Suomi ja Ruotsi sodassa keskenään

Anonyymi-ap

Mitä jos Ruotsi olisi käyttänyt hyväkseen Neuvostoliiton hyökkäystä Suomea vastaan vuonna 1939 ja vallannut helposti isoja alueita Suomesta armeijan pääosan ollessa itärajalla.

Ideana olisi ollut se, että Ruotsi olisi hankkinut puskuri-alueita Neuvostoliittoa vastaan, joka olisi voinut Suomen kukistumisen jälkeen hyökätä Ruotsiin.

41

406

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Jo 1918 Ruotsi kärkkyi 1808-09 sodan menetyksensä paikkaamista...

      Lehdestä luin vuoden 1918 ruotsalaisesta prikaatista Haaparannalla.

      Kotimaa | Turun Sanomat 16.1.2005 03:01

      Ruotsissa suunniteltiin joukkojen lähettämistä Suomeen juuri ennen vuoden 1918 sisällissotaa. Suomen osittaisella miehityksellä maa olisi haluttu ”sitoa Pohjolaan”, erään suunnitelman mukaan Suomen kuninkaaksi olisi jopa tullut ruotsalainen prinssi.

      Ruotsin miehitysaikeet selvisivät Åbo Akademin dosentin Lars Westerlundin johtamassa laajassa Suomen sisällissotaa käsitelleessä tutkimushankkeessa.

      Turun Sanomat 16.1.2005 03:01 |

      Aktivistit uskoivat tilaisuutensa tulleen, kun Suomi julistautui itsenäiseksi joulukuussa 1917. Suunnitelman mukaan ruotsalaiset joukot etenisivät Pohjois-Suomeen ja ajaisivat venäläiset joukot pois maasta ja - Ruotsin tulkinnan mukaan - Suomi sidottaisiin ”Pohjolaan”.

      Erään suunnitelman mukaan Ruotsin kuninkaan Kustaa V:n pojasta prinssi Vilhelmistä olisi tehty Suomen kuningas. On epäselvää kuinka paljon Ruotsin hallitus tiesi aktivistien suunnitelmista.

      Tammikuussa 1918 Leninin Neuvosto-Venäjä ja Ruotsin hallitus tunnustivat Suomen valtion. Tilanne oli kuitenkin epäselvä. Suomi oli täynnä vallankumouksellista venäläistä sotaväkeä, senaatti menettänyt tilanteen kontrollin ja sekä oikeisto että vasemmisto aseistautuivat. Senaatti määräsi Venäjän armeijan kenraali Carl Gustaf Mannerheimin muodostamaan Suomelle armeijan.

      Mannerheim vei pohjan väliintulolta

      24. päivänä tammikuuta Mannerheimin uskottu ratsumestari Harald Åkerman tuli Tukholmasta Vaasaan ja kertoi, että 5 000 ruotsalaista oli Torniojoen takana valmiina marssimaan Suomeen. Sotajoukon etenemiseen vaadittiin vain Ruotsin koko hallituksen mukaan saaminen virallisella noottien vaihdolla.

      Mannerheim ei kuitenkaan halunnut ruotsalaisten sekaantuvan Suomen asioihin, ei ainakaan juuri siinä tilanteessa. Hän muutti pikaisesti omia suunnitelmiaan: armeijan luominen sai odottaa, venäläisten sotilaiden aseistariisuminen tuli etusijalle. Siten Ruotsin joukkojen mahdolliselta Suomeen etenemiseltä vietäisiin pohja.

      ---

      Tämä on täyttä totta vuoden 1918 osalta. Tässä on linkki juttuun.

      Ruotsalaisaktivistit suunnittelivat Suomen miehitystä vuonna 1918

      Turun Sanomat

      16.1.2005 3.01

      https://www.ts.fi/uutiset/1074019287

      Ruotsissa suunniteltiin joukkojen lähettämistä Suomeen juuri ennen vuoden 1918 sisällissotaa.

    • Anonyymi

      Voi olla, että kävi mielessä, mutta ei sitä tehnyt! Entä sitten?

    • Anonyymi

      Tulipa Ruotsista mieleeni tämmöinenkin juttu:

      Välirauhan aikana 1940-41 suunniteltiin jopa valtioliittoa Ruotsin kanssa.

      Huvittava juttu sikäli, että Suomi olisi luopunut laukaustakaan ampumatta siitä, mitä se ankarasti puolusti 105 päivää menettäen liki 25 000 sotilasta kaatuneina, n. 50 000 haavottuneina ja 10% pinta-alastaan, eli siis ITSENÄISYYDESTÄÄN!
      Pääkaupunki olisi ollut Tukholma ja Ruotsi olisi hoitanut ulkopolitiikan.

      Ruotsi olisi samoin laukaustakaan ampumatta kuitannut 1808-1809 rökäletappionsa, jossa se menetti Venäjälle satoja vuosia kuppaamansa Itämaan. Ahnevanmaakin olisi tullut samalla kertaa ja osaltaan tasoittanut kirvelevää Kansainliiton tuomiota, jossa se määrättiin 1921 Suomeen kuuluvaksi.

      Onneksi NL ja Saksa kaatoivat tuon hullun hankkeen.

    • Anonyymi

      Ihan hyvä hanke. Kuka meistä tietää, miten Suomen talous ja valuutta-asiat ratkaistaan, jos tilanne Euroopassa muuttuu jotenkin ratkaisevasti. Ruotsi on taloutensa suhteen vapaa ja toimintakykyinen. Ruotsin valtionpankki on aikanaan perustettu myös suomalaisia varten.

      Suomalaisten on hyvä muistaa, että Ruotsilla on kokemuksia sekä Norjasta että suomalaisista.

      Suomalaisten kanssa ei ollut mitään erityisiä ongelmia koko sinä aikana, kun Itämaa oli osa Ruotsia. Ruotsin valtakunta oli sisäisesti rauhallinen ja vakaa. Vaikka suuri osa suomalaisista puhui eri kieltä, kuin Ruotsin enemmistö, asiat hoituivat.

      Norjalaisten kanssa Ruotsin uusi ranskalaissyntyinen Bernadotte-kuningas kuvitteli löytyvän helposti yhteisen sävelen personaaliunionissa, kun kielikin oli melkein sama. Mutta niinhän siinä kävi, että norjalaiset ryhtyivät kiistelemään keskenään kielestään (riksmål, bokmål, nynorsk) eikä mistään lähestymisestä ruotsin suuntaan ollut puhettakaan. Ja tämän päälle kaikki muut jatkuvat kiistat.

      Vaikka Norjan kieli oli melko samanlainen, elinkeinot ja maantiede olivat aivan erilaiset. Suomen kanssa elinkeinot ja maantiede olivat käytännössä samat, eikä kielten ero haitannut.

      • Anonyymi

        Ruotsin mahdolliset sisäiset ongelmat ovat koko valtion historian aikana liittyneet yleensä Tanskan vastaiseen rajaan ja siihen liittyviin konflikteihin eri muodoissaan.

        Kun Ruotsi vihdoin onnistui saamaan Tanskan itäiset läänit (Skoone, Blekinge, Halland) itselleen ja päätettiin perustaa Ruotsin suurin sotasatama Karlskronaan, uuden sataman rakentajia hankittiin nimenomaan Suomesta. Heidät tiedettiin lojaaleiksi Ruotsin kruunulle.

      • Anonyymi

        "Vaikka Norjan kieli oli melko samanlainen, elinkeinot ja maantiede olivat aivan erilaiset. Suomen kanssa elinkeinot ja maantiede olivat käytännössä samat, eikä kielten ero haitannut."

        Ratkaiseva ero oli siinä, että Norja oli Ruotsin kanssa personaaliunionissa, ja ainakin näennäisesti tasa-arvoisessa asemassa ja norjalaisilla oli oma perustuslakinsa ja virallinen kielenä säilyi tanska.

        Suomi taas oli alisteisessa asemassa Ruotsin vallan alla, eikä suomi ollut virallinen kieli, joten valtaapitävien ei siitä tarvinnut piitata.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ruotsin ja Suomen talouden integraatio on edennyt valtavia askelia jo kymmeniä vuosia aivan kivuttomasti ja huomaamatta. Suomalaisissa kaupoissa alkaa olla sama valikoima, kuin Ruotsissa, eikä kukaan pidä sitä mitenkään merkillisenä. On prinsessakakkua, hapansilakkaa, glögiä ja ruotsalaisen brändin miesten alusvaatteita. Kaikkea tätä piti ennen käydä ihmettelemässä Tukholmassa.

        Suomalaiset sijoittavat ostavat ja myyvät osakkeita Tukholman pörssissä, kuten aina olisivat olleet Ruotsin talouselämän asiantuntijoita.

        Ruotsissa vastaavasti näkee suomenkielisiä tekstejä ihan tavallisissa kulutustavaroissa eikä kukaan pidä sitä mitenkään merkillisenä.

        Von Döbelnin puhe Uumajassa 1809 on yhä edelleen lukemisen arvoinen. Se kertoo, missä tunnelmissa Suomen sota päättyi. Hän sanoi, että tapahtuipa suomalaisille mitä tahansa Ruotsista eron jälkeen, vihollisia meistä ei voi koskaan tulla.

        Bernadotte, eli kuningas Kaarle Juhana itse ehdotti Venäjälle, että Ruotsi luopuu mielihyvin Suomesta, jos vastineeksi Venäjä tukee Ruotsia Tanskaa vastaan Norjan valloituksessa. Ja näinhän sitten tapahtuikin.

        Ruotsi oli jo pidemmän aikaa suuntautunut länteen, ja sai vaihtokaupassa luonnolliset rajat Atlantilla.

        Ruotsin ja Norjan raja on itse asiassa aika luonnollinen nytkin: se kulkee maiden välisellä vedenjakajalla. Jos vedet virtaavat Atlanttiin, olet Norjassa; jos Pohjanlahteen, olet Ruotsissa. Raja on sikälikin luonnollinen, että varsinkin talvella olot ovat rajalla hyvin lumiset ja karut Atlantilta tulevien myrskyjen takia. Sen muistavat Kaarle XII sotaretkien osallistujat.

        Vähän samaa periaatetta yritettiin tiettävästi kauan sitten soveltaa mahdollisuuksien mukaan myös Ruotsin ja Venäjän rajankäynneissä. Jos vedet virtaavat Pohjanlahteen, olet Ruotsissa; jos itään, olet Venäjällä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Vaikka Norjan kieli oli melko samanlainen, elinkeinot ja maantiede olivat aivan erilaiset. Suomen kanssa elinkeinot ja maantiede olivat käytännössä samat, eikä kielten ero haitannut."

        Ratkaiseva ero oli siinä, että Norja oli Ruotsin kanssa personaaliunionissa, ja ainakin näennäisesti tasa-arvoisessa asemassa ja norjalaisilla oli oma perustuslakinsa ja virallinen kielenä säilyi tanska.

        Suomi taas oli alisteisessa asemassa Ruotsin vallan alla, eikä suomi ollut virallinen kieli, joten valtaapitävien ei siitä tarvinnut piitata.

        Suomi oli Ruotsin maakunta siinnä missä muutkin. Osallistui mm kuninkaan vaaliin. Jo kolmas Ruotsin yliopisto perustettiin Suomeen.

    • Anonyymi

      Who cares?

    • Anonyymi

      Olisimme palautuneet Ruotsin yhteyteen ja elintasomme olisi huomattavasti parempi. Kansakuntana Ruotsi olisi suurvalta, kun olisi liittänyt koko Suomen itseensä.

      Mikäli neukkula olisi valloittanut Suomen, niin Suomen kouluissa puhuttaisi ryssää ja palvottaisi kalsarimyrkyttäjää.

      • Anonyymi

        "Olisimme palautuneet Ruotsin yhteyteen ja elintasomme olisi huomattavasti parempi"

        Aina sama horina, todellisuudessa Suomen BKT asukasta kohden on kasvanut Ruotsia nopeammin vuodesta 1809.
        Suomen BKT asukasta kohden oli 30% alhaisempi emämaa Ruotsiin verrattuna Ruotsin vallan aikana.

        Mikset muuta Ruotsiin, jos kuvittelet olosi sillä paranevan?

        "Mikäli neukkula olisi valloittanut Suomen, niin Suomen kouluissa puhuttaisi ryssää ja palvottaisi kalsarimyrkyttäjää."

        Suomen ja suomalaisuuden vihaajalle on näköjään itsenäisyys se viimeisin vaihtoehto😂

        Moni on muuttanutkin Ruotsiin, ja tullut takaisin parikin kertaa. Ja kyllä. Arkielämä Ruotsissa on monella tapaa helpompaa ja parempaa kuin Suomessa. Varsinkin suomalaisten ainainen ja jatkuva kinaaminen kaikesta on väsyttävää. Ruotsalainen yrittää etsiä yhteistä näkemystä. Mitä esim. tarkoittaa suomalaisuuden vihaaja? Onko sellaisia olemassa?

        Ruotsalainen verotus on parempi. Autot ovat halvempia. Valtion talous on parempi.

        ” Mitä esim. tarkoittaa suomalaisuuden vihaaja? Onko sellaisia olemassa?”

        On kyllä. Ainakin ne 1-2 Suomeen asumaan pesiytynyttä venäläistä trollia, jotka haukkuvat Suomea, suomalaisia ja maan historiaa 7/24 aamusta iltaan! He fanittavat Putinia ja tämän sotaa ja nyt kun Suomi on ikään kuin ’vastapuolella’ niin he ovat omaksuneet trollaamisen ammatikseen! Jokainen palstan vakikäyttäjä tunnistanee nämä tyypit!

      • Anonyymi

        Saattaapi olla, että Ruotsi olisi ryhtynyt ydinasevallaksi, jos sillä olisi ollut puolustettavanaan pitkä itäraja.

        Ruotsilla oli kaikki edellytykset. Oli runsaasti uraanimalmia, oli ydinreaktoreita, oli omia lentokoneita ja oli jopa oma ydinkoealue varattuna. Siitä ei paljon puuttunut, eikä tänäkään päivänä aivan varmasti tiedetä, miksi Ruotsi tästä projektistaan hiljaisesti luopui.

        Tällaisella sotilas-Ruotsilla olisi tietty aina ollut viimeisenä pelotteena omissa sukellusveneissä muutama ydinohjus pinnan alla oman sisämeren, Pohjanlahden vesissä.

        Tällainen kehityskulku olisi ollut yllättävänkin mahdollinen, jos vähänkään eläytyy 1940 - 1960'-lukujen vaiheisiin.

        Ruotsi halusi Suomesta eroon, ja suuntautua länteen Suomen sodan jälkeen.

        Historiaa ei voi jälkikäteen muuttaa, paitsi jos keksit sen aikakoneesi😄

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ruotsi halusi Suomesta eroon, ja suuntautua länteen Suomen sodan jälkeen.

        Historiaa ei voi jälkikäteen muuttaa, paitsi jos keksit sen aikakoneesi😄

        Se on varmaa, että kuningas halusi pysyvää rauhaa Venäjän kanssa ja hän toimi päättäväisesti tämän tavoitteen saavuttamiseksi. Ranskalaisena hän ei tosin ymmärtänyt, ettei Ruotsi voisi pysyvästi korvata Suomen menetystä Norjan kruunulla.

        Nyt olikin esillä mahdollinen kehityskulku 1940-luvulla.

    • Anonyymi

      Taivas olisi pudonnut niskaan, kuten Asterixissa varoitettiin.

    • Anonyymi

      Olisi tullut kauheita lähitaisteluita. Ruotsin Kustaa V oli gay joka joutui käymään suuntautuneisuudestaan oikeuttakin. Ja suomen marsalkka, noh ei tarvitse siihen mennä pidemmälle. Tosin koko sota olisi saattanut kääntyä suuren poikarakkauden manifestaatioksikin!

      • Anonyymi

        Kaikki olisivat siis voittaneet!

        Oikeuteen tosin joutui eri henkilö, ei kuningas.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kaikki olisivat siis voittaneet!

        Oikeuteen tosin joutui eri henkilö, ei kuningas.

        Tiltun verbeissä on aina keskellä -isi-? Kuluuhan se päivä tuollakin tavalla?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kaikki olisivat siis voittaneet!

        Oikeuteen tosin joutui eri henkilö, ei kuningas.

        Ei olisikaan ollut mitään vikaa. Go gay, not War oli silloin kuin nytkin tavoitteena.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei olisikaan ollut mitään vikaa. Go gay, not War oli silloin kuin nytkin tavoitteena.

        Vain venäläisen Tiltun missio Suomessa on ’GO GAY, NOT WAR’! Hänen omassa kotimaassaan sillä tienaisi linnatuomion!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vain venäläisen Tiltun missio Suomessa on ’GO GAY, NOT WAR’! Hänen omassa kotimaassaan sillä tienaisi linnatuomion!

        Venäläisen lsoisän missio on taas "GO GAY, AND WAR"😁

    • Anonyymi

      Ruotsi oli jo pidemmän aikaa suuntautunut länteen ennen Suomen sotaa, jo Ruotsin kuningas Kustaa kolmas halusi antaa Suomen Venäjälle vastineeksi Venäjän tuesta Norjan valloitukselle.

      Efter arbetet med mitt inlägg om syftet med Sveaborg kände jag ett behov att friska upp mina kunskaper om Finlands 1700-talshistoria. Av bekvämlighetsskäl valde jag som första bok Henrik Meinanders Finlands historia i pocketversion (Atlantis, 2010).

      Kommen till sidan 104 läser jag att Gustav III vid ett möte med Katarina II (den Stora) i Fredrikshamn i juni 1783 skulle ha lovat bort Finland mot att han ostört skulle kunna göra allvar av sina långvariga planer på att erövra Norge från Rysslands danska bundsförvant.

      Vad diskuterades i Fredrikshamn?

      Vad som exakt avhandlades i Fredrikshamn är okänt eftersom inget protokoll upprättades. Ur andra källor, främst Katarinas senare korrespondens, har man (se t.ex. Olausson, s. 174, eller s. 91 f i Erik Lönnroth, Den stora rollen. Gustav III spelad av honom själv. Norstedts, 1986) emellertid kunnat rekonstruera Gustavs förslag till en resolution om ”evig vänskap” mellan Ryssland och Sverige, som dock skulle hållas hemlig tills vidare.

      Detta innebar i praktiken fria händer för Gustav III att anfalla Danmark och erövra Norge

      https://www.alliansfriheten.se/skulle-gustav-iii-ha-svikit-finland-1783-anders-persson/

    • Anonyymi

      Ruotsi olisi hankkinut puskuri-alueita Neuvostoliittoa vastaan ja saanut vastaansa melko suuria pommikonelaivueita tilanteessa, jossa Suomen itärintama olisi romahtanut. Kaiken lisäksi punalaivasto olisi lähtenyt Ahvenanmaalle Virosta. Suomeen se ei voinut yrittää, koska täällä oli tsaarin rannikkotykit.

    • Anonyymi

      Marskin ja konungan liitto oli homoseksualismin voitto pohjolassa.

      • Anonyymi

        Oliko? VAIKKA SELLAISTA EI OIKEASTI EDES TAPAHTUNUT?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oliko? VAIKKA SELLAISTA EI OIKEASTI EDES TAPAHTUNUT?

        Gustaf V. Haijby väitti, että hänellä oli salainen homoseksuaalinen suhde kuninkaan kanssa 1930-luvulla.

    • Anonyymi

      Vaikka kuinka jotkut tahot Ruotsissa olisivat halunneet tai haluaisivat "suuntautua länteen", Suomi ja Ruotsi ovat erikoisella tavalla läheisiä naapureita, ja se tilanne on pysyvä.

      • Anonyymi

        Ruotsin ja Suomen pysyvä kohtalonyhteys, jota mitkään suuntautumiset tai muut virtaukset eivät tule katkaisemaan, on taas nähty aivan viime aikoina. Ruotsi laajentaa puolustusvoimiaan voimakkaasti ja on jopa perustanut kuninkaan ja hänen jälkeläistensä juhlallisella myötävaikutuksella uudestaan aiemmin lakkautettuja sotilasyksiköitä. Ruotsi on jälleen ottanut tavoitteekseen aseellisesti puolustaa Suomea. Tähän on tultu, vaikka sitä ainakaan kuningas Kaarle XIV Juhana nimenomaan ei halunnut.

    • Anonyymi

      Ensimmäisen Bernadotte-kuninkaan tavoite oli, ettei Ruotsi häviä yhtään sotaa niin kauan kuin Bernadottet ovat Ruotsin valtaistuimella. Paras tapa saavuttaa tavoite on se, ettei enää osallistu sotiin. Kannattaa silti aseistaa maa niin hyvin, että se pärjää myös, mikäli sota syttyy.

      Tässä voi mainita, että taas eilen on myyty Gripeneitä maailmalle...

      • Anonyymi

        Nämä uudet myynnit tänäkin vuonna tarkoittavat käytännössä sitä, että Ruotsi yhä todennäköisemmin tulee jatkamaan sotilaskoneiden valmistusta vielä kauan. Heja!

      • Anonyymi

        Totta! Jos haluat rauhaa niin varustaudu sotaan! Pätee yhä!

      • Anonyymi

        Siitä syystä Kaarle Juhana solmi liittosopimuksen Venäjän kanssa Tanskaa vastaan.

    • Anonyymi

      ”Suomi ja Ruotsi sodassa keskenään”

      Otsake ei vastaa todellisuutta, koska maat eivät koskaan ole ollut keskenään sodassa ja kuuluvat juuri nyt molemmat Natoon!

      • Anonyymi

        Todellisuudessa Ruotsi oli ensimmäinen itsenäiseen Suomeen hyökännyt maa.
        Tsaarivallan kukistuttua Suomessa vuonna 1917 Ruotsin hallitus katsoi tilanteen olevan kypsä ongelman ratkaisemiseksi liittää Ahvenanmaa Ruotsiin,

        Ruotsalainen laivasto-osasto miehitti Ahvenanmaan saariryhmän noin kaksi viikkoa Suomen sisällissodan syttymisen jälkeen 15. helmikuuta.

        "Ruotsalainen laivasto-osasto miehitti Ahvenanmaan saariryhmän noin kaksi viikkoa Suomen sisällissodan syttymisen jälkeen 15. helmikuuta."

        Venäjän bolshevikit painostivat suomalaiset sosialidemokraatit aloittamaan aseellisen vallankumouksen Suomessa ja kun nämä siihen vuonna 1918 ryhtyivät, aseisti ja neuvoi heitä sen toteuttamiseksi.

        Leninin ja muiden Venäjän bolshevikkien päämäärä oli tuolloin maailmanvallankumous ja Suomen piti olla osa sitä, jonka jälkeen perustettava sosialistinen Suomi olisi liitetty Neuvosto-Venäjään.

        Ruotsin Ahvenanmaan miehitys oli siten operaatio, jolla turvattiin maakuntaa mahdolliselta Venäjän tukemien Suomen punaisten miehitykseltä.

        "Ruotsin Ahvenanmaan miehitys oli siten operaatio, jolla turvattiin maakuntaa mahdolliselta Venäjän tukemien Suomen punaisten miehitykseltä."

        Hehehe eli puolustelet Ruotsin hyökkäystä Suomeen sillä, että Ruotsi koki ulkoista uhkaa😂

        No sitten hyväksyt Neuvostoliiton hyökkäyksenkin Suomeen ilman sodanjulistusta talvisodassa, koska Neuvostoliitto koki ulkoista uhkaa😁😂🤣

        Todellisuudessa Ahvenanmaalla olleet venäläiset joukot poistuivat sieltä vapaaehtoisesti, eikä niillä ollut mitään aikeita liittää Ahvenanmaata Venäjään.

        Venäläisillä ei ollut kiinnostusta ryhtyä taisteluihin ruotsalaisia vastaan, ja niinpä heidän poliittinen edustajansa Vatslav Vorovski sopi 22. helmikuuta venäläisten jättävän Ahvenanmaan ruotsalaisille. Venäjän Itämeren laivastoa tuolloin hallinnut organisaatio Tsentrobalt antoi virallisen määräyksen vetäytymisestä seuraavana päivänä. Koko Ahvenanmaa siirtyi lopullisesti Ruotsin haltuun, kun Götan henkikaartin 500 miehen pataljoona nousi Eckerössä maihin 24. helmikuuta ja miehitti Maarianhaminan 2. maaliskuuta. Jäänmurtaja Murtaja puolestaan vei 300 venäläistä ja suomalaiset punakaartilaiset Turkuun.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kaipaamasi miehen nimi?

      Ja maakunta tai kaupunki?
      Ikävä
      21
      3600
    2. Olit ihan

      Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu
      Ikävä
      30
      3413
    3. Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?

      Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt
      Maailman menoa
      50
      3371
    4. Oletko keskustellut kaivatustasi muiden

      Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka
      Ikävä
      51
      3045
    5. Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?

      "Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu
      Maailman menoa
      122
      2849
    6. Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue

      se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod
      Maailman menoa
      21
      2608
    7. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

      Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
      Maailman menoa
      114
      2332
    8. MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa

      TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,
      Suomalaiset julkkikset
      14
      2145
    9. Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle

      Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S
      Maailman menoa
      28
      1737
    10. IL- KELA:n pääjohtaja, lääke- ja oikeustieteen tohtori Lasse Lehtonen sekavassa tilassa Brysselissä!

      "Iltalehden tietojen mukaan Lehtosen käytös Brysselin lentokentällä on herättänyt huomiota, ja hänen olemuksensa on tulk
      Maailman menoa
      134
      1370
    Aihe