10 TYHMÄÄ ATEISTIEN OPPIA

Anonyymi-ap

10 TYHMÄÄ ATEISTIEN OPPIA

Mielestäni maailman tyhmin oppi on lopunaikana syntynyt ateismi, joka väittää olevansa älykästä, mutta sisältää mitä hulluimpia väittämiä.
"Hullu sanoo sydämessänsä: 'Ei ole Jumalaa'. Turmiollinen ja iljettävä on heidän menonsa; ei ole ketään, joka tekee, mikä hyvää on." - Psalmi 14:1
1. KAIKKI SYNTYI ITSEKSEEN TYHJÄSTÄ
Tämä on tieteellisesti kestämätön, todistamaton ja epälooginen teoria, koska näemme kaikkialla järjestyksen fysiikan laeista luonnon kiertokulkuun, merkityksellisyyden hämähäkinverkosta elefantin kärsään ja ihmisen keksimiskyvyn ylittävän viisauden.
Ateistin logiikka on samanlainen kuin oppimattoman pakanan, joka vetoaa taikauskoiseen käsitykseen nähdessään laitteen jota ei voi ymmärtää sanoen junaa rautahevoseksi. Ihmisen silmä on ihmeellisempi kuin kameran linssi emmekä osaa tehdä uutta, joten päätelmä on ettei kukaan suunnitellut sitä, kun päinvastoin tulisi antaa kunnia viisaalle Luojalle, joka silmät on tehnyt.
"Alussa loi Jumala taivaan ja maan." - 1. Mooseksen kirja 1:1
2. LUONTO, ELÄIMET JA IHMINEN KEHITTYI KIVESTÄ
Evoluutioteoria, joka on aina ollut ja tulee aina jäämään teoriaksi ja todistamattomaksi hypoteesiksi, on täysin päinvastainen ajatus kuin luominen. Siinä ei ole mitään samankaltaisuutta luomisopin kanssa, joka opettaa että Jumala loi kaiken sanallaan.
Jos lapselle kertoo kiven muuttuvan eläimeksi tai sammakonnprinsiksi, lapsi nauraa väittämälle ja ymmärtää sen saduksi. Mutta ateisti luullen olevan älykäs, kertoo tätä satua älyttömemmän tarinan vakuuttaen evoluution olevan totta, tiedon lisääntyvän itsekseen ja maailman ohjaten suunnittelua itsekseen.
Luomakunnalle on vain kaksi selitystä: a) Jumala loi kaiken, b) maailma loi itsensä.
Vaatii tavattoman paljon uskoa ajatella, että maailma loi itse itsensä tyhjästä ei mitään varten.
Insinöörinä minulle se on liian vaikeaa uskoa että maailman ihmeellisin koodi — DNA johon kaikki tietosi silmien väristä sormiesi pituuteen on kirjattu tiiviiksi informaatioksi — olisi syntynyt sattumalta. Ja tiedän myös sen suunnittelijana, että se olisi järkyttävä loukkaus Suunnittetelijaa kohtaan väittää sellaista.
"Sillä Hänessä luotiin kaikki, mikä taivaissa ja mikä maan päällä on, näkyväiset ja näkymättömät, olkoot ne valtaistuimia tai herrauksia, hallituksia tai valtoja, kaikki on luotu Hänen kauttansa ja Häneen." - Kolossalaiskirje 1:16
3. IHMINEN ON ELÄIN
Ateisti kieltää, että ihminen on erityinen, arvokas ja Jumalan kuvaksi luotu ainutlaatuinen persoona. Itseasiassa moni ateisti rakastaa enemmän koiraansa kuin naapuriansa ja pitää ihmiselämää vähempi arvoisena kuin metsän eläimiä.
Ihminen ei ole eläin, ei arvoton eikä sattuman seuraus, vaan luotu Jumalan tahdosta elämään ainutlaatuiseb elämän. Ihminen on jopa niin arvokas, että Jumala maksoi kaikista kalleimman kuviteltavissa olevan hinnan, uhraamalla ristillä ainokaisen Poikansa syntiemme edestä.
"Ja Jumala loi ihmisen omaksi kuvaksensa, Jumalan kuvaksi hän hänet loi; mieheksi ja naiseksi hän loi heidät." - 1. Mooseksen kirja 1:27
4. IHMINEN ON HYVÄ
Erittäin laajalle levinnyt oppi on, että ihminen on perimmältään hyvä ja kaikki ongelmat, vääryydet ja pahuus johtuvat yksinomaan olosuhteista, joistakin määrittelemättömistä pahoista yksilöistä ja sosiaallisista vaikutuksista. Lähes jokainen ateisti ajattelee olevansa hyvä ihminen.
Tämä on perin epärehellistä. Näemme ihmisen pahuuden läpi historian, mutta paljon lähempää löytää sen inhottavan itsekkään, ahneen ja pahan ihmisen, kun katsoo vaikka pankkitiliä ja lukee kuinka harvoin on antanut sille, joka oikeasti tarvitsee.
Eräs merkki tapa rikkoa käskyjä. Jo pieni lapsi on kapinallinen, jolle toistuvasti täytyy opettaa käskyjä, järjestystä ja hyvää käytöstä. Jos ihminen olisi hyvä, niin lapsia ei tarvitsisi opettaa laisinkaan, mutta nyt on sitä tehtävä alinomaa.
"Jos sanomme, ettemme ole syntiä tehneet, niin me teemme hänet valhettelijaksi, ja hänen sanansa ei ole meissä." - 1. Johanneksen kirje 1:10
5. SYNTIÄ EI OLE OLEMASSA
Ainoa syy hylätä Jumala on synti ja ihminen toistaa samaa kuin Aadam paratiisissa langettuaan, että hän pelkää, etsii pakopaikkaa ja tietää olevansa alaston Jumalan edessä.
Jumalan käskyt kaikki tietää: älä tapa, älä tee huorin, älä varasta ja älä anna väärää todistusta, mutta me ahdistumme ne kuullessaan, aivan kuin poliisi auton nähdessä taustapeilissä. Jokainen tietää omantunnon kautta oikean ja väärän sekä sen kun on rikkonut Jumalaa vastaan.
Mutta vaikka kuinka ihminen selittäisi pois pahaa oloaan, hakisi siihen psykologilta pillerit tai opiskelisi selittämään pois syyttävän mielensä, se syyttäjän ääni ei koskaan vaikene, kunnes Jeesuksen veri on pessyt ne pois. Mikään muu ei poista syntejä.
"Sillä kun pakanat, joilla ei lakia ole, luonnostansa tekevät, mitä laki vaatii, niin he, vaikka heillä ei lakia ole, ovat itse itsellensä laki ja osoittavat, että lain teot ovat kirjoitetut heidän sydämiinsä, kun heidän omatuntonsa myötä-todistaa ja heidän ajatuksensa keskenään syyttävät tai myös

10

68

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi
      UUSI

      6. KAIKKI USKONNOT OPETTAVAT SAMAA
      Tällainen väite kumpuaa täydellisestä tietämättömyydestä, joka on paljon absurdimpi väite kuin sanoa että kaikki puolueet politiikassa ovat samanlaisia tai että kaikki värit sateenkaaressa ovat samanvärisiä.
      Muslimi opettaa, että on yksi Jumala ja hän saattaa pelastaa jos tekee hyviä tekoja. Hindu opettaa että ihminen jälleensyntyy uudestaan niin monesti kunnes katoaa olemattomiin eli Nirvanaan ja kaikki on jumalaa. Ja ateisti opettaa ettei millään ole lopulta merkitystä, kuin lyhyellä elämällä hankkimalla nautintoa mahdollisimman paljon ja palvoa omaa itseänsä himoineen.
      Kristinusko poikkeaa kaikista näistä tällä sanalla: anteeksiantamus.
      "Eikä ole pelastusta yhdessäkään toisessa; sillä ei ole taivaan alla muuta nimeä ihmisille annettu, jossa meidän pitäisi pelastuman." - Apostolien teot 4:12
      7. JEESUS KRISTUS EI OLE JUMALA
      Tämä on valtavan yleinen opetus, ettei Jumala ole kolmiyhteinen (Isä, Poika ja Pyhä Henki) eikä Jeesus ole Jumala. Mutta samat ihmiset jotka kieltävät Jeesuksen jumaluuden, eivät osaa selvästi selittää kuka sitten on Jeesus Kristus, joka on maailman tunnetuin persoona?
      Jeesuksen opetus, elämä ja todistus ihmeineen — joita tämäkin insinööri 2023 Hänen syntymänsä jälkeen väittää aidosti kokeneen —ovat niin poikkeukselliset, että Jeesus on joko maailman paras huijari tai maailman Vapahtaja, Herra ja Jumala keskellämme.
      Tuhansien vuosien tunnetun historian aikana ei kukaan toinen persoona ole tehnyt maailmaan yhtä suurta vaikutusta, kuin Jeesus Kristus. Maailman katsotuin elokuva on Jeesus-filmi, maailman tunnetuin laulu on Amazing Grace, maailman suurin uskonto on kristinusko ja maailman luetuin kirja Raamattu.
      Olisi aivan absurdia väittää etukäteen, että kuolee ristillä hirvittävällä tavalla maailman syntien puolesta ja nousee kolmantena päivänä kuolleista, ellei se ole totta. Kukaan huijari ei keksisi sellaista tarinaa, mutta Jumalana sana on hullutus kadotukseen joutuville ja meille uskoville voima.
      "Tuomas vastasi ja sanoi hänelle: 'Minun Herrani ja minun Jumalani!' Jeesus sanoi hänelle: 'Sentähden, että minut näit, sinä uskot. Autuaat ne, jotka eivät näe ja kuitenkin uskovat!'" - Johanneksen evankeliumi 20:28-29
      8. RAAMATTU ON TÄYNNÄ VIRHEITÄ
      Raamattu nimi on kreikkaa ja merkitsee yksinkertaisesti vain Kirjoitukset, niinkuin heprean kielinen nimi Jeesus on suomeksi Pelastus. Tuo maailman käännetyin, tutkituin ja printatuin kirja on kestänyt tuhansien vuosien koettelelut, vastaväitteet ja repimisyritykset.
      Ei ole sellaista kirjaa kuin Raamattu, mutta miksi se on ateistien mielestä täynnä ristiitoja? Tämä johtuu kolmesta syystä:
      1) ateistit eivät lue eivätkä tunne Raamattua
      2) ateistit luulevat virheeksi sitä mikä on totuus
      3) ateistit laittavat Raamattuun ulkoapäin otettuja väittämiä
      Esimerkiksi, eräs ateisti sanoi virheeksi sitä kun Jeesus sanoo että Pyhä Henki tulee Isän Jumalan lähettämänä ja toisessa kohdassa Hänen lähettämänä. Kristitylle tämä on taas selvä todistus kolmiyhteisestä Jumalasta, että Isä ja Poika ovat yhtä Pyhän Hengen kanssa.
      Jos oikeasti virhe olisi löytynyt, siitä uutisoitaisiin isosti joka päivä, mutta ei ole kuin lentäviä hetkellisiä väittämiä, jotka katoavat yhtä nopeasti kuin tulevatkin.
      En ole 10 vuoden tutkimuksen aikana löytänyt yhtään vakavaa, kestävää ja loogista virhettä Raamatusta. Tosin, koska kyseessä on Jumalan sana, en väitäkkään täysin ymmärtäväni Jumalaa ja sellaista Jumalaa ei kannattaisikaan palvoa jonka voisi mahduttaa omaan päähän.
      "Jokainen Jumalan sana on taattu; Hän on niiden kilpi, jotka häneen turvaavat." - Sananlaskut 30:5

      • Anonyymi
        UUSI

        9. ATEISMI ON ÄLYKÄSTÄ
        Ateismi on typerää, niinkuin Daavid toteaa. Se on kaikista tyhmin teoria, vailla logiikka, vailla moraalia ja vailla käytännön totuutta. Se on pinnallista, se on epätieteellistä ja se on häpeällistä.
        Yksikään historian vakavasti otettava tieteen suurmies ei ole ollut ateisti eikä ateisti ole ketään ihmistä muuttanut paremmaksi. Ateistia ei kannata ottaa vakavasti, sillä jokainen ateisti vetää roolia, koska kaikki tietävät luonnostaan että on Jumala.
        Ateismi on älyllinen konkurssitila, takapajuisuuden päätepysäkki ja huvittava aikuisten satu niille, jotka pelkäävät valkeutta.
        "Mutta tämä on tuomio, että valkeus on tullut maailmaan, ja ihmiset rakastivat pimeyttä enemmän kuin valkeutta; sillä heidän tekonsa olivat pahat." - Johanneksen evankeliumi 3:19
        10. ATEISMI EI OLE USKOMUS
        Ateismi on sokea uskonto, joka väittää ettei ole rakkautta, ei ole totuutta, ei ole Jumalaa eikä ole ihmistäkään, vaan sattuman seurauksena tulleita arvottomia olioita vailla todellista päämäärää.
        Vaatii paljon uskoa uskoa nämä kaikkia edellä olevat ateismin opit.
        "Älköön teidän sydämenne olko murheellinen. Uskokaa Jumalaan, ja uskokaa minuun." - Johanneksen evankeliumi 14:1
        Kristittynä en väitä, etteikö pelastukseni perustuisi uskoon, mutta tämä usko ei ole vailla todisteita, logiikka tai todellisuutta, vaan Jeesus on minulle yhtä todellista minulle kuin sinä lukija siellä toisella puolella. Ja Hän rakastaa kaikkia ja haluaa kaikki pelastaa, sinutkin ystävä.
        Uskomalla Herraan Jeesukseen en vain saanut etsimiini kysymyksiin vastauksia, en vain voimaa elää elämääni ja toivoa astua uuteen aamuun, vaan sain armossa synnit anteeksi, uuden sydämen ja iankaikkisen elämän. Sain pelastus varmuuden ja maistaa jo maan päällä taivaan iloa ja rauhaa, jota ei saata selittää järjellä, vaan se on koettava uskon kautta Herraan Jeesukseen Kristukseen. Uskotko sinä ystävä? Minä uskon. Aamen.
        "Kristuksen puolesta me siis olemme lähettiläinä, ja Jumala kehoittaa meidän kauttamme. Me pyydämme Kristuksen puolesta: antakaa sovittaa itsenne Jumalan kanssa." - 2. Korinttolaiskirje 5:20

        Ole siunattu, Jeesuksen Kristuksen nimessä.


      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        9. ATEISMI ON ÄLYKÄSTÄ
        Ateismi on typerää, niinkuin Daavid toteaa. Se on kaikista tyhmin teoria, vailla logiikka, vailla moraalia ja vailla käytännön totuutta. Se on pinnallista, se on epätieteellistä ja se on häpeällistä.
        Yksikään historian vakavasti otettava tieteen suurmies ei ole ollut ateisti eikä ateisti ole ketään ihmistä muuttanut paremmaksi. Ateistia ei kannata ottaa vakavasti, sillä jokainen ateisti vetää roolia, koska kaikki tietävät luonnostaan että on Jumala.
        Ateismi on älyllinen konkurssitila, takapajuisuuden päätepysäkki ja huvittava aikuisten satu niille, jotka pelkäävät valkeutta.
        "Mutta tämä on tuomio, että valkeus on tullut maailmaan, ja ihmiset rakastivat pimeyttä enemmän kuin valkeutta; sillä heidän tekonsa olivat pahat." - Johanneksen evankeliumi 3:19
        10. ATEISMI EI OLE USKOMUS
        Ateismi on sokea uskonto, joka väittää ettei ole rakkautta, ei ole totuutta, ei ole Jumalaa eikä ole ihmistäkään, vaan sattuman seurauksena tulleita arvottomia olioita vailla todellista päämäärää.
        Vaatii paljon uskoa uskoa nämä kaikkia edellä olevat ateismin opit.
        "Älköön teidän sydämenne olko murheellinen. Uskokaa Jumalaan, ja uskokaa minuun." - Johanneksen evankeliumi 14:1
        Kristittynä en väitä, etteikö pelastukseni perustuisi uskoon, mutta tämä usko ei ole vailla todisteita, logiikka tai todellisuutta, vaan Jeesus on minulle yhtä todellista minulle kuin sinä lukija siellä toisella puolella. Ja Hän rakastaa kaikkia ja haluaa kaikki pelastaa, sinutkin ystävä.
        Uskomalla Herraan Jeesukseen en vain saanut etsimiini kysymyksiin vastauksia, en vain voimaa elää elämääni ja toivoa astua uuteen aamuun, vaan sain armossa synnit anteeksi, uuden sydämen ja iankaikkisen elämän. Sain pelastus varmuuden ja maistaa jo maan päällä taivaan iloa ja rauhaa, jota ei saata selittää järjellä, vaan se on koettava uskon kautta Herraan Jeesukseen Kristukseen. Uskotko sinä ystävä? Minä uskon. Aamen.
        "Kristuksen puolesta me siis olemme lähettiläinä, ja Jumala kehoittaa meidän kauttamme. Me pyydämme Kristuksen puolesta: antakaa sovittaa itsenne Jumalan kanssa." - 2. Korinttolaiskirje 5:20

        Ole siunattu, Jeesuksen Kristuksen nimessä.

        "Kristittynä en väitä, etteikö pelastukseni perustuisi uskoon, "

        Mitä sanoisit sellaiselle ihmiselle, joka ei tunne tarvetta "pelastua" miltään? Pitäisikö hänen tuntea sellaista? Ja jos, niin miksi?


    • Anonyymi
      UUSI

      No nyt ollaan oikealla palstalla.

    • Anonyymi
      UUSI

      Ei se kuule ole mikään oppi. En vain usko keijukaisiin, maahisiin, Allahaiin tai Jeesukseen. Mikä siinä on uskovaisen niin hemmetin vaikeaa ymmärtää`

      Terveisin ateisti.

    • Anonyymi
      UUSI

      Miksi se Jeesus käskee teidän uskovaisten vihata ateisteja niin kovasti? Muistakaa vihata niin kuin herranne Jeesus teitä opettaa?

    • Anonyymi
      UUSI

      Ja miten tämä todistaa sen että maailma on syntynyt sotkan munista?

    • UUSI

      "KAIKKI SYNTYI ITSEKSEEN TYHJÄSTÄ"

      Kuka on muka väittänyt näin? Ainakaan yksikään alkuräjähdysmalli ei väitä tällaista. Silti uskovat valehtelevat pakkomielteisesti tästä. Onko tällainen törkeä valehtelu mielestäsi hyväksyttävää?

      "LUONTO, ELÄIMET JA IHMINEN KEHITTYI KIVESTÄ"

      Kuka on muka esittänyt tällaisen väitteen? Vai pääsikö käymään niin, että toistelet vain valehtelevilta saarnaajilta nielemiäsi valheita?

      "Evoluutioteoria, joka on aina ollut ja tulee aina jäämään teoriaksi ja todistamattomaksi hypoteesiksi,"

      Et ilmeisesti tiedä että tieteessä ei ole "korkeampaa" selitysmallin kuin teoria. Vai oletko tosiaan sitä mieltä, että evoluutioteoria tulee aina olemaan paras saatavilla oleva, havainnot selittävä ja ennustevoimainen malli, siis teoria? Vai onko sittenkin niin että olet mennyt uskomaan saarnaajien vääristely siitä mitä tieteellinen teoria muka tarkoittaa?

      "olisi syntynyt sattumalta."

      Onko joku väittänyt että DNA on syntynyt sattumalta. Kreationistit toki valehtelevat jatkuvasti, että evoluutio perustuu sattumaan ja ehkä olet niellyt heidän valheessa. Onko tällainen valehtelu mielestäsi hyväksyttävää?

      "Vaatii tavattoman paljon uskoa ajatella, että maailma loi itse itsensä tyhjästä ei mitään varten"

      Niin vaati, enkä tiedä ketään joka näin uskoisi. Se ei tietenkään estä kreationisteja valehtelemaan silmittömästi, että ateistit muka uskovat näin.

      "IHMINEN ON ELÄIN"

      Miten määrittelelet käsitteen "eläin"?

      "Ateisti kieltää, että ihminen on erityinen, arvokas ja Jumalan kuvaksi luotu ainutlaatuinen persoona."

      Ei, vaa ateisti ei usko että olisi Jumala, joka ihmisen olisi tuollaiseksi luonut

      • Anonyymi
        UUSI

        Mistä aika-avaruus tuli?


      • UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Mistä aika-avaruus tuli?

        Alkuräjähdyksestä. Sitä, mitä oli ennen alkuräjähdystä, ei tiedetä, mutta yksikään malli, jossa sitä yritetään selvittää, ei lähde olettamuksesta että se olisi alkanut olemattomuudesta / tyhjyydestä.

        No niin, nyt kun olen vastannut kysymykseesi, olisi kohteliasta että vastaisit edes yhteen minun kysymykseeni, sillä eikö olisi kovin epäkohteliasta kysyä toiselta, mutta itse kieltäytyä vastaamasta?

        Onko se uskovien harrastama törkeä valehtelu, että ateistien mielestä "KAIKKI SYNTYI ITSEKSEEN TYHJÄSTÄ" tms. mielestäsi hyväksyttävää?


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tykkäsin rakas

      Tuottaa sulle nautintoa❤️🔥olet paras ja nautin itsekkin suunnattomasti
      Suhteet
      35
      2206
    2. Hyvää iltaa!

      Mikä on päivän viisaus?
      Ikävä
      84
      1293
    3. Arvaa mitä mies

      Aion pilata elämäsi totaalisesti. Kyllä, totaalisesti.
      Ikävä
      56
      1288
    4. Mies mä oon ihan helppo

      Miehelle johon oon ihastunut. Olen harvoin ihastunut, mutta suhun olen. Ei tarvitse kuin pyytää, niin...
      Ikävä
      35
      1215
    5. Olet onnellinen sinkku

      Näin se on nähtävä.
      Ikävä
      63
      1171
    6. Mies olen aika erakko nykyään

      Vanhentunutkin olen muutamana viime vuonna parikyt vuotta. Kun en ennenkään kelvannut, niin tuskin nytkään kelpaan. Lisä
      Tunteet
      39
      884
    7. Lavroville taitaa olla jo ikkuna raollaan?

      Lavrovin syytä välttää korkeita paikkoja ja ikkunoiden läheisyyttä.Ettei vain keikahda ikkunasta pihalle.
      Maailman menoa
      122
      769
    8. Haittaako jos

      kaivattusi käy tosi usein pissalla ja/tai kakalla?
      Ikävä
      31
      721
    9. Ylen johdon hulppeat bonukset alkavat taas

      Suora kopio Iltalehdestä: "Asiasta kertoo Iltalehdelle Ylen hallituksen puheenjohtaja Matti Apunen. Mitä tulospalkkioi
      Yle
      21
      572
    10. Skenaario

      Elämä ja kuolema ovat merkillisin nyytti olevaisuutta. Mutta kun kumpaakaan ei ole, syntyy lapsuksia, joita korjaamaan
      Sinkut
      55
      565
    Aihe