Mutta stagnaatiossa olevat persut jatkavat entiseen malliin ja ihannoivat örveltämistä, rattijuoppoutta, kapakakkapainia ja ampuma- aseilla uhkailua juopottelunsa siivittämänä. Selvittämistä vaatii miksi on näin, mikä aiheuttaa näin poikkeavaa käyttäymistä muihin ihmisryhmiin verrattuna. Joku voisi sanoa syyn olevan heikossa itsetunnossa, kotikasvatuksessa saaduissa malleissa, liian korkeitten tavoitteiden asettelussa, viinan hyvässä maussa, tai kaveripiirin vaikutuksesta, vai peräti puoluejohdon ohjeistuksessa.
Suomen nuoret ovat hylänneet juopottelukulttuurin
Anonyymi-ap
3
<50
Vastaukset
- AnonyymiUUSI
"Jos ei saa puhumalla, niin sitten aseella uhaten!". Tuollaisia juttuja ollaan totuttu kuulemaan persujen suista. https://yle.fi/a/3-10384610
- AnonyymiUUSI
Paras vastaaja olisi aiheen suuri asiantuntija Teukka Hakkarainen, jonka on kerrottu ympäri päissään pelotelleen eduskunnan pikkujouluissa naiskolleegojaan.
- AnonyymiUUSI
Ettei vaan syy olisi korea pensan hinta. Vähemästäkin persu voi mennä epätoivon partaalle ja alkaa imemään päihdyttävää viinaa pesusienen tavoin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Sannan kirja USA:n bestseller!
"Congratulations to Sanna Marin's HOPE IN ACTION, officially a USA TODAY bestseller!" Kertoo Scribner. Mitäs persut tä3610535Yritystuet 10 mrd. vuodessa, eli yrittäjäriski valtiolla kuten kommunismissa
Pelkästään Viking Linen viinanhakuristeilyitä sponsoroidaan 20 miljoonalla eurolla vuosittain. Dieselin verotukikin on12510118- 217911
Sture Fjäder haluaa tuensaajien nimet julki
Kokoomuspoliitikko haluaa yli 800 euroa kuukaudessa tukia saavien nimet julki. Ehkä olisi syytä julkaista myös kuvat? h1776314Metsäalan rikolliset
Jokohan alkaa vähitellen kaatua kulissit näillä ihmiskauppaa harjoittavilla firmoilla.304872- 554697
Ruotsalaistoimittaja: "Sanna Marinin saunominen saa minut häpeämään"
Sanna Marinin kirja saa täyslaidallisen ruotsalaislehti Expressenissä perjantaina julkaistussa kolumnissa.....voi itku..1144041Maahanmuuttajat torjuvat marjanpoiminnan - "emme ole rottia"
Ruotsalaisen journalistin selvitys paljasti, miksi maahanmuuttajat kieltäytyvät työstä. Taustalla vaikuttavat kulttuuris1253393- 623117
Adonikselle
Kuvittelitko oikeasti, että ootan sua? Kuvittelitko, että voit noin vain vetäyttä ja kun tulet takaisin, kaikki on niin2203039