Ennen kun Sheila raivosi niin hän usein kuitenki katui muttakun Luna tekkee pahojansa niin hän oikein nauttii siitä. tuttu psykopaattinen nauru&hymy.
lunan ja Sheilan ero
Anonyymi-ap
3
215
Vastaukset
- Anonyymi
Sheila ja Luna ovat tylsän sarjan parhaimmat roolihahmot.
Heitä esittävillä on näyttelijän lahjojakin toisin kuin useimmilla muilla ko. sarjassa.- Anonyymi00002
Ällöttävimmät Sheila ja erityisesti Luna.
Onneksi Luna poistuu lopullisesti kuolemalle - kai tammikuun lopussa näkyy se jakso.
Katson kaikkia etukäteen Katsomossa, joten minun ei ehkä ole syytä kaikkea kertoa.
Lunan tapainen idiootti ei kuulu Kaunareihin. Oikeasti nykyajan nuoret tytöt eivät missään ole noin tyhmiä idioottimaisia olentoja.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1791482
Kauhavan häiriköijistä
Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä431071No nytkö tuli lähtö Orpolle?
Pieniä oli Marinin aamupalasilakat joulukaloiksi vrt. Orpon 35 miljoonan euron kähmintä johonkin Vapaavuoren urheiluhall187795Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad38755- 14680
Sama ransetti taas!
Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver21670Miksi Lapset kiusaa yöllä
Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä29653- 37653
Tehdäänkö tänään toiveista totta?
Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..46607Viimeinen lankafest
Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .17603