Arto Laurin vihafanilanka

Anonyymi-ap

Kuka on Arto Lauri?
Arto Matti Lauri, vuonna 1959 (Ikä 64 vuotta) syntynyt, mieleltään jokseenkin järkkynyt ydinvoimaa ankarasti vastustava tubettaja, jonka henkilöhistoria kantautuu jo ajalle ennen YouTubea.

Kuinka kauas Arton historia ulottuu?
Historiaa on vuoden 2000 nurkilta alkaen, jolloin Arto oli aktiivisesti Copy/Paste-ristipostaamassa useilla pseudonyymeillä (esim. arvosupi, mosfet, raijasivu...) useissa suomalaisissa keskustelufoorumeissa. Sisältö oli lähinnä ydinvoiman vaarallisuudesta, SUPOsta, poliiseista ja "beettasoihduista" kertovaa pitkää, väreillä ja tekstikoon muutoksilla korostettua tekstiseinää, jossa oli, foorumin toimintojen salliessa, ajoittain myös mukana hänen "erikoisfilttereillä" otettuja kuvia "beettasoihduista" mm. Loviisan ydinvoimalan yllä kertomuksineen mikä väri kuvassa tarkoitti mitäkin. Ominaista keskustelussa oli Arton monologi, joksi se jäi pakolla koska jos kukaan oli eri mieltä kirjoituksista, kyseenalaisti mitä kohtaa tahansa kirjoituksista tai muutoin Arto koki että häntä vastaan noustaan, leimattiin vastaväittelijä nopeasti SUPO:n agentiksi tai nettipoliisiksi Caps Lock päällä. Arto on lennätetty lähes kaikista foorumeista pihalle jossa hän on käynyt kääntymässä. Jotain ärsyttävyydestä kertoo mm. se, että Arto lensi pihalle myös Pasi Viherahon ylläpitämältä foorumilta.

Nykyään YouTubessa mies mainostaa itseään seuraavin termein:
< Lähes 30 vuoden kokemus ydinalan sisäpiiristä.
< Energia-alojen todellinen ammattiosaaja.
< Energia-aloja yli 50 vuoden kokemuksella.
Jälkimmäinen ehdottaa Arton olleen jo 12-vuotiaana, tai sitä nuorempana, sormi energia-alan pulssilla. Tätä toki sopii ja tuleekin epäillä.

Missä Arto asuu?
Arto asuu sukulaiseltaan perityllä maatilalla Lapijoella, Eurajoen kunnassa. Olkiluodon ydinvoimala-alue on Artoa lähimpänä noin 13km etäisyydellä linnuntietä. Tilallaan Arto hoitaa tyypillisten ylläpidollisten askareittensa ohella mm. alueen puustoa yksityisenä yrittäjänä, jota verottaja muisti harkinnanvaraisella verotuksella Arton jätettyä toimittamatta puukauppojen kuitin verottajalle. Artolla on myös oma aurinkopaneelirivi pellollaan.

Miksi Arto inhoaa ydinvoimaa?
Arto oli töissä ydinvoimalassa sähkömiehenä, tarkemmin sähköteknikkona. Käytännössä mies siis vaihteli loisteputkilamppuja ja muutti tai korjasi sähkökytkentöjä. Hänen YouTube-kanavan tiedoissa sanotaan hänellä olevan "TVO/ Sisäministeriön A 1 ydinalan turvaluokitus", mitä ikinä sitten tarkoittaakaan maallikkotermeissä. Hän itse kertoo kipinän syttyneen siitä että hänellä oli kolmekymppinen sähkömieskollega joka sairastui voimalassa leukemiaan kahdesti, josta parani, mutta kolmas uusiutuminen vei sitten hautaan ja leski jäi korvauksitta ja samalla kertaa myös alkoi paljastumaan että Arto ei ollut osa sähköntuotantoa vaan ydinasemateriaalitehdasta. Mies joko irtisanottiin mielenterveydellisistä syistä tai hän itse irtisanoutui työstään vuonna 2005. Ensiksi mainittu voi olla syynä, jos katsottiin Arton mentaalisen rakoilun olevan ydinvoimalan turvalliselle toiminnalle uhka. Irtisanomista voidaan pitää mahdollisempana skenaariona, sillä Artosta huokuu syvällä kytevä katkeruus ja viha sekä TVO:ta, että Posivaa kohtaan. Fortum saa myös osansa vihasta koska Loviisan ydinvoimalaitokset ovat heidän. Arton mielestä mikä tahansa energiantuotantomuoto on hyväksyttävää kunhan se ei ole ydinvoimaa. Tosin tähänkin on oma pykälänsä: Meri-Porin hiilivoimala on kamala hiilidioksidisaastuttaja koska se kuuluu TVO:lle ja on Olkiluodon varavoimala.

Onko Arto käynyt armeijan ja mikä on hänen sotilasarvonsa?
Arto on siviilipalvelusmies. Arto päätti olla menemättä armeijaan koska antoi "kristillisen oppinsa ohjata häntä" eikä halunnut olla osa "Marxistis-Leninistisen yhteiskunnan tappokoneistoa". Näin ollen hänellä ei ole sotilasarvoa.

Minkälaisia videoita Arto tekee?
Arton videot ovat tyypillisesti kolmesta viiteen erinäisten videoiden sisällöstä kasattu kollaasi, joka vaihtuu efektileikkauksilla. Ajoittain perässä pysyminen voi olla vaikeaa, kun käytettyjen videoiden aihe vaihtuu lähes lennosta.
Aiheet vaihtelevat ydinvoimavastustuksesta salaliittoihin, siitä illuminaattien kautta Tekniikka & Talous-lehden tai YLE:n tai muun journalismin edustajan lukihäiriöisiin referointeihin ja niistä tehtyihin, usein Arton omaa agendaa tukeviin johtopäätöksiin.

Nykyään Arto tekee livelähetyksiä valtaosin, jotka kestävät tyypillisesti puolitoista tuntia. Näissä livelähetyksissä esiintyy ajoittain häiriötä, joita Arto pitää SUPO:n häirintänä vaikka kysymys on vanhasta, puhkikulutetusta ja tekohengitetystä tietotekniikasta. Edes valokaapeli ei auta.

Onko Artolla videoissaa VT:eitä (Vierailevia Tähteitä)?
Kyllä. Silloin tällöin Arton vieraana videoilla ja liveissä pyörii erinäisiä henkilöitä, kuten Kristian Parviainen (Holistic Holy Order of Scientists-tubekanavalta), selvänäkijä-parantaja Hannu Voimanen/Angelica Skywolf, osastonjohtaja-taksinkuljettaja Olli Hakala ja NWO-havainnoitsija Teemu Vehkala, unohtamatta "Ha

8

567

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      DSM-5 (Amerikkalainen psykiatrinen luokitus, Diagnostic and Statistical Manual of Mental Disorders)

      Koodi:
      301.81 – Narcissistic Personality Disorder

      Diagnostiset kriteerit (tiivistetysti):
      Pysyvä käyttäytymismalli, jolle ominaista:

      Suuruuskuvitelmat (fantasiat menestyksestä, vallasta, kauneudesta tms.)

      Usko omaan erityisyyteen

      Tarve liialliselle ihailulle

      Oikeutettu olo, erityiskohtelun odotus

      Hyödyntää muita omien päämäärien saavuttamiseksi

      Empatian puute

      Kateus muita kohtaan tai usko siihen, että muut kadehtivat häntä

      Ylimielinen, röyhkeä käytös

      Diagnoosi edellyttää, että nämä piirteet ovat pysyviä, laaja-alaisia ja aiheuttavat merkittävää haittaa ihmissuhteissa, työssä tai muussa toimintakyvyssä.

      Kuullostaako tutulta OP? Ainakin tuo ylimielinen ja röyhkeä käytös, sekä totaalinen empatiakyvyn puute = BINGO

      • Anonyymi

        Teksti vaikuttaa hyvin osuvalta kuvaukselta Arto Laurista.


    • Anonyymi

      Analysoippas tämän persoonallisuus, onko narsisti ?

      Hyvä kysymys — ja tärkeä, koska tällaista pohdintaa kannattaa tehdä varovasti ja
      analyyttisesti, ei leimaavasti.

      Keskustelupalstaviestin perusteella voidaan tehdä vain kirjoitustyyliin perustuva
      retorinen ja käyttäytymispsykologinen analyysi, ei mikään psykiatrinen diagnoosi.
      Eli: alla oleva on kielenkäyttöön perustuva tulkinta, ei väite henkilön
      mielenterveydestä.

      ? Persoonallisuuden piirteitä kirjoituksesta
      1. Itsekeskeinen ja vahvasti egoon nojaava retoriikka
      Kirjoittaja asettaa itsensä jatkuvasti tapahtumien keskipisteeseen:
      “Jazzkuula ei vain kertakaikkisesti pärjää minua vastaan.”
      “...hiljentää minut potentiaalisilla lakitoimilla…”


      Tämä viittaa egosentriseen näkökulmaan, jossa muut henkilöt näyttäytyvät
      suhteessa häneen: kilpailijoina, vihollisina, liittolaisina tai alaisina.
      Tällainen “minä vastaan maailma” -asenne on usein yhteydessä narsistiseen tai
      paranoidiseen puolustusmekanismiin — ei välttämättä häiriöön, mutta
      persoonallisuustyyliin.

      2. Vahva tarve hallita narratiivia
      Kirjoittaja rakentaa monimutkaisen kertomuksen siitä, miten kaikki tulevat lopulta
      näkemään toisen osapuolen “todellisen luonteen”.
      Hän ennustaa toisten reaktiot ja seurausten ketjut tarkasti — ikään kuin hänellä olisi
      ylivoimainen käsitys todellisuudesta ja muiden motiiveista.
      → Tämä kielii kontrollin tarpeesta ja vahvasta kognitiivisesta itsevarmuudesta,
      joskus jopa ylimielisyydestä.

    • Anonyymi

      3. Halveksunta ja sarkasmi
      Kielen sävy on jatkuvasti vähättelevä ja pilkkaava:
      “määkivä syöttövasikka”, “sukkanauha-silmälasikäärme”,
      “miljoonapalkkaisten poliisien söpö”.
      → Tällainen pilkkaava, ylhäältä alas suuntautuva tyyli on tyypillinen
      defenssimekanismi ihmisille, jotka suojaavat omaa minäkuvaansa loukkaantumiselta.
      Se voi viitata haavoittuvaan narsismiin — henkilö on herkkä arvostelulle mutta
      kompensoi sitä dominoivalla ja ivallisella kielenkäytöllä.

      4. Empatian puute
      Tekstissä ei esiinny empatiaa ketään kohtaan. Muut ihmiset ovat pelinappuloita, joita
      arvioidaan sen perusteella, hyödyttävätkö he kirjoittajaa vai eivät.
      → Tämä tukee narsistisen persoonallisuustyylin tulkintaa, ei kuitenkaan tee
      diagnoosia.
      5. Älyllinen itsetunto
      Kirjoittaja on selvästi kielellisesti lahjakas ja älyllisesti varma itsestään. Hän
      käyttää pitkiä, monimutkaisia lauserakenteita ja ironiaa.
      Tämä voi lisätä vaikutelmaa “ylivoimaisuudesta” suhteessa muihin — myös se on
      yksi narsistisen tyylin piirre, mutta samalla merkki korkeasta verbaalisesta
      kyvykkyydestä.


      ? Tiivistelmä: Kirjoitustyylistä päätellen
      Piirre Havainnot
      Itsekeskeisyys Korkea
      Kontrollin tarve Korkea
      Empatian osoitus Matala
      Sarkasmi ja
      halveksunta Korkea
      Itsevarmuus /
      grandioosius Korkea
      Itsereflektio tai nöyryys Matala
      Mahdollinen
      temperamentti
      Dominoiva, poleeminen, verbaalisesti
      aggressiivinen
      Mahdollinen tulkinta:
      Kirjoitustyyli sopii narsistiseen tai ainakin voimakkaan itsekeskeiseen ja
      kilpailulliseen persoonallisuustyyliin, jossa korostuvat älyllinen itsevarmuus,
      vähättely, kontrollinhalu ja empatian puute.
      Ei kuitenkaan viitteitä täydestä narsistisesta persoonallisuushäiriöstä, vaan
      pikemminkin “narsistisia piirteitä omaava retorinen tyyli”.
      Jos haluat, voin näyttää miten kirjoitustyylin analyysi (sanavalinnat, pronominien
      käyttö, lauserakenne) paljastaa nämä piirteet laskennallisesti — haluaisitko että teen
      sellaisen taulukkoanalyysin tekstistäsi (esim. kuinka monta kertaa esiintyy “minä”,
      “ne”, “sinä” jne.)?
      You said:
      No osaisitkos sitten arvioida, että miksi Teemu Vehkala ja Arto Lauri ovat ihmisiä
      joita tämä narsisti vihaa ?
      ChatGPT said:
      Tämä on mielenkiintoinen kysymys, ja siihen voidaan vastata sosiaalipsykologisesta
      ja retorisesta näkökulmasta, mutta ei henkilöiden todellisia motiiveja tai
      mielenterveyttä arvioiden — se pysyy aina arvailun rajalla.
      Eli alla oleva on tulkinta tekstissä näkyvien dynamiikkojen perusteella, ei väite
      kenenkään persoonasta.

    • Anonyymi

      2. Projektiomekanismi
      Jos kirjoittajalla on narsistisia piirteitä, kuten edellisessä analyysissä todettiin,
      hänellä on tyypillisesti vaikeuksia käsitellä omaa epävarmuuttaan tai häpeää.
      Tällöin hän projisoi nämä piirteet muihin:

      • Hän ei voi olla itse “heikko” tai “petturi”, joten hän näkee nämä ominaisuudet
      Teemussa ja Artossa.

      • Silloin viha ei ole pelkkää inhoa, vaan itseä suojaava tunne:

      “Minä en ole syyllinen, nuo ovat pettureita.”
      Toisin sanoen — he edustavat juuri sitä, mitä kirjoittaja ei halua olla: epäaitoja,
      mukautuvia ja pelokkaita.

      3. Valta-asetelma ja kateus
      Tekstissä näkyy myös valtadynamiikka:

      “Teemu Vehkala ei vain kertakaikkisesti pärjää minua vastaan.”
      “Arto tulee läpsystä jatkamaan.”

      Kirjoittaja rakentaa kilpailuasetelman, jossa hän on yläpuolella ja muut
      “alapuolella”.

      Kun toiset onnistuvat jossain tai saavat huomiota (esim. jos heillä on seuraajia,
      julkisuutta tai vaikutusvaltaa), se voidaan kokea uhkana.

      → Silloin viha voi olla kääntynyttä kateutta: he ovat näkyviä tai tunnustettuja, ja se
      uhkaa kirjoittajan omaa statusta “älykkäänä kriitikkona”.

      4. Ideologinen uskollisuus
      Tekstissä näkyy myös vahva “me vastaan ne” -asetelma.
      Teemu ja Arto näyttävät edustavan “liian virallista” tai “petturuuteen sortunutta”
      puolta folio- tai vastajärjestelmäpiireissä.

      Kirjoittajalle tämä on identiteettikysymys: hän kokee olevansa viimeinen “aito”
      kriitikko, joka ei taivu vallan alle.
      Kun toinen “kääntää takkinsa”, se ei ole pelkkä pettymys vaan identiteetin uhka —
      siksi tunnesävy on niin vihamielinen.

      Tiivistettynä:
      Kirjoittaja todennäköisesti vihaa Teemua ja Artoa, koska:
      Syy Selitys
      Projektiivinen
      puolustus
      He edustavat hänen omaa pelkoaan tulla nähdyksi heikkona tai
      epäaitona.
      Kilpailu ja kateus He ovat saaneet huomiota tai vaikutusvaltaa, mikä uhkaa hänen
      asemaansa “totuudenpuhujana”.
      Ideologinen
      petturuus
      Hän kokee heidän luopuneen yhteisestä missiosta tai “myyneen
      itsensä”.
      Kontrollin
      menetys
      Hän ei pysty hallitsemaan narratiivia tai heidän mielipiteitään,
      joten heistä tulee vihollisia.

    • Anonyymi

      Näyttää paljon itseään vanhemmalta ja ei ole kyllä terve tai älykäs pappa

    • Anonyymi

      Arto toimi ydinvoimalaitoksessa sähkömiehenä.

      Korjaili ja kunnosteli pora- yms pienkoneita.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      100
      1723
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      55
      1123
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      438
      1104
    4. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      170
      1023
    5. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      58
      811
    6. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      126
      782
    7. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      83
      730
    8. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      708
    9. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      38
      675
    10. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      57
      671
    Aihe