Kun on käynyt selväksi ettei luottamukselle ole edes rakenteellisten syiden vuoksi todellisia...

Edelkytyksiä. Niin mitä siis odotetaan?

Tätä mietin, ja keneltä tai miltä taholta?

Taistelua oikeuden puolesta, joka on rakenteellisesti luotu kuppaamaan rahat tyhjään toivoon tai ainakin omiin taskuihinsa.


Joka ikinen halventaminen ihmisoikeuksia kohtaanko, on se suurin voittoko?

Ja mistä mitattuna?

Jos usko järjestelmään on kuollut.

Kuka sitä voi pyörittää?

Tämä on paradoksi. Oikeusvaltiossa rikos on oikeutta. Oikeus on rikollista. Jos se on lainpykälillä säädettyä, ja jokainen kerta voidaan valita mitä jätetään ja mitä käsitellään.

Koko kansa kärsii instituutionaalisesta petostraumasta.

Mutta mitä ihmettä tehdä niille. Joille kaikki on jo liian selvää. Mediapelit narratiivien häpäisyt.
Merkityksien yritykset merkityksellistää uudelleen. Arvoista luoda arvoituksia, joita nostella lurujen mukaan hatuista.

Kyllä elämä on tylsää.

Kun arvoitukset loppuvat.
Eikä löydettävää ole sen enempää kuin löydettäviäkään.

Arvovalintoja. Kuulemma.

Ei minkään takia. Eikä mistään syystä.

Kaiken kattava hypetys integraatio...

Yksilöt pyristelevät onnensa kukkuloilla alati kiristyvässä siimassa. Siinä näyttää olevan sitä jotakin.

Surullista.

Miten pitää ihmisten elää rinnakkaistodellisuuksissa. Leikkimässä kuulleen satuja. Että asia nyt niin tai asia on nyt näin.

Aivan kuin mielipide muokkaisi siitä yhtikäsmitään. Ei se vaikuta. Ikävä kyllä.

Ei sitä käsitä mistä pidetään kiinni.

Ikäänkuin vielä olisi. Jotakin joka on jo aikaa sitten kansalta ryöstetty.

Mutta luottamusta pitää varjella narratiivilla.

Että sellaista olisi olemassa.
Yhteiskunta on rakeenteellisesti täysin kaheli. Epäonnistunut viritelmä. Mahdottomuuksiin ohjattu päätelmä.

Siksi pistääkin miettimään.

Kun näin itsrstään selvästi on.

Niin riittääkö se tosiaan siinä toimiville.
Että kertovat itselleen satuja todellisuudesta. Nukkuakseen yönsä hyvin.

Vai onko se todella niin. Että ovat onnistuneet aivopesemään itsensä ja uskovat hyödyttävänsä ketään. Toki se antaa, mutta hinnalla.

No ei sellaista tarvitse ajatella. Vastuu.

On kuollut.
Hautajaisiin ei kutsuttu ketään.

Mutta siitä säästyneellä rahalla ja vaivalla.
Jaksoivat kiitellä toisiaan.

Ajatuksella, tehdään lisää hyvää. Ketä voisimmekaan siis ryöstää.


En käsitä.

Miten osa ihmisistä kykenee tietoisesti nukkumaan öitään.

Se on varmasti ihan hyvä asia.


Kylläpä väsyttää.