Seurakunta ei voi tehdä konkurssia

HYY:n taloussotkun yhteydessä luin kysymyksen siitä, voisiko ylioppilaskunta tehdä konkurssin. Lain mukaan voi, mutta olisi varmaan käytännössä hankala tapaus.

Sen sijaan "Konkurssiin ei voida asettaa valtiota - - kuntaa - - tai evankelisluterilaisen tai ortodoksisen kirkon seurakuntaa tai seurakuntayhtymää." sanoo konkurssilaki. Tämä on yksi esimerkki valtionkirkkoasemasta: Suomen laki on suunniteltu olettaen kahden uskontokunnan olevan "aina" olemassa.

35

319

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      HYY:n talouden romutti miljoonatappioilla
      vasliittolainen ja vihreä johtaja

      Vihreä naisoletettu on toiminut vapareissa vai missä se oli
      prometheusleireillä ohjaajana vai mikä se oli, kesät 2012, 2011, 2010

    • Anonyymi

      Eikö HYYn jäsenyydestä voi opiskelija kieltäytyä?

      • Anonyymi

        Ei.

      • Anonyymi

        Ylioppilaskuntien pakollinen jäsenyys ja maksut saattavat jäädä historiaan, jos hallitusohjelman kirjaus etenee

        Joakim Vigelius PS Tampere kansanedustaja kertoo pakkoajattelusta 19.7.2023: "Suomen ylioppilaskuntien liitto ajaa 130 000 pakkojäsenen (ml. minun) nimissä mm. feminismiä, kehitysavun lisäämistä miljardilla, vastikkeetonta perustuloa, turpeen kieltoa sekä yhteistä EU-vastuunkantoa turvapaikanhakijoista."

        https://twitter.com/joakimvigelius/status/1681618743670059008

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vigeliushan on vinksahtanut! Joten: so what?

        HYY:n Ylvan tavoite on ollut pidemmällä: Ylva on ylpeästi ylioppilaiden omistama yritys. 150
        vuoden historian omaavana toimijana kehitämme Helsinkiä pitkäjänteisesti, nyt ja jatkossa. Se tarkoittaa paitsi ylpeyttä omasta toiminnasta ja perinteistä, myös rohkeutta suuntautua
        tulevaan. Tuotamme jatkossakin hyvää opiskelijoille vastuullisen varainhoidon ja kasvavan tuoton muodossa. Pitkän tähtäimen tavoitteemme on jäsenmaksuton ylioppilaskunta.
        (Toimitusjohtajan katsaus v. 2018)

        Ylioppilaitten omistaman yrityksen johto ei kyennyt varautumaan riittävästi riskeihin. Tuskinpa nykyisessä tilanteessa pakkojäsenyydestä luovutaan ja jäsenmaksuton jäsenyys karkasi horisontin taa. Yritystoiminnassa on aina riskinsä, eivätkä napeilla ole pelanneet.

        Opiskelin 1990-luvulla ja silloinkin opiskelijapoliitikot haaveilivat jäsenmaksuttomuudesta ylioppilaskunnassa. Sanoin suoraan, että tavoite on epärealistinen ja siitä pitäisi luopua.

        Minulle naurettiin. Nyt nauran minä näille tomppeleille. Se parhaiten nauraa, joka viimeksi nauraa!

        Onkohan tuo vuosikymmenten puhe jäsenmaksuttomuudesta ollut savuverho pakkojäsenyydelle joka unohtuu haaveillessa ja antaa syyn kehittää yritystoimintaa.

        Ylvan tilinpäätökset ovat vapaasti luettavissa jos joku haluaa niihin perehtyä. Äkkiseltään katsottuna kyse on mittavasta yritystoiminnasta. En oikein ymmärrä mihin sitä opiskelijat ovat tarvinneet ja kuka siitä loppuviimenään on hyötynyt.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        HYY:n Ylvan tavoite on ollut pidemmällä: Ylva on ylpeästi ylioppilaiden omistama yritys. 150
        vuoden historian omaavana toimijana kehitämme Helsinkiä pitkäjänteisesti, nyt ja jatkossa. Se tarkoittaa paitsi ylpeyttä omasta toiminnasta ja perinteistä, myös rohkeutta suuntautua
        tulevaan. Tuotamme jatkossakin hyvää opiskelijoille vastuullisen varainhoidon ja kasvavan tuoton muodossa. Pitkän tähtäimen tavoitteemme on jäsenmaksuton ylioppilaskunta.
        (Toimitusjohtajan katsaus v. 2018)

        Ylioppilaitten omistaman yrityksen johto ei kyennyt varautumaan riittävästi riskeihin. Tuskinpa nykyisessä tilanteessa pakkojäsenyydestä luovutaan ja jäsenmaksuton jäsenyys karkasi horisontin taa. Yritystoiminnassa on aina riskinsä, eivätkä napeilla ole pelanneet.

        Ajat ovat muuttuneet 150-vuodessa ylioppilaidenkin kohdalla.
        https://kotiliesi.fi/ihmiset/nostalgia/ylioppilaat-nostalgia/

    • Anonyymi

      Pro metheusleirin viheropettaja ja vasliiton julkimukko tuhosivat
      HETKESSÄ puuhillaan 27 000 opiskelijan yhteisen omaisuuden jota oli vuosikymmeniä
      kerätty HYY

    • Anonyymi

      Vihreä on toiminut vapareiden prometheusleireillä ohjaajana vai mikä se oli, kesät 2012, 2011, 2010. Osaamattomat tuhosivat Stadin ylioppilaskunnan rahat, kaik män

      Ei me mitään osattu eikä olla vastuussa jne

      "Keskeisistä päättäjistä HYY:n hallituksen silloinen puheenjohtaja Lauri Linna (vas) työskentelee nykyisin yliopiston juristina. Ylvan hallintoneuvostoa johti nykyinen kaupunginvaltuutettu Amanda Pasanen (vihr)

      He ja muut päättäjät ovat viime aikojen haastatteluissa puolustaneet sijoituspäätöksiä. Heidän mukaansa kukaan ei voinut tietää, että koronaviruspandemia, Venäjän hyökkäyssota ja talouskriisi veisivät pari vuotta myöhemmin ravintoloilta ja hotelleilta asiakkaat ja kiinteistöiltä osan arvosta. HS

      HYY päätti jätti­mäisistä kiinteistö­kaupoista: ”Konkurssin välttäminen ei poista surua” Helsingin yliopisto|Vanha ja Uusi ylioppilastalo ja muita kiinteistöjä myydään työeläkevakuuttaja Kevalle. HS:n tietojen mukaan hinta on yli 187 miljoonaa euroa. HS

      • Anonyymi

        Eihän HYY jää puille paljaille, mutta kyllä selvästi entistä köyhemmäksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eihän HYY jää puille paljaille, mutta kyllä selvästi entistä köyhemmäksi.

        Ei jää ei, kun on lailla säädetty tulovirta pakkojäseniltä.

    • Anonyymi

      Poliittiset ylioppilskuntatoimijat ovata nuorehkoja tolloja ja osaamattomia surkimuksia,
      mutta jatkavat pönöttäen hommissaan korruption takia kuin mitään ei olisi tapahtunut

      Yrityksessä ne saisivat kenkää heti

    • Anonyymi

      Miten Vigelius on vinksahtunut? Tiedän kyllä kuinka vihervasemmisto pilkkaa Vigeliusta ja Sebastian Tynkkystä homoudesta, ja Tynkkystä tummaihoisen kumppanin vuoksi.
      Suvaitsevaisuus on hyvin valikoivaa, saahan persuja pilkata mutta samalla paheksutaan Päivi Räsästä kun loukkaa raamatun teksteillä. Maailman menoa palstalla kaikki persujen miespuoliset kansanedustajat luokiteltiin homoiksi, koska persuihin ei pääse kuin homot.

    • Oliko aloituksen varsinaiseen pointtiin mitään kommentoitavaa?

      Mitä tulee HYY:n sijoitukseen, niin esitän mielikuvitusleikin: Koronaa ei olisi tullut, eikä Venäjä olisi hyökännyt. Sijoitus olisi tuottanut hyvin. Olisiko nyt kirjoittanut ihminen julistanut miten protu-leirin ohjaajana toiminut silloinen päättäjä on hieno ihminen?

      • Anonyymi

        Jaa, että aloituksen HYY oli pelkkä aasinsilta. Mitä mieltä sinä olet pakollisesta jäsenyydestä ja jäsenmaksusta? Voisiko se olla ratkaisu muillakin toimijoilla?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Jaa, että aloituksen HYY oli pelkkä aasinsilta. Mitä mieltä sinä olet pakollisesta jäsenyydestä ja jäsenmaksusta? Voisiko se olla ratkaisu muillakin toimijoilla?

        Juurikin aasinsilta tai oikeammin se, mistä asia palasi mieleeni -- tämä palsta on vapaa-ajattelu, joten tuskin HYY kuuluu tähän. Ks. myös ketjun otsikko.

        Mitään kovin mietittyä kantaa yo-kuntien jäsenyyksiin ei minulla ole. Ymmärrän kyllä hyvin ihmettelyn siitä, miksi ylioppilaskunta on vaikkapa Pride-marssilla tai ylipäänsä ottaa kantaa asioihin, jotka eivät ole mitenkään erityisesti opiskelijoita koskevia. Yhdessä pakkojäsenyyden kanssa se tuntuu hiukan oudolta. (Todettakoon varmuudeksi, että tämä on minun ajatteluani. Va-liitolla järjestönä ei ole kantaa.)

      • jori.mantysalo kirjoitti:

        Niin ja ihan lakiteknisenä huomiona: Pakkojäsenyys paliskunnassa on edelleen poronomistajalla, sen sijaan metsänomistajan ei enää ole pakko kuulua metsänhoitoyhdistykseen. Mahdollisia malleja siis on monenlaisia, ja asioita voi muuttaa.

      • Anonyymi

        Kirkon kohdalla ei tarvita mielikuvitusleikkejä. Jos sijoitukset epäonnistuu, ahneet paskiaiset on toimineet surkeasti ja jos sijoitukset onnistuu, ollaan vielä ahneempia paskiaisia.
        Huom! en ole kirkko, en kirkon hengellinen enkä maallinen työntekijä, en edes käy kirkossa.

      • Anonyymi

        Putkimoehetip ponen henäluoma ... aloittivat kremlinrosvohyökkäyksen, 2021 ilmoittivat että Ukrainan kiertävä putki on keväällä 2022 valmis ja maa valmiiksi kovaa joten panssarit voi lähettää Kiovaan 40 km saattue kaikki tuhottiin rysään viimeiseen

        Kuu, Houston, nyt pätkii pahasti, voitteko toistaa? Onko teillä ongelma?

      • Anonyymi
        jori.mantysalo kirjoitti:

        Juurikin aasinsilta tai oikeammin se, mistä asia palasi mieleeni -- tämä palsta on vapaa-ajattelu, joten tuskin HYY kuuluu tähän. Ks. myös ketjun otsikko.

        Mitään kovin mietittyä kantaa yo-kuntien jäsenyyksiin ei minulla ole. Ymmärrän kyllä hyvin ihmettelyn siitä, miksi ylioppilaskunta on vaikkapa Pride-marssilla tai ylipäänsä ottaa kantaa asioihin, jotka eivät ole mitenkään erityisesti opiskelijoita koskevia. Yhdessä pakkojäsenyyden kanssa se tuntuu hiukan oudolta. (Todettakoon varmuudeksi, että tämä on minun ajatteluani. Va-liitolla järjestönä ei ole kantaa.)

        " Ks. myös ketjun otsikko."
        Ja otsikkohan on: "seurakunta ei voi tehdä konkurssia."
        Suomessa on kymmenittäin erilaisia seurakuntia ja useita kirkkokuntia. Vapaa-ajattelua tunteva ymmärtää "seurakunnan" tarkoittavan ev.lut. seurakuntaa.

        Va-liitolla ei ole juhlallisen virallista kantaa pakkojäsenyyteen, mutta valinnanvapauden ja johdonmukaisuuden ym. vuoksi voisi jotain olettaa. Eihän sitä kaksilla rattailla ajella.

    • Anonyymi

      "evankelisluterilaisen tai ortodoksisen kirkon seurakuntaa tai seurakuntayhtymää"

      No mitä se tarkoittaa? Voiko seurakunta elää jatkuvasti yli varojensa? Mitä tapahtuu, jos seurakunta on vararikossa?

      • Anonyymi

        Eiköhän sitä vararikkoa pyritä välttämään sopeuttamalla toimintaa.

      • Siihen ei ole varauduttu. Yksi asia siis joka pitää selvittää, kun kirkkoa ja valtiota aletaan erottaa.

      • Anonyymi
        jori.mantysalo kirjoitti:

        Siihen ei ole varauduttu. Yksi asia siis joka pitää selvittää, kun kirkkoa ja valtiota aletaan erottaa.

        Yksi vain :)

      • Anonyymi kirjoitti:

        Yksi vain :)

        Heh, saattaa tuon jälkeenkin vielä muutamia kohta löytyä.

        Mutta minusta tämä on hyvä esimerkki aika yllättävästä kohdasta joka pitää korjata myös.

      • Anonyymi
        jori.mantysalo kirjoitti:

        Heh, saattaa tuon jälkeenkin vielä muutamia kohta löytyä.

        Mutta minusta tämä on hyvä esimerkki aika yllättävästä kohdasta joka pitää korjata myös.

        Vai yllättävä. Asiasta on pitkä keskustelu luterilaisuuden alla v. 2019. Sisältää myös asiallisia mielipiteitä. Myös helluntalaisuuden alla kysytään 2008, voiko seurakunta mennä konkurssiin.

        Ylva hallinnoi ylioppilaiden rahojen lisäksi yritystoimintaa. Siinä on selkeä ero kirkkoon. Kirkko saa toimintansa suurimman rahoituksen vapaaehtoisesti maksettavasta kirkollisverosta.

        Toisaalta kirkosta voi erota, eikä liene pakkoliitosmahdollisuuttakin. Taas toisaalta, vuosituhannen korkein kirkollisveroprosentti on ollut 2,25 % ja sekin on maksettu.

        Epätodennäköistä siis kierre, jossa kirkollisveron nosto johtaisi niin suureen eromäärään, että veroa pitäisi nostaa lisää.

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Lue vapaa-ajattelijat.fi/va-lehti

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      104
      2627
    2. Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin

      Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww
      Maailman menoa
      102
      1705
    3. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      67
      1525
    4. EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!

      Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje
      Maailman menoa
      14
      1236
    5. Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä

      Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi
      Kuhmo
      22
      1038
    6. Miks me oikein

      Rakastuttiin vaikka kaikki on mahdotonta?
      Ikävä
      81
      963
    7. Miehet trikoissaan

      On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe
      Suomussalmi
      44
      921
    8. Ratikka Turkuun

      Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta
      Turku
      119
      916
    9. Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana

      Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta
      Kaste
      337
      832
    10. Kultasi eka kirjain? Kuka haluaa

      A haluaa J
      Ikävä
      77
      830
    Aihe