Henkirikollisten vapauteen pääsy vaikeutuu

Enää ei sarjatappajaa automaattisesti vapauteta vankilasta, ehdottaa pian eduskunnalle annettava lakimuutos.

Kyse on varmuusvankeuden käyttöönotosta, jota perussuomalainen oikeusministeri Leena Meri on pitkään ajanut. Sen nojalla yhteiskunnalle ja muiden turvallisuudelle vaarallinen vanki voitaisiin varmuudeksi pitää vangittuna niin pitkään kuin on tarve.

Varmuusvankeus soveltuisi niin henkirikoksiin toistuvasti syyllistyneisiin kuin ensikertalaisiinkin. Merkityksellistä on arvio vangin vaarallisuudesta muille ihmisille.





Joakim Vigelius Facebookissa

Vaikka lukumääräisesti vakavimpia henkirikollisia on Suomessa vähän, asia on tärkeä. Harva meistä tahtoo yhä vaarallista sarjakuristajaa, kouluampujaa, terroristia tai Breivikiä vapautettavan takaisin kaduille. Riski uusista uhreista on ilmeinen eikä tällaista riskiä tule ottaa.

Kaikki tuki tälle oikeustajun mukaiselle ja turvallisuutta lisäävälle lakimuutokselle.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Enää ei sarjatappajaa automaattisesti vapauteta vankilasta, ehdottaa pian eduskunnalle annettava lakimuutos.

Kyse on varmuusvankeuden käyttöönotosta, jota perussuomalainen oikeusministeri Leena Meri on pitkään ajanut. Sen nojalla yhteiskunnalle ja muiden turvallisuudelle vaarallinen vanki voitaisiin varmuudeksi pitää vangittuna niin pitkään kuin on tarve.

Varmuusvankeus soveltuisi niin henkirikoksiin toistuvasti syyllistyneisiin kuin ensikertalaisiinkin. Merkityksellistä on arvio vangin vaarallisuudesta muille ihmisille.





Joakim Vigelius Facebookissa

Vaikka lukumääräisesti vakavimpia henkirikollisia on Suomessa vähän, asia on tärkeä. Harva meistä tahtoo yhä vaarallista sarjakuristajaa, kouluampujaa, terroristia tai Breivikiä vapautettavan takaisin kaduille. Riski uusista uhreista on ilmeinen eikä tällaista riskiä tule ottaa.

Kaikki tuki tälle oikeustajun mukaiselle ja turvallisuutta lisäävälle lakimuutokselle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu