Kansanedustajien läheisten palkkaaminen eduskunta-avustajiksi

Kansanedustajien läheisten palkkaaminen eduskunta-avustajiksi nousi puheenaiheeksi, kun sosiaali- ja terveysministeri Kaisa Juuso palkkasi oman poikansa Ville Rajainmäen avustajakseen.
13199
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Tämän jälkeen perussuomalaiset tiedotti aikovansa kieltää läheisten palkkaamisen avustajiksi. Muutos astuu voimaan seuraavalla vaalikaudella.

Äänestä

Noh ilo otettava irti sinne asti, ei se auta.
Ja eiköhän sitä jotain keksitä jos Arkadianmäellä pysyy

Äänestä

Törkeetä toimintaa, jatkunut ikuisuuksia. Vuosia sitten jo savolainen eu-parlametaarikko palkkasi miehensä avukseen. Niiden palkat reilusti isommat joten kannattas nostaa kaikki perseilyt tikun nokkaan. Eduskunta ja eu ovat kansalle myrkkyä, vie tuhkatkin pesästä.

Äänestä

Eduskunta palkkasi ei juuso.

Äänestä

"Rauhion mukaan suurin osa eduskuntaryhmistä on siirtynyt jo ryhmäkansliamalliin, jossa eduskuntaryhmät vastaavat edustajiensa avustajien palkkaamisesta. Tähän malliin on siirtynyt myös osa perussuomalaisten kansanedustajista (16). Loput 29 valitsevat avustajansa itse, ja eduskunnan tehtäväksi jää palkata esitetty avustaja." https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/63b1da74-5c3e-4f46-8367-6c8269d0522c

Äänestä

Jokaisella päättäjätasoilla ihan sama homma aina kunnista eduskuntaan. Kunnalliset työpaikatkin uimavalvojista alkaen päättäjien sukulaisia täynnä.

Äänestä

No mutta eikös tuo ole ihan sama kuka sinne avustajaksi palkataan kunhan on pätevä. Sama palkka kuitenkin maksetaan, riippumatta siitä kuka se avustaja on jos kuitenkin siihen on joku palkattava,

Äänestä
  • Eipä ole juurikaan kerrottu mitä avustajana toimenkuvaan kuuluu siitähän riippuu onko pätevä tehtävään.
    Tää Juuson poika on 2021 kirjoittanut ylioppilaaksi sen jälkee ei mitään merkintää töistä tai koulutuksesta. Ehkä tyypillinen peräkamarinpoika.

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Eipä ole juurikaan kerrottu mitä avustajana toimenkuvaan kuuluu siitähän riippuu onko pätevä tehtävään.
    Tää Juuson poika on 2021 kirjoittanut ylioppilaaksi sen jälkee ei mitään merkintää töistä tai koulutuksesta. Ehkä tyypillinen peräkamarinpoika.

    Sinuun verrattuna hän on varmasti peräkammarin poika, sitä en todellakaan epäile millään lailla tai vähimmässäkään määrin, ja kaiken muun lisäksi peräkammarin uuninpankkopoika!
    Näin ollen kehoittaisin sinua hakeutumaan vastaavanlaiseen toimeen, sillä jos kenellä, niin sinulla kyvyt ja ominaisuudet varmasti riittää ja jopa ylittää vaatimukset moninkertaisesti!
    Yleisesti hakijalta arvostetaan korkeakoulututkintoa, erityisesti valtiotieteissä, oikeustieteissä, yhteiskuntatieteissä tai viestinnässä.
    Myös ammattikorkeakoulututkinnot esimerkiksi hallinnon, viestinnän tai liiketalouden alalta voivat olla hyödyllisiä.
    Erinomaiset viestintätaidot (kirjallinen ja suullinen)
    Organisointikyky ja kyky hallita useita tehtäviä samanaikaisesti
    Yhteiskunnallinen ymmärrys ja kiinnostus politiikkaan
    Luottamuksellisuus ja lojaalius, sillä työssä käsitellään usein arkaluonteista tietoa
    Joustavuus ja paineensietokyky, koska työ voi olla hektistä ja aikataulut muuttuvat nopeasti
    Eduskunta-avustajan tehtäviin kuuluu muun muassa:
    Kansanedustajan kalenterin hallinta ja viestintä
    Tiedonhaku ja taustamateriaalien valmistelu
    Yhteydenpito sidosryhmiin ja äänestäjiin
    Avustaminen valiokuntatyössä ja lainsäädäntöprosessissa
    Työsuhde kestää yleensä kansanedustajan toimikauden ajan, ja palkka maksetaan eduskunnan kanslian kautta. Vuonna 2024 avustajan kuukausipalkka oli noin 2 963 euroa.

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Korjaan: Palkka on 3 034 euroa kuukaudessa, kuten muillakin avustajilla, jotka edustavat yhtä kansanedustajaa.

    tuommoset hommat vois tehdä se kansanedustaja ihan itse. MItään avustajia tarvitse ja jos tarvii niin maksakoon itse sen palkan sitten sille.

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    tuommoset hommat vois tehdä se kansanedustaja ihan itse. MItään avustajia tarvitse ja jos tarvii niin maksakoon itse sen palkan sitten sille.

    En usko tälle palstalle lähettämäsi mielipiteesi vaikuttavan asiaan kovinkaan mainittavasti, joten ehkäpä otat suoraan yhteyttä eduskuntaan ja esität asiasi niille joiden päätettävissä se lakiuudistuksen kautta on. https://www.eduskunta.fi/FI/naineduskuntatoimii/Organisaatio/yhteystiedot/Sivut/default.aspx
    Toki voit myös mennä tapaamaan itsellesi tärkeää kansanedustajaa, mutta tapaaminen on sinun itsesi järjestettävä suoraan kansanedustajan tai hänen avustajansa kanssa.
    Sinun täytyy ottaa yhteyttä suoraan siihen kansanedustajaan, hänen avustajaansa tai eduskuntaryhmän ryhmäkansliaan, jonka haluaisit tavata, ja sopia tapaamisesta.
    Lupaathan kertoa palstalla tapaamisen tai muun yhteydenoton jälkeen, kuinka asiasi edistyy. Ehkäpä sinulla on silloin hyviä uutisia kerrottavana, eli tapaamasi kansanedustaja huomaa välittömästi piilevät kykysi ja palkkaa sinut ikiomaksi henkilökohtaiseksi avustajakseen!

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    ..kansanedustaja huomaa välittömästi piilevät kykysi ja palkkaa sinut ikiomaksi henkilökohtaiseksi avustajakseen!
    Näkyyhän se jo tuosta älykkäästä kommentistakin että herra pitää kynttiläänsä vakan alla!

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Kansanedustajien läheisten palkkaaminen eduskunta-avustajiksi nousi puheenaiheeksi, kun sosiaali- ja terveysministeri Kaisa Juuso palkkasi oman poikansa Ville Rajainmäen avustajakseen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu