Talous nousee, siitä tuli varma merkki

Anonyymi-ap

Varma merkki talouden paranemisesta on se, että oppositio haluaa päästä osingoille.

Nyt oppositio esittää vahvan vetoomuksen - ei siis keskinkertaista tai pikkaisen keskiarvoa isomman vaain vahvan - siitä, että ne haluavat päästä juttelemaan niin, että näyttäisi siltä, että heillä on joku osuus talouden kohenemisessa.

Siin oppositio haluaa päästä paistattelemaan tuloksissa, jotka syntyvät kaikista niistä asioista, joita oppositio on haukkunut.
Onko ketään niin idioottia, ettei näe tuon läpi?

27

205

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Aloittaja on idiootti. Talous ei nouse sillä, että täällä kirjoitetaan soopaa. Eikä sillä, että puolustellaan hallituksen tekemisiä, KUN NE TEOT EIVÄT JOHDA MIHINKÄÄN. Ainoa, mihin Orpo nytkin pystyy, on vinkua, että kaikki on muka edellisen hallituksen syytä.

    • Anonyymi

      Varma merkki?

      Varma merkki on vain se, että massatyöttömyys on saatu aikaan kahdessa vuodessa!

      Pitkäaikaistyöttömiä on jatkuvasti lisää!

      150 lasta sysätty köyhyyteen!

      Konkursseja enemmän kuin sitten 1990 luvun!

      Velkaa enemmän kuin Marinin hallitus kriisin aikana!

      Sote sekaisin, sairaaloita nurin ympäri Suomea!

      Vain tämä on varmaa!!!

    • Anonyymi

      Suomen julkisen talouden pulmat ovat täysin itse aiheutettuja !

      Tässä esimerkit tehokkuudesta ja tehottomuudesta !

      Pieni vertailu !
      Suomi ja Yhdysvallat

      1. Julkisen talouden menot suhteessa BKT:hen
      Suomi 57%, Yhdysvallat 39%

      2. Keskim varallisuus aikuista kohti
      Suomi 186000 USD, Yhdysvallat 579000 USD

      3. Julkisen velan tausta
      Suomi 80-90% ulkomailta, Yhdysvallat 75-78% kotimaasta

      4. Terveydenhoito-kulujen kuormitus julkiseen talouteen
      Suomi 85%, Yhdysvallat 45%

      5. Keskuspankin kultavaranto
      Suomi 44 tonnia, Yhdysvallat 8100 tonnia

      6. Nobel palkinnot
      Suomi 5kpl, Yhdysvallat 430kpl

    • Anonyymi

      Eihän nuo ole omasta mielestään tehneet kuin pelkästään hyviä tekoja , silti maassa on kaikki mennyt päin pers..ttä , nyt ei kyllä puheet ja tulokset täsmää .

    • Anonyymi

      Se ei ole talous joka nousee, vaan kusi, joka nousee oikeistolaisten päähän.

    • Anonyymi

      Tähän saakka Hallitksen lupaukset eivät ole pitäneet. Se on fakta. Tulisiko nyt kerrankin tosi paikkansa pitävä tieto, se olisi yllätys. Seurataan miten käy! Toivotaan hallitukselle onnea!

      • Anonyymi

        Kaikki ovat pitäneet.
        Sinä et tiedä, mitä sana fakta tarkoittaa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kaikki ovat pitäneet.
        Sinä et tiedä, mitä sana fakta tarkoittaa.

        Kokoomus lupasi 100000 työpaikkaa.
        PS lupasi "heikoilta ei leikata".

        KD lupasi liikkumisen kannattavuuden lisäämistä ja hallitus ensitöikseen nosti matkakustannusten omavastuuta 150 eurolla eli n. 50 nettoeurolla vuodessa.

        KD lupasi, että työnteon on kannatettava aina. Hallitus teki osa-aikatyön kannattamattomaski.

        KD: "On järjetöntä jättää vanhukset heitteille ja säästää perheiden hyvinvoinnista". Nyt kirjoitetaan lapsiköyhyydestä ja vanhusten hoidosta leikataan 140 miljoonaa.

        Myös RKP puhui työn kannattavuuden puolesta ja kannatti kotitalousvähennöstä, koska se tuo työpaikkoja. Hallitus pienensi kotitalousvähennöstä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kokoomus lupasi 100000 työpaikkaa.
        PS lupasi "heikoilta ei leikata".

        KD lupasi liikkumisen kannattavuuden lisäämistä ja hallitus ensitöikseen nosti matkakustannusten omavastuuta 150 eurolla eli n. 50 nettoeurolla vuodessa.

        KD lupasi, että työnteon on kannatettava aina. Hallitus teki osa-aikatyön kannattamattomaski.

        KD: "On järjetöntä jättää vanhukset heitteille ja säästää perheiden hyvinvoinnista". Nyt kirjoitetaan lapsiköyhyydestä ja vanhusten hoidosta leikataan 140 miljoonaa.

        Myös RKP puhui työn kannattavuuden puolesta ja kannatti kotitalousvähennöstä, koska se tuo työpaikkoja. Hallitus pienensi kotitalousvähennöstä.

        Kokoomus lupasi 100000 työpaikkaa.
        Kokoomus lupasi tehdä toimet työpaikkojen saamiseksi ja on tehnyt. Tulokset mitataan hallituskauden päättyessä

        PS lupasi "heikoilta ei leikata".
        Heikoimpien asemaa on parannettu huomattavasti. Turhia tukia on leikattu niiltä, joiden taloudellinen tilanne ei sitä edellytä.

        KD lupasi liikkumisen kannattavuuden lisäämistä ja hallitus ensitöikseen nosti matkakustannusten omavastuuta 150 eurolla eli n. 50 nettoeurolla vuodessa.
        Ei luvannut tuota asiaa.

        KD lupasi, että työnteon on kannatettava aina. Hallitus teki osa-aikatyön kannattamattomaski.
        Työnteosta on tulluthuomattavasti kannattavampaa. Nyt sossuteuellakin elävän kannnattaa tehdä töitä paljon eikä vain 300 eurolla. Se este on poistettu.

        KD: "On järjetöntä jättää vanhukset heitteille ja säästää perheiden hyvinvoinnista". Nyt kirjoitetaan lapsiköyhyydestä ja vanhusten hoidosta leikataan 140 miljoonaa.'
        Kirjoitetaanhan monista muistakin asioista, jotka eivät ole totta.

        Myös RKP puhui työn kannattavuuden puolesta ja kannatti kotitalousvähennöstä, koska se tuo työpaikkoja. Hallitus pienensi kotitalousvähennöstä.
        Ihmiset saavat enemmän rahaa omaan käyttöönsä ja voivat tehdä sillä mitä haluavat. Enää ei ole pakko remontoida taloa.


    • Anonyymi

      Aloitus kertoo aloittajan talouskasvumittarin laadun sekä oman osaamisen tason.

      Onko hallituksella vastaava?

      • Anonyymi

        Kommenttisi kertoo keskustelun tason.
        Pelkkä yksi väite ilman, että osaatedes itse perustella omia sanomisisasi.


    • Anonyymi

      Hallitus on tehnyt lupaamansa toimenpiteet.
      Hallituskautta on vielä puolet jäljellä, joten ehditään nähdä myös tuloksia.

      Jos työttömyys olisi poistunut tähän mennessä, se olisi ollut edellisen hallituksen ansiota. Mikään teko ei edes teoriassa voi vaikuttaa nopeammin kuin siitä on ehditty saada laki voimaan.

      • Anonyymi

        Lakien säätämiseen menee yleensä pari vuotta.
        Nyt ensimmäiset laita alkavat olla voimassa ja sitten voikin odotella, miten ne vaikuttavat.


    • Anonyymi

      Eipäs hosuta talous saattaa parantua mutta mutta talouskasvu ei koske yksin huoltajia
      eikä muita heikossa asemassa olevia ihmisiä, eikä lapsi köyhyys häviä mihinkään.
      Talouskasvu koskee vain hyvässä asemassa olevia ihmisiä.
      Enään ei pääse tekemään töitä, jos sinulla on hyvä fyysinen kunto ja satut olemaan sellainen ihminen, että anteeksi jos olen olemassa.

      • Anonyymi

        Talouskasvu alkaa aina jostain.
        Yleensä niistä, jotka ovat ahkeria ja aikaansaavia.
        Siitä hyötyvät kuitenkin kaikki.


    • Anonyymi

      Älkää puhuko soopaa kun ette pysty lyhentää VALTION VELKAA LAINKAAN KUN UUTTA OTETAAN TUNNIN RATAAN MIKÄ ON EU SSÄ TUOMITTU LOPETETTAVAKSI

    • Anonyymi

      Talous eitule nousemaan päin vastoin huononee vielä lisää. Hallitus valehtee päin naamaa. Otettu toivokin jo käytöön. Ihmisten kusettaja hallitus on tämä nykyinen. Suoraselkäisyys ei ole heidän alansa.

      • Anonyymi

        Höpö höpö


    • Anonyymi

      Joko valoa näkyy? Totuus on kuitenkin, että Hallitus / Orpo on lupaillut alusta lähtien mitä milloinkin, mutta ne ovat jääneet vain puheen tasolle. Todellista parannusta käytännössä ei ole juuri ilmennyt. Vain nämä täyttymättömät lupaukset ovat jääneet toteutumattomiksi lupauksiksi. Nyt 300-000 työtöntä. Velkaa otettu entistä rajumpaa vauhtia. Runsaasti uusia työttömiä. Tämä on valitettava totuus. Tätä hallitusta ei voi kehua! Päïnvastoin!

      • Anonyymi

        Velkaa otetaan ennätysmäärä ja hyvätuloisten verotusta vain pienennetään.

        Orpo tämän ihmettelyyn siihen: "Vastustetaan ihmisten menestymistä”.

        Talouden tasapainotus unohtui. Täysin.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Velkaa otetaan ennätysmäärä ja hyvätuloisten verotusta vain pienennetään.

        Orpo tämän ihmettelyyn siihen: "Vastustetaan ihmisten menestymistä”.

        Talouden tasapainotus unohtui. Täysin.

        Ehdottomasti.
        Kaikkien verotusta kevennetään, mutta eniten tietenkin niiltä, jotka maksavat veroja.
        Se on oikeudenmukaisuuskysymys.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ehdottomasti.
        Kaikkien verotusta kevennetään, mutta eniten tietenkin niiltä, jotka maksavat veroja.
        Se on oikeudenmukaisuuskysymys.

        Mihin unohtui velkaantuminen?
        Miten kävi Orpon lupausten?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mihin unohtui velkaantuminen?
        Miten kävi Orpon lupausten?

        Velkaannutaan edelleen koska SOTE.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Velkaa otetaan ennätysmäärä ja hyvätuloisten verotusta vain pienennetään.

        Orpo tämän ihmettelyyn siihen: "Vastustetaan ihmisten menestymistä”.

        Talouden tasapainotus unohtui. Täysin.

        On oikeudenmukaista keventää vereotusta.
        Ei kukaan muukaan suostuisi maksamaan niin paljon veroja.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        On oikeudenmukaista keventää vereotusta.
        Ei kukaan muukaan suostuisi maksamaan niin paljon veroja.

        Hallitus on tehnyt leikkauksia. Eikös tarkoitus ollut lopettaa velkaantuminen?

        Nyt on toinen ääni kellossa ja puhutaan verotuksen keventämisestä, mikä hyödyttää hyvätuloisia.

        Mihin unohtui velkaantumisen lopettaminen?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        On oikeudenmukaista keventää vereotusta.
        Ei kukaan muukaan suostuisi maksamaan niin paljon veroja.

        Ne, jotka vaativat kovia veroja, eivät itse maksa niitä


    • Anonyymi

      Minä kysynkin mistä ihmeen tuloksista opposition pitäisi päästä osingoille.
      Rikkaille jaettiin verokevennyksiä yli miljardi euroa ylimääräistä, jotka otettiin pikavippinä valtion työntekijöiden eläkerahastosta. Jota ei makseta koskaan takaisin.
      Pieni ja keskituloiset jätettiin sitten ilman mitään verokevennyksiä.
      Minä tässä ihmettelenkin mistä ihmeen tuloksista opposition pitäisi päästä osingoille?

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kaipaamasi miehen nimi?

      Ja maakunta tai kaupunki?
      Ikävä
      43
      7407
    2. Oletko keskustellut kaivatustasi muiden

      Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka
      Ikävä
      54
      3693
    3. Ennen ei ollut persuja ja työttömyyttä, lääkäriinkin pääsi

      Ennen oli kaikilla töitä Kauppiaille kelpasi kun saivat voittoa Yritystukia ei ollut Lääkäriin pääsi kaikki haluklaat Nu
      Maailman menoa
      47
      3556
    4. Millaista läheisyyttä

      Toivoisit ikävästi kohteesi kanssa?
      Ikävä
      62
      3308
    5. 51
      2994
    6. Tulipalossa henkilövahinkoja, itsenäisyyspäivä alkoi huonosti, poliisi tiedottaa lisää

      Savonlinna https://www.como.fi/uutiset/savonlinna-henkilovahinkoja-tulipalossa-poliisi-tiedottaa-lisaa/
      Savonlinna
      52
      2970
    7. Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue

      se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod
      Maailman menoa
      34
      2799
    8. Antifasismi - mitä se on?

      Se on äärivasemmistolaista anarkistista toimintaa joka käyttää fasisminvastaisuutta keppihevosena oikeuttaakseen toimint
      Maailman menoa
      30
      2474
    9. IL- KELA:n pääjohtaja, lääke- ja oikeustieteen tohtori Lasse Lehtonen sekavassa tilassa Brysselissä!

      "Iltalehden tietojen mukaan Lehtosen käytös Brysselin lentokentällä on herättänyt huomiota, ja hänen olemuksensa on tulk
      Maailman menoa
      193
      1871
    10. Heräsin taas ikävään

      Ja aivan valtavaan haluun. Tahdon sinua R. ❤️
      Ikävä
      47
      1551
    Aihe