Pellot pakettiin. Ihmiset kaupunkeihin helpommin seurattavaksi. Valtion eli kansalaisten omaisuuden yhtiöittäminen, yksityistäminen. Johtokunnat, erilaiset hallitukset,päättäjät, viranomaiset ja nuijan hiljaiset napautukset.Kansa pidetty kiireisenä, luottavaisena. Budjettiriihessä samat aiheet vuosia. SDB kuten aiemmat hallituspuolueet eivät ole olleet kansan puolella, vaan pienempien ryhmien tavoitteiden puolella. Voi sanoa, että ovat joissain asioissa olleet oikeammalla, kuin Perussuomalaiset. Suomalaiset ovat pettäneet suomalaiset.
SDP ollut enemmän oikealla kuin halutaan tunnustaa
2
74
Vastaukset
- Anonyymi
Olen kanssasi samoilla linjoilla.... SSDP on kaikkien puolue, se on samaan aikaan äärivasemmalla ja äärioikealla, riippuen asiasta. Itse miellän tuon niin, että puoluelinja on ikäänkuin "ympyrä"... kun olet liiaksi vasemmalla oletkin oikealla!?
SSDP:n linjahan muuttui rajusti 2019, kun jättivät edelleen oikeiston pihalle hallitusneuvotteluista PALOMUURIN takia... Uuden johtajan myötä, vaikuttaa puolueen linja entistä sekavammalta. Mihinkään kysymykseen taloudestakaan eivät osaa vastata, mutta kauheasri haluaisivat tehdä... Kaikki mihin ovat koskeneet on muuttunut "jaskaksi"... 2019-2023 hallituskauden jäljiltä Suomi on ENTINEN hyvinvointivaltio, jolla EI OLE ENÄÄ PALUUTA ENTISEEN!! Ruotsin tie odottaa.... - Anonyymi00002UUSI
Kauniit naiset valmiina chattiin 💦 Tule mukaan! https://Tara.hoty.lat/Tara#/?/?/45po2f5hi
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen
ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?1905120- 191840
Kenen joukoissa Suomi seisoo maailmalla, jos SDP voittaa seuraavat vaalit?
SDP on ainoa pohjoismainen sosialidemokraattinen puolue, joka edelleen kuuluu Sosialistiseen internationaaliin. Sitä ka631636Helena Puolakka laukoo suorat sanat Vappu Pimiän MasterChef -pestistä
Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Kokenut keittiömestari ja ravintoloitsija Helena Puolakka laukoo suorat s111541Jos mies oikeasti haluaa sinut
Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois1271527Voiko ryyppäämisellä tienata elantonsa?
Lassi Kuhlman on rappiostriimaaja. Hän kuvaa omaa päihteiden käyttöään pitkissä somestriimeissä. Katsojat voivat lahjoit531200Ketä ehdotatte seuraavaksi kuntanne johtohahmoksi
Ei ole teitä riitaisia kehityksen jarruja helppo yrittää kohti valoa ohjata. Siinä on teille pähkinä purtavaksi.961094Persuille 1,8 prosenttiyksikköä laskua. Keskusta meni ohi ja Vasl hengittää niskassa
Erityisesti työväestö on hylkäämässä persut. https://yle.fi/a/74-20208249308993- 196945
Dannyn "ex-käly" Jennika Vikman teki erikoisen ratkaisun!
Dannyn "ex-käly" Jennika Vikman paljasti uudet kujeet. Hän on mukana kohutussa Sointu Borg & Tyrkyt -realityssä. Jääkö7860