kun tuollainen pentu, jolla ei ole edes identiteetti vielä kehittynyt, kirjoittaa muistelmateoksen ja lisäksi itsestään ja vielä kuvittelee, että se kiinnostaisi muitakin kuin kaltaisiaan peilin edessä seisovia kakaroita. Tsiisus sentään mikä harakka.
No on aikoihin eletty
Anonyymi-ap
12137
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Kirjan nimeksi sopisi hyvin
Poskioton ABC.
Tai.
Oletko aina vetänyt viivoja väärin.
Tuota täytyy todella ihmetellä.
Nolaa itsensä todella perusteellisesti.Aivan käsittämätöntä jo joku vielä ostaa tuon potaskan.
On ihmisellä todella suuret luulot itsestään kun täyty oikein kirja kirjoittaa.
Aika monta tuhatta euroa pitäisi meikälle maksaa, jotta tuon tuuban lukisin.
Mutta kommentoida pitää kuitenkin.
Sanna on pitkään aikaan sellainen suomalainen poliitikko joka on kerännyt suurta hyvää julkisuutta ja mainetta. Hänet palkittiin monissa maissa ja vasta Stubb on saanut vastaavaa positiivista mainosta Suomelle.
Purra on aiheuttanut pelkkää mainehaittaa rasismillaan ja äärioikeistolaisuudellaan Suomella ja maamme uskottavuus on täysin Stubbin varassa.
Vassut tietenkin tykkää omistaan
Ja palkitsee omiaan
Ei mitään uutta auringon alla
Niin, oikeistohan ei tykkää omistaan, eikä palkitse omiaan.
Kenestä nyt puhut?
Kaikkein hauskinta on lukea persun suunnattomasta harmituksesta : )