Yle taas jakaa ruhtinaallisia bonuksia johdolleen

Ylessä kuohuu – Kun 26 000 euroa kuukaudessa ei motivoi tarpeeksi.
Yleä johtava Marit af Björkesten tienaa enemmän kuin Suomea johtava Petteri Orpo.
Pääministeri Petteri Orpon (kok) palkkio on 15 315 euroa kuukaudessa. Ensi vuoden alussa valtioneuvoston jäsenten palkkioita leikataan viidellä prosentilla, koska vaikea taloustilanne. Orpo saa kansanedustajana puolet edustajan palkkiosta, joka on yli 12 vuotta edustajana toimineella 8 393 euroa kuukaudessa.

26 000 euron palkka ole riittävä kannustin Yle-veronmaksajien rahojen tehokkaaseen käyttöön yhtiössä, joka saa määrärahansa valtiolta, ja joka ei tavoittele edes voittoa.

Miksi af Björkestenille ja muille johtajille pitää ylipäätään maksaa tulospalkkioita? Eikö johdolle maksettava palkka motivoi heitä tarpeeksi? Ymmärrän hyvin huolen, joka liittyy isoihin muutosneuvotteluihin. Moni yleläinen joutui jättämään työnsä säästösyistä, mutta kun potkut on jaettu, johtoa voidaan taas alkaa motivoimaan bonuksilla, vaikka yhtiö on säästökuurilla.

Johdon tulospalkkioita perustellaan usein sitouttamisella. Af Björkesten on kuulunut Ylen johtoryhmään vuodesta 2012 lähtien, joten hän on ollut kohtalaisen sitoutunut. Joku voisi ajatella sitoutumisen kasvaneen entisestään 1. lokakuuta, kun af Björkesten aloitti toimitusjohtajana. Hänen palkkansa nousi nimittäin tuolloin yli 10 000 eurolla.

Jos Ylessä alkavat säästösyistä kolmannet muutosneuvottelut, af Björkesten ja muu johto joutuu selittelemään, miksi he eivät vaatineet Ylen hallitusta peruuttamaan rahallisen palkitsemisen palauttamisessa.
9148
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Nyt siltä Ylellä MEIDÄN RAHAT POIS HETI. Estäkää tulospalkkaus! Vain päätös että se ei käy.
Ei mitään syytä tulospalkkauksesta tai palkkioihin.

1Äänestä

Mitä tulospalkkioihin palaaminen käytännössä tarkoittaa? Esimerkiksi Ylen toimitusjohtajan osalta vuosittaisen tulospalkkion maksimi on enintään 15 % toimitusjohtajan kiinteästä vuosipalkasta.

Apunen on aiemmin vahvistanut Iltalehdelle, että uuden toimitusjohtajan kuukausipalkka on 26 000 euroa. Marit af Björkestenin vuositulot lienevät siis reilut 312 000 euroa, josta maksimibonus 15 prosenttia tästä summasta laskettuna olisi noin 47 000 euroa.

Edellisen päätoimittajan Merja Ylä-Anttilan kuukausi- ja vuositulot vuositulot olivat jonkin verran korkeammat kuin af Björkestenillä ja esimerkiksi vuonna 2023 hänelle herui tulospalkkiota 21 528 euroa ja vuonna 2024 yli 27 000 euroa. Jonakin vuonna Ylä-Anttila ylsi myös yli 40 000 euron tulospalkkioon.

Ylen muun johtoryhmän palkitsemisessa noudatetaan samoja periaatteita kuin toimitusjohtajan kohdalla.

https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/6db60836-0cd5-46a3-8c72-417b97bf82de

1Äänestä

Ylen johdolle potkut.uusi johto ja pienemmät kulut tai lakkautetaan koko yle

Äänestä

Suomen vähäosaiset ymmärtävät kyllä. Johonkin se ylimääräinen raha pitää survoa.

Äänestä

BBC:n johtajalle tuli lähtö Trump vastaisuuden vuoksi.
Sama puolueellisuus on Suomessa YLE:n toiminnassa.
Ulos ja heti kokoYLE:n johto.
Kilpailutetaan uudet henlkilöt tilalle.

Äänestä

Yle vasemmiston lempilapsi. Myös muut puoluelaiset tulleet osingoille "mulla kans, kun saamaan alkaa".

Yleensä näihin puuttuvat saa vihat päällensä, rakennelma tehty niin "demarimaiseksi" kuin ay-liitoissa joiss suuremmat palkat johdolla, tai ainakin samaa rataa.
KORRUPTIO ELÄÄ JA VOI HYVIN !

Äänestä
  • Yle lakkoon ! Johdon palkkaa ja bonuksia tukien.

    Äänestä

Vasurileirissä naamat ehkä vähän punottaa. On se ilimoja pielly joo 🤭

Äänestä

Demut vedättää.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Ylessä kuohuu – Kun 26 000 euroa kuukaudessa ei motivoi tarpeeksi.
Yleä johtava Marit af Björkesten tienaa enemmän kuin Suomea johtava Petteri Orpo.
Pääministeri Petteri Orpon (kok) palkkio on 15 315 euroa kuukaudessa. Ensi vuoden alussa valtioneuvoston jäsenten palkkioita leikataan viidellä prosentilla, koska vaikea taloustilanne. Orpo saa kansanedustajana puolet edustajan palkkiosta, joka on yli 12 vuotta edustajana toimineella 8 393 euroa kuukaudessa.

26 000 euron palkka ole riittävä kannustin Yle-veronmaksajien rahojen tehokkaaseen käyttöön yhtiössä, joka saa määrärahansa valtiolta, ja joka ei tavoittele edes voittoa.

Miksi af Björkestenille ja muille johtajille pitää ylipäätään maksaa tulospalkkioita? Eikö johdolle maksettava palkka motivoi heitä tarpeeksi? Ymmärrän hyvin huolen, joka liittyy isoihin muutosneuvotteluihin. Moni yleläinen joutui jättämään työnsä säästösyistä, mutta kun potkut on jaettu, johtoa voidaan taas alkaa motivoimaan bonuksilla, vaikka yhtiö on säästökuurilla.

Johdon tulospalkkioita perustellaan usein sitouttamisella. Af Björkesten on kuulunut Ylen johtoryhmään vuodesta 2012 lähtien, joten hän on ollut kohtalaisen sitoutunut. Joku voisi ajatella sitoutumisen kasvaneen entisestään 1. lokakuuta, kun af Björkesten aloitti toimitusjohtajana. Hänen palkkansa nousi nimittäin tuolloin yli 10 000 eurolla.

Jos Ylessä alkavat säästösyistä kolmannet muutosneuvottelut, af Björkesten ja muu johto joutuu selittelemään, miksi he eivät vaatineet Ylen hallitusta peruuttamaan rahallisen palkitsemisen palauttamisessa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu