettaisiin muttei päätöksiä.
– Kyllähän tässä vastuullisesti kun toimitaan, täytyy olla tietokin siitäkin, että mitä sitten jos.
”Ei puhuta kymppimiltseistä” vAAN 8 MRD eur noin mahtaako riittää rakentajii kokoomuksella kaikki on kuntoutukses Karibialla
Kustannusarvion epävarmuuksiin on kiinnittänyt huomiota myös Väylävirasto.
– Niin kuin olen todennut, ei puhuta kymppimiltseistä, vaan aika paljon isommista summista
EU VAATII SUOMEA LOPETTAMAAN TUNNIN RADAN RAKENTAMISEN EI OLE VARAA
8
119
Vastaukset
- Anonyymi
Aivan turhaan rakennellaan kun täytyy muuttaa raideleveydet myös
- Anonyymi
Röyhkeydelle ei löydy vertaa; Orpon rata on uskomaton puhallus sosiaalimenoista.
Orpo-raukka taitaa nyt kaatua omaan näppäryyteensä "ei kahta sanaa"!
Jospa niitä sanoja on miljoonia, suomalaiset äänestäjät! - Anonyymi
Ei näy kansalaisia osoittamassa mieltään tätä suurta hölmöyttä vastaan,joten tekoja enemmän kuin puhetta.
- Anonyymi
Hyvä, että aloitetaan rakentamaan.
Työ on parasta sosiaaliturvaa. - Anonyymi
Siis 400 000 000€ ja loppulasku on mitä on.
No onhan tuo paljon paljon tärkeämpi, kuin kansan hyvinvointi, vai?- Anonyymi
Kansa voi hyvin.
Lihavuus on suurempi ongelma kuin nälkä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kansa voi hyvin.
Lihavuus on suurempi ongelma kuin nälkä.Jopa leipäjonossa on lähes kaikki lihavia.
Olisi parempi, ettei niille anneta enempää ruokaa vaan pistettäisiin kuntokuurille.
- Anonyymi
Eu:n on syytä keskittyä hoitamaan omia asioitaan, eikä puuttua muiden tekemisiin. Eu:lla ei ole minkäänlaista kansallista valtaa ylitse Suomen parlamentin. Eu on talous unioni ja sen tulee keskittyä Euroopan taloutta koskeviin asioihin ei autonomisten parlamentin toimintaan. Mikäli se pyrkii auktoriteettisesti määräämään valtiollisia toimi Suomi ei voi kuulua kyseisen kaltaiseen unioniin Suometa vallan siirtäminen osin tai kokonaan ulkoisiin käsiin on rikos ja painava sellainen mikäli se tehtäisiin poliittisella tasolla. Siittää heiluu häkki.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 437545
Oletko keskustellut kaivatustasi muiden
Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka553737Ennen ei ollut persuja ja työttömyyttä, lääkäriinkin pääsi
Ennen oli kaikilla töitä Kauppiaille kelpasi kun saivat voittoa Yritystukia ei ollut Lääkäriin pääsi kaikki haluklaat Nu563630Tulipalossa henkilövahinkoja, itsenäisyyspäivä alkoi huonosti, poliisi tiedottaa lisää
Savonlinna https://www.como.fi/uutiset/savonlinna-henkilovahinkoja-tulipalossa-poliisi-tiedottaa-lisaa/553523- 913437
- 513044
Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue
se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod362852Antifasismi - mitä se on?
Se on äärivasemmistolaista anarkistista toimintaa joka käyttää fasisminvastaisuutta keppihevosena oikeuttaakseen toimint302504IL- KELA:n pääjohtaja, lääke- ja oikeustieteen tohtori Lasse Lehtonen sekavassa tilassa Brysselissä!
"Iltalehden tietojen mukaan Lehtosen käytös Brysselin lentokentällä on herättänyt huomiota, ja hänen olemuksensa on tulk1981975- 471581