Onko sukunimi enne?

Verotus
Yle: Korhoset, Virtaset ja Mäkiset puuttuvat huipputuloisten kärjestä – tutkija kertoo, mistä se voi johtua

Verotiedoissa on kummajainen, jota on vaikea selittää. Tietyt sukunimet loistavat yleisyydestään huolimatta poissaolollaan, kun listataan eniten tienanneita suomalaisia.

https://yle.fi/a/74-20193846

Suomen yleisimmät sukunimet Korhoset, Virtaset, Mäkiset ja Niemiset loistavat poissaolollaan, kun verottaja julkaisee vuosittain tilastot Suomen eniten tienanneista ihmisistä. Näin oli myös keskiviikkona julkaistussa vuoden 2024 verotiedoissa.

Asia on yllättävä, sanoo varallisuutta tutkiva sosiologian apulaisprofessori Hanna Kuusela Jyväskylän yliopistosta.

– Suomessa ei ole ajateltu, että pystyttäisiin ihmisten sukunimestä määrittelemään heidän varallisuutensa. Esimerkiksi Ruotsissa ja monissa Euroopan maissa sukunimi paljastaa varallisuuden.

Kuuselan mukaan Suomessa varallisuutta ei ole tutkittu sukunimien kautta, mutta asiaa olisi ehkä syytä selvittää.

– Jos tietyt sukunimet toistuvasti puuttuisivat tulotilastoista, se kuvastaisi sitä, että oltaisiin siirtymässä jakautuneempaan luokkapohjaiseen yhteiskuntaan.

– Osittain kyse voi olla sattumasta tai siitä, että kärkipäähän nousee paljon ihmisiä perityn varallisuuden avulla. Näiden asioiden taustoja pitäisi kuitenkin pöyhiä ja tutkia tarkemmin.

Apulaisprofessori Hanna Kuuselan mielestä se, että jotkin sukunimet ovat jatkuvasti esillä eniten tienanneiden listan kärkipäässä ja toiset sukunimet taas sieltä puutuvat, on jossain määrin huolestuttavaa.

– Ilmassa on merkkejä, että perityn varallisuuden rooli yhteiskuntia jakavana tekijänä lisääntyy koko ajan. Siinä mielessä sukunimikysymys on asia, josta pitää olla huolissaan.


Ja kokoomus ja RKP haluaa vielä perintöveronkin pois 😱
182
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Onhan se jo ikiajat tiedetty että kun sukunimi päättyy -nen tai -la niin urapolku on renkejä ja piikoja.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Verotus
Yle: Korhoset, Virtaset ja Mäkiset puuttuvat huipputuloisten kärjestä – tutkija kertoo, mistä se voi johtua

Verotiedoissa on kummajainen, jota on vaikea selittää. Tietyt sukunimet loistavat yleisyydestään huolimatta poissaolollaan, kun listataan eniten tienanneita suomalaisia.

https://yle.fi/a/74-20193846

Suomen yleisimmät sukunimet Korhoset, Virtaset, Mäkiset ja Niemiset loistavat poissaolollaan, kun verottaja julkaisee vuosittain tilastot Suomen eniten tienanneista ihmisistä. Näin oli myös keskiviikkona julkaistussa vuoden 2024 verotiedoissa.

Asia on yllättävä, sanoo varallisuutta tutkiva sosiologian apulaisprofessori Hanna Kuusela Jyväskylän yliopistosta.

– Suomessa ei ole ajateltu, että pystyttäisiin ihmisten sukunimestä määrittelemään heidän varallisuutensa. Esimerkiksi Ruotsissa ja monissa Euroopan maissa sukunimi paljastaa varallisuuden.

Kuuselan mukaan Suomessa varallisuutta ei ole tutkittu sukunimien kautta, mutta asiaa olisi ehkä syytä selvittää.

– Jos tietyt sukunimet toistuvasti puuttuisivat tulotilastoista, se kuvastaisi sitä, että oltaisiin siirtymässä jakautuneempaan luokkapohjaiseen yhteiskuntaan.

– Osittain kyse voi olla sattumasta tai siitä, että kärkipäähän nousee paljon ihmisiä perityn varallisuuden avulla. Näiden asioiden taustoja pitäisi kuitenkin pöyhiä ja tutkia tarkemmin.

Apulaisprofessori Hanna Kuuselan mielestä se, että jotkin sukunimet ovat jatkuvasti esillä eniten tienanneiden listan kärkipäässä ja toiset sukunimet taas sieltä puutuvat, on jossain määrin huolestuttavaa.

– Ilmassa on merkkejä, että perityn varallisuuden rooli yhteiskuntia jakavana tekijänä lisääntyy koko ajan. Siinä mielessä sukunimikysymys on asia, josta pitää olla huolissaan.


Ja kokoomus ja RKP haluaa vielä perintöveronkin pois 😱

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu