200 vuotta Venäjän historiaa

Anonyymi-ap

Rauhaa!

Tsaareja, jotka edusti kaikki kansaa ja kansan hyvinvointia oli neljä sukupolvea. He olivat sitoutuneet Pyhän Allianssin kautta Kristukseen ja evankeliumiin. Sukupolvet kulki normaalissa järjestyksessä ensimmäisestä neljänteen. Valtaa näiden kansan pelastajien kesti 100 vuotta.

Mutta seuraava sata vuotta olikin varsin nurinkurinen. Taivas toimi tulevaisuudesta menneisyyteen päin ja islamin Kalki Messias synnytti lapsensa Venäjälle sen menneisyyteen päin.

Lenin oli Ilmestys 11. Säkkipukuinen todistaja ja samalla Kalkin pojan Poika. Hän edusti siis kolmatta sukupolvea joka on aateliston eikä kansan puolella aina.

Putin on Ilmestys 11. Oliivipuu ja samalla Kalkin poika. Hän edustaa toista sukupolvea. Samalla hän on Ilmestys 12 Rautasauvainen kaikkia pakanoita hallitseva Kuningas.

Mahdi on Ilmestys 11. Lampunjalka ja samalla itse Kalki. Hän edustaa ensimmäistä sukupolvea. Hänen on vasta nyt määrä tulla.

Kalki eli Mahdi 2026 on taivaan lähettämä pelastaja aateliston Mutta ei varsinaisesti kansan mies.

Putin 1999 on vertauskuvallisesti alaspäin historiaan kasvava Kalkin poika. Hänkin on aatelistoa varten.

Lenin 1917 on vertauskuvallisesti alaspäin historiaan kasvava Kalkin pojan poika. Ilmestys 11 kertoo että Peto nousee vastustamaan häntä ja tuhoaa hänet. Hänen ruumistaan ei anneta haudata 3.5 päivään. Mutta sitten hän nousee takaisin jaloilleen ja hänet temmataan taivaaseen.

Tuo takaisin jaloilleen nousu merkitsee Itä-Euroopan slaavilaisten kansojen liittymistä Hänen valtansa piiriin.

Miten 200 vuotta Venäjän historiaa kuvastaa syklisesti sen kulkua muissa ajoissa sitä en tiedä. Outo on kuitenkin tämä historia.

Ensin 100 vuotta Jehovan ja kansan ehdoilla alhaalta ylöspäin. Sitten toinen 100 vuotta Allahin ja aateliston ehdoilla ylhäältä alaspäin.

5

468

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Mikäli historia toimii 200 vuoden sykleissä Venäjällä merkitsee se että 1600 luvun hallitsijat: Mikael I , Aleksei I, Iivana V, Pietari I olivat kristillisiä alhaalta ylöspäin kulkevaa linjaa.

      1700 luvun hallitsijat olivat islamin ylhäältä alaspäin kulkevaa taivaallista linjaa: Katariina II, Elisabeth, Anna, Katariina I.

      1800 luvun hallitsijat olivat kristilliset alhaalta ylöspäin kulkevaa linjaa: Aleksanteri I, Nikolai I, Aleksanteri II, Aleksanteri III, Nikolai II.

      1900 hallitsijat olivat islamin ylhäältä alaspäin kulkevaa linjaa: Mahdi eli Kalki, Putin, Gorbatsev, Stalin, Lenin.

      Mikäli linja jatkuu samana pitää 2000 luvulla lopulta Mahdin mentyä syntyä jälleen alhaalta ylöspäin kulkeva kristillinen hallitsijaketju. Siitä ei vielä näy viitteitä. Eikä ole varmaa historian syklisyys.

    • Anonyymi

      Jo vuodesta 2013 alkaen on neuvoteltu tiiviisti Venäjän tulevaisuudesta ja paras tähän astisista johtopäätöksistä on seuraava.

      Venäjä menee kolmeen osaan eli muodostaa Troikan. Pohjois-Venäjää hallitsee presidentti ja Korkein oikeus. Se on myös IVY yhteisön työn jatkaja. Ukrainassa se hallitsee Bessarabiaa ja maavoimaa.

      Keski-Venäjää hallitsee tsaari keisarina. Tähän liittyy kristillisyys ja Pyhä allianssi sekä paljon muutakin jota ei ole tarkoin vielä määritelty. Ukrainassa se hallitsee Krimin niemimaata ja Mustan meren ja Välimeren laivastoa.

      Etelä-Venäjää hallitsee Kahdeksan tähden kenraali jolla on oikeus osallistua Euroopan yhteisön parlamentin työhön. Hän vastaa myös ilmavoimista sekä Ukrainassa hallitsee Donetskia. Tätäkään ei ole vielä tarkoin pohjustettu.

      Maailmanhallituksessa Venäjä saa kolme ministeriötä mm. Ulkomaankauppaministeriön sekä kaksi vaihtelevaa ministeriötä. Myös tullihallituksen.

      Ukrainasta on tarkoitus tulla kuningaskunta jota hallitsee Kuningatar. Sillä raamattu kertoo että entiset Venäjän tasavallat muuttuu kymmeneksi uudeksi kuninkaaksi.

      • Anonyymi

        Tässä siis oli paras saavutettu runko tähänastisissa neuvotteluissa. Tiedän toki että Gogol otti ennalta teoksessaan Kuolleet sielut negatiivisen kannan TROIKAN muodostamisen mahdollisuuteen.

        Kuitenkin se on välttämätöntä uusissa olosuhteissa ja ellei parempaa ratkaisua ilmene.

        Runko tarvitsee toki kannattelijakseen juuriston sekä oksat ja lehdet. Niihin ei olla voitu meidän toimesta puuttua. Se ei kuulu meille.

        Sen tiedän että Slaavilaiset kansat ovat Jumalan SAARALLE lupaamia kuningattaria. Ja sitä kautta juuristoa on ryhdyttävä rakentamaan.

        Toinen asia on Säkkipukuisen todistajan eli Leninin ja Stalinin merkitys. Tulee heidän nousu takaisin jaloilleen ja tempaaminen taivaaseen. Karhun jalat ovat Itä-Euroopan slaavilaiset valtiot. Kun taas Karhun uuma ja vyötärö ovat ne kymmenen uutta kuningasta. Ovatko sosialistit siis tämän öljypuun oksat ja lehdet.

        Sitä en tiedä vielä. En ole tutkinut asiaa.


    • Anonyymi

      Venäjä on vaikuttanut sodallaan maailmassa valtavan inflaation joka on johtanut köyhien aseman kurjistumiseen. Presidentti jonkun maan ei saisi niin vaikuttaa vaan ainoastaan Keisari.

      Siksi Venäjälle pitää jälleen perustaa Keisarin istuin. Hänen tehtävänsä on ahneen Babylonin porton pistäminen kuriin joka entisestään rikastuu inflaation vaikutuksesta. Keisari helpottaa köyhien asemaa ja pistää rikkaat kuriin määräämällä heidän omaisuudelleen katon.

      Pitää myös perustaa Ortodoksinen eksarkin tms. Virka Etelä-Italiaan. Paljon muutakin on tehtävä.

      Venäjä on toiminut Ilmestyskirjan rautasauvaisena Poikana joka siruiksi lyö pakanoita. Mutta sillä on ainakin seitsemän eri haarniskaa eli roolia maailmassa. Yksi niistä pitäisi liittyä Jumalan Sanan valkoisen sotajoukon puolella olemiseen. Eli Venäjän tulisi pyhiä kirjoituksia edelleen pyhittää.

      Ei tule hylätä esim. Raamatussa olevia selkeitä opetuksia. Niitä satelee tänä aikana taivaasta ylipappi Jeesuksen selittäminä tavalla jota ei ole koskaan ennen tapahtunut. Mysteeritkin ratkaistaan. Jehova on kuitenkin pääsääntöisesti Tuomiopäivän lopullisten kohtaloiden säätäjä ja oman sanansa paras soveltaja käytäntöön.

      Lyhyesti: Ellei Venäjä kykene liittymään joltakin osin Jumalan Sanan kannattajiin ovat tiet tulevaisuuteen pahoin tukossa politiikankin kannalta. Kuitenkin seitsemän eri haarniskaa eli roolia on ylläpidettävä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. No nytkö tuli lähtö Orpolle?

      Pieniä oli Marinin aamupalasilakat joulukaloiksi vrt. Orpon 35 miljoonan euron kähmintä johonkin Vapaavuoren urheiluhall
      Maailman menoa
      236
      1825
    2. Mikä teidän jutussa on ongelmana?

      Missä meni pieleen?
      Ikävä
      186
      1591
    3. Kauhavan häiriköijistä

      Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä
      Kauhava
      45
      1202
    4. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      50
      932
    5. Auto ajoi päälle?

      Ja pakeni luin iltapäivälehdestä. ! Ken on kuski joka tuollee teki
      Kuusankoski
      14
      760
    6. Miksi Lapset kiusaa yöllä

      Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä
      Kauhava
      30
      741
    7. Sama ransetti taas!

      Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver
      Hyrynsalmi
      21
      730
    8. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      38
      727
    9. Viimeinen lankafest

      Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .
      Puolanka
      23
      702
    10. Tehdäänkö tänään toiveista totta?

      Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..
      Ikävä
      46
      627
    Aihe