Putinin nimitys kunniatohtoriksi torjuttiin vähin äänin

Jos haluaa lähettää viestin Kremliin ja saada tuloksia, on paras etsiä hiljainen väylä.

Sain kerran läheltä seurata, kuinka Venäjään liittyvä herkkä asia hoidettiin vaivihkaa.

Kun olin Turun yliopistossa dekaanina, ei ollut harvinaista, että rehtori soitti. Mutta sillä kertaa – yli vuosikymmen sitten – kuuli jo äänestä, että nyt on jotain erikoista.

Idänsuhteistaan tunnettujen Turun vaikuttajien piiristä oli singonnut aatos vihkiä promootiossa kunnia­tohtoriksi vaikuttaja Venäjältä. Se ei ole erikoista, tieteilijöiden ohella kunnia­tohtoreiksi voidaan kutsua ansioituneita vaikuttajia. Poikkeavaa oli ehdokkaan nimi: presidentti Vladimir Putin.

Putinilla on juristin paperit, joten katse oli kääntynyt oikeustieteelliseen. Tapansa mukaan oikeusoppineet venkoilivat: ehdokas ei ollut lakimies vaan valtiomies, jollainen kuuluu yhteiskuntatieteille. Rehtori kysyi, sopiiko näin.

Lupasin tunnustella. Ehdotus ei ollut loppuun harkittu, mutta omat hartiani eivät riittäisi torppaamaan mahtilobbaajia. Eikä pelkkiä turkulaisia, sillä tuskinpa asiaa olisi ajettu ilman uskottavaa vihreää valoa ehdokkaan suunnasta. Siltä varalta torjunta täytyi hoitaa ilman kenenkään kasvojen menetystä.

Suoritin tunnustelun soittamalla tasavallan presidentin kansliaan Mikko Hautalalle, joka oli luottotuttu historian alalta. Hän tajusi riskit heti.

Parin päivän kuluttua rehtori soitti uudelleen ja kertoi hankkeen rauenneen. Hän oli saanut puhelun ”ylempää”, ja se riitti. Aikanaan löytyi sopiva kunniatohtori, Venäjän talouden tuntija ja siinä menestynyt Seppo Remes.

Tämä tapahtui ennen vihreitä miehiä Krimillä. Osaatte silti kuvitella, millainen rähäkkä olisi noussut jo silloin, ja miltä tämä näyttäisi nyt.

Presidentin vaihduttua Suomen Venäjä-asenteessa on nähty tyylin muutos. Kun kyse on tyylistä, eron symboliksi sopii taskuliinan käyttö. Nykyään sanotaan ja halutaan heti julki paljon enemmän kuin ennen, eli eroa on myös sukupolvien välillä. Ja maailmantilanteen murros tekee selvää jälkeään.

Venäjä on itärajan takana eikä poistu. Sen kanssa on asioitava vastakin, ja on tähdellistä säilyttää työkalupakissa taito toimia melutta. Jos tosiaan haluaa lähettää ”viestin Kremliin” ja saada vieläpä tuloksia, on paras etsiä hiljainen väylä. Venäläiset menevät helposti lukkoon, jos pitäisi julkisesti myöntyä epämieluisaan vaatimukseen.

jatkuu
https://www.hs.fi/paakirjoitukset/art-2000011616158.html