Aidosti hädänalaisia varsinkin naisia ja lapsia voimme ottaa, mutta ei niitä, jotka tulevat tänne vain sosiaaliturvan takia.
Ei enää yhtään elintasopakolaista Suomeen
Anonyymi-ap
26250
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 26
Vanhimmat
Vasemmistolta loppuu äänestäjät tuolla taktiikalla, Minja on huolissaan.
Minjan on syytäkin olla huolissaan. SKDL oli ainoa oikea työväenpuolue jot johtivat jämerät kirveskommunistit jotka pitivät köyhien ja työläisten puolta eduskunnassa, Nykyinen Vasemmistoliitto on joku hemmetin änkyrä ämmien feministikerho. Toisaalta nykyään ei ole enää selkeätä työväenluokkaa, on vain joukko velkaisia sinnittelijöitä.
elinkeino haluaa lisää ihmisiä, kun saavat itseleen työtä, vero varoin,
Ei auta se että tulee naisia ja lapsia. Perheen yhdistäminen tuo koko suvun.
Plus naapurit ja tuttavat.
Juurikin näin. Ja naiset on jo valmiiksi patriarkaalisia. Mikään ei siis muutu.
Niin maahanmuuttajilla on yllättävän laajoja sukuja. Kuten romaneillakin, jos jollain romanilla on hyvä ravihevonen niin koko maan romanimiehet ovat hänen serkkujaan.
Kaikilta muslimeilta rajat kiinni
Ei vaan auki ja virta ulospäin.
Turvapaikan hausta on tehty automaatio ja rutiini. Vaikka ei enää tarvitsisi. Oikeat ihmiset ei pääse turvaan.
Islamisteissa ei ole mitään "oikeita pakolaisia".
Rajalle tarkastukset! Alle 25 cm penikset ei tarvii turvapaikkaa.
Joku raja sentään.
T:Sirpa
No nyt aloittaja on just asian ytimessä hyvä ! Suomi ei tee mitään noilla joiden eläminen Suomessa perustuu sosiaaliturvaan ja tukiin. Nämä kuluttavat vain suomen
vähiä verorahoja oleskelunsa maksamiseen.
Pois pahanlaatuiset matut Suomesta!
Myös kaikki, jotka eivät osaa hillitä sukupuoliviettiä, jos toinen ei halua, pysykää poissa!
Milloin palautukset alkaa.
Myös Afganistan on jo turvallinen maa. Sinnehän tehdään lomamatkojakin .
Persut palautettava Siperiaan.
Pois kaikki nämä viime vuosien ongelma-pakolaiset!
Ei Virossakaan ole melkein yhtään, onko edes yhtä?
Silti Viro ei näytä tarvitsevan lähi-itäläisiä Virolaisten
vanhetessa, kaiken lisäksi itse Virolaisia on lähtenyt pois
satojatuhansia Suomeen, Englantiin, Ruotsiin, Saksaan ym.
Sama Latvia ja Liettua tai vaikka Unkari ja Bulgaria ym.
Ovat säästyneet paljolta rikoksista joita jo omasta takaa
niinkuin kaikkialla on omasta takaa.
EU on suurin syy tähän Suomenkin pilaamiseen
ja saattaa vielä olla syy Sotaan kohta Suomessa!!
Kela on syy miksi tänne tulevat. Virossa ei jaeta rahaa eikä sinne mamut sen takia halua.
..."persut .." palautettavia jos luetellaan, aatesuunnan mukaan vihervasemmisto se ensiksi olisi aidan alitse ujutettava ...
Maapallon sossuna oleminen loputtava.
tosin me ei mistään tämmösistä päötetä hyvä kun omista asioistaan saa enää päättää
Eu päättää kaikesta joten ottakaa nyt vain kiltisti mamuja maa täyteen ja elättäkää ne hautaan asti.
...tuo olisi jollain tapaa järjestettävissä .. vaan ei oikein sovi tämän päivän maailmaan.. ja pirulaiset sikiävät sangen sukkelaan pääkaupunkiseudun kouluissa valkoihoiset suomalaislapset ovat jo vähemmistönä eikä ne opettajat enää saa ääntään kuuluville niinä päivinä kun ruokaloissa on halal-normien mukaan syötäväksi kelpaavaa ..
Ainoastaan rahanjaon lopettaminen voi lopettaa elintasopakolaisten tulon.