Hallituksen suunnitelma säästää toimeentulotuesta on epärealistinen ja julma...

...kirjoittaa Auli Viitala kirjoituksensa otsikossa:

https://yle.fi/a/74-20193628

"593,55 euroa kuussa. Sillä pitää minimissään pärjätä, jos asuu yksin. Ruoka, puhelin, vaatteet, hygienia ja siivous, bussiliput ja harrastukset kuuluvat toimeentulotuen perusosalla hankittaviksi; reseptilääkkeistä ei tarvitse maksaa. Toimeentulotuen saajalla ei voi käytännössä olla säästöjä, ja jopa lahjat, veronpalautukset ja veikkausvoitot vähennetään tuesta.

Tässä hallitus näkee mahdollisuuden vielä säästää. Se, mitä hallitusohjelmassa vielä kutsuttiin toimeentulotuen ”kokonaisuudistukseksi”, paljastuu nyt hallituksen lakiesityksessä mielestäni silkaksi leikkaamiseksi."

Onko tämä leikkaaminen oikein? Valtion talousvajeiden korjaamiseksi on muitakin tapoja. Nythän esimerkiksi veronkevennyksistä hyötyivät eniten runsastuloiset yli 100 tuhatta ansaitsevat.

Vastaus on että ei ole oikein leikata vajaa 600e/kk toimeentulotuista.

Vastaus ei ole, että mene töihin tienaamaan tai kuole nälkään.

"Todellisuus on karumpi. Ihmisten, jotka eivät edes toimeentulotuella ollessaan hae työtä, arjen hallinta ei syystä tai toisesta ole mallillaan. Esitysluonnoksesta lausunnon antaneet sosiaalialan järjestöt ovatkin huomauttaneet, että moni näistä ihmisistä kuuluisi luultavasti esimerkiksi sairauspäivärahalle tai työkyvyttömyyseläkkeelle."

Kysymys on myös, että haluammeko me olla hyvinvointiyhteiskunta jossa heikommista pidetään huolta?

Mikäli ei pidetä niin se on erittäin huono asia.

Tässä se kiteytyy hyvin:
" Esimerkiksi Ihmisoikeusliitto on pitänyt esillä sitä, että riittävä toimeentulo on ihmisoikeus eikä hengissä pysymistä tarvitse ”ansaita”, se kuuluu perusoikeuksiin"

Hallitus tietää hyvin, että Suomi on saanut Euroopan sosiaalisten oikeuksien komitealta huomautuksen liian alhaisesta perusturvasta.

"Vastikään valmistui myös selvitys, jonka mukaan muut sosiaaliturvaan tehdyt kiristykset koskevat samaa ihmisjoukkoa, mikä ei tietysti ole yllätys, sillä hallitus on leikannut sekä työttömyys- että asumistuesta."

"Ja toive siitä, että leikkauksella olisi työllisyyttä edistävä vaikutus, on epärealistinen. Jos jokin lisääntyy toimeentulotukea kiristämällä, niin enintään harmaa talous ja muu rikollisuus. Kukaan ei Suomessa kieltäydy työstä sen takia, että alle 600 eurolla on niin lokoisaa olla kotona. Jos siis edes on niin onnekas, että on saanut pidettyä kotinsa asumistuen kiristyksistä huolimatta!"

Ikävä asia, että nämä ihmiset joita nämä leikkaukset eniten koskettavat ovat niitä ihmisiä jotka äänestävät vähiten. Siksi pitää rumpua lyödä siitä kuinka kurjaan jamaan nykyhallitus on ajamassa vähätuloisten asemaa, että saisimme suuren kansanliikkeen aikaan nykyhallituksen kansaamme kurjistavia toimia vastaan.

26

281

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Orpon hallitus toteuttaa sosiaalipolitiikkaansa Jussi Halla-ahon ihmisarvonäkemyksen pohjalta.

      "Ainoa mitattava ja siten kiistatta olemassaoleva ihmisarvo on yksilön instrumentaalinen arvo. Yksilöt voidaan perustellusti asettaa arvohierarkiaan sen mukaan, miten paljon heidän kykyjensä tai osaamisensa poistaminen yhteisön käytöstä heikentäisi yhteisöä."

      "Kunnes joku kertoo minulle, että miten niin kaikki ovat samanarvoisia, olen edellä sanotusta seuraten sitä mieltä, että erilaisuus on eriarvoisuutta ja että kaikki ovat eriarvoisia. Sen sijaan, toisin kuin egalitaristit kuvittelevat, eriarvoisuudesta ei seuraa vähempiarvoisten kaasuttaminen, ellei kaasuttamiselle ole muuta pätevää syytä."

      https://www.halla-aho.com/scripta/ihmisarvosta.html

      • Anonyymi

        Huhhuh ja tuommoinen natsi siis on meillä eduskunnan puhemiehenä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Huhhuh ja tuommoinen natsi siis on meillä eduskunnan puhemiehenä.

        Saanen huomauttaa että nämä natsittelut talletetaan. Voipi postiluukku kolahtaa
        Lakimies.


      • Anonyymi00024
        Anonyymi kirjoitti:

        Saanen huomauttaa että nämä natsittelut talletetaan. Voipi postiluukku kolahtaa
        Lakimies.

        Paitulilla taas megalomaniaa havaittavissa. Virkaholh...... öh lakimiehelle jälleen kerran jutellut :)))


    • Anonyymi

      Eikä sanaakaan palstan aiheesta taaskaan.

    • Anonyymi

      Arska, tämä ei liity palstan aiheeseen.

      • Arska tehtaalla. 🏭


    • Anonyymi

      Säästäminen on teko sinänsä. Ankkureita saa marinetason kaupoista.

    • Anonyymi

      Jotenkin kokoomuksesta tuli ps:n mukanaolosta johtuen humaanista politiikasta välittämätön kovien keinojen "köyhät kyykkyyn"- puolue. Hallituksen sisällä ei ole pidäkettä koska sekä kristillliset että ruotsalaiset ovat kuin pikkulapsia isojen poikien leikeissä. Ps sitä vastoin on kokoomustakin kovakätisempi duunareitten ja köyhien eduista ja perusturvasta leikkaaja. Näette mitä se tarkoittaa seuraavissa vaaleissa.

    • Anonyymi

      Avaaja valehtelee. Toimeentulotuen perusosaan lasketaan myös kohtuulliset asumiskustannukset ellei saa asumistukea eli käytännössä kaikki saavat noin tonnin kuussa käteen.

      • Anonyymi

        Tätäkään ei ketjun avaaja tiedä.


    • Anonyymi

      Toimittajat jaksavat valehdella siitä että KELA pakottaa muuttamaan.
      Ei pakota ja maksat se muutaman kympin itse vuokraa.
      Toivoisin punaiselta YLE:ltä hieman tarkkuutta.
      Punalasiselle avaajalle meni taas täydestä.

    • Anonyymi

      Siis velkaa pitäisi ottaa lisää entisten päälle.

    • Anonyymi

      Poistakaa avaus koska se ei sisällä palstan aiheeseen kuuluvaa asiaa.

    • Anonyymi

      Mutta mites tää liittyy suomen keskustaan.

    • Anonyymi

      Poistakaa avaus koska se ei liity palstan aiheeseen ja on pelkkää copypastea.

    • Anonyymi

      Tämä asia muuttu seur.vaalien jälkeen

    • Anonyymi

      Tämä aloituksen kirjoitus on hyvä ja kuvastaa nykyhallituksen toimintaa. Niille enemmän joilla on paljon ja niiltä leikataan joille on vähän tai ei ole mitään.

    • Anonyymi00019

      Tämä tarkoittaa hallitukselle murskatappiota

    • Anonyymi00020

      Täm on surullista mutta totta

    • Anonyymi00022

      Viitalan kirjoitus oli koskettava

    • Suuremmassa kuvassa tilanne johtuu siitä, että hallituksen resepti ei ole toiminut. Pullan kohottamiseksi on pantu rutkasti hiivaa, mutta se hiiva on vanhentunutta tai huonolaatuista. Hallituksen hiivan nimi on kannustinloukkujen purkaminen. Uskottiin oikeistolaisen mantran mukaan, että työn tarjonta on ongelma. Eli kun kannustimia purkamalla työn tarjonta saadaan kasvamaan, talous lähtee ripeästi kasvamaan. Itse asiassa hiiva on nostanut taikinaa aluksi. Kannustiloukkujen purkaminen on pakottanut ihmisiä työnhakuun ja työnhakuvelvoite sinänsä sisältyy jo työttömyyskorvauksen saannin ehtoihin. Eli työttömyys on kasvanut myös sen vuoksi, että työnhakijoiden määrä on lisääntynyt.

      Mutta vaikka loukun purkaminen on siis lisäänyt työnhakijoiden määrää, työpaikkojen määrä ei ole opin mukaisesti lisääntynyt vaan pikemminkin vähentynyt. Toimeentulotukia on vähennetty ja esim. huono-osaisten lääke- ym. kulut ovat kasvaneet, mutta sitä luvattua työtä ei vaan ole kuulunut. Oikeistolainen työn tarjonnan teoria ei ole ottanutkaan tulta.

      • Anonyymi00025

        Sama juttu rapakon takana Trumpin politiikassa. Leikkauksia julkisiin työpaikkoihin, terveydenhuoltoon ja suurituloisten verotukseen. Tuloksena hyytynyt talous, mihin Trumpin tariffeilla on vielä syventävä vaikutus. Työttömyys ja valtionvelka merkittävässä kasvussa.

        Tähän kun vielä lisätään mm. EU-maissa, Kanadassa ja Kiinassa hiljaisuudessa aloitetut USA:n velkakirjojen dumppaamiset, niin USA:n talous kulkee hiljalleen kohti katastrofia. Toki negatiiviset vaikutukset tulevat iskemään globaalisti, jos USA:n talous kaatuu, mutta menetykset ovat huomattavasti vähäisemmät velkakirjat pois myyneille.


    • Anonyymi00023

      KELA:lla on edelleen tarveharkinta nousta toimeentulotuen leikkauksista jos asiakas ei hakeudu työvoimapalvelujen piiriin eli tukea ei leikata mikäli se 8n kohtuutonta.
      Uudistuksen tarkoitus on hyvä eli saada maahanmuuttajat hakemaan töitä tätä ei vaan saa sanoa ääneen.

    • Anonyymi00026

      Hallituksen puolueet ovat toimillaan ansainnut tulevan vaalitappionsa

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kansalla on oikeus tietää miksi persut pettävät

      Koko kulunut hallituskausi on kysytty persuilta, minkä vuoksi he ovat pettäneet käytännössä jokaisen vaalilupauksen, ain
      Maailman menoa
      246
      9277
    2. Kunnissa - siis myös kaupungeissa - viihtyvät ovat kommunisteja

      Nehän ovat osa yhteiskunnan tuottamia instansseja, joista on vain haittaa veronmaksajille ja yrittäjlle, kuten ollaan ve
      Kommunismi
      4
      2775
    3. Kansalla on oikeus tietää mikä on SDP:n talousohjelma jolla maan talous

      saadaan nousuun? Miksi puolue piilottelee sitä, vai eikö sitä ole? Tähän asti olemme vaan saaneet kuulla hallituksen ha
      Maailman menoa
      104
      1899
    4. Ammattiliitto 900 euroa/vuosi - Työttömyyskassa 72 euroa/vuosi

      Ammattiliitosta eroamalla voi säästää jopa 800 euroa vuodessa. Mitä enemmän tienaat, sitä enemmän maksat liitolle. Esim
      Maailman menoa
      188
      1868
    5. Missä vaiheessa

      Päätit irl luovuttaa minun suhteeni?
      Ikävä
      139
      1391
    6. SDP todellisuudessa pahin pettäjä koskaan - se syyllistyi valtiopetokseen 1918

      kun aloittivat kapinan maan laillista valtiojärjestystä vastaan. Punaiset saivat tukea Neuvosto-Venäjän bolsevikeilta,
      Maailman menoa
      60
      1377
    7. Iski taas katumus kun en jutellut sun kanssa

      Silloin kun halusit. Mutta en enää voi sille mitään, en saa muutettua sitä hetkeä..
      Ikävä
      127
      1276
    8. Kyriake=Kirkko

      Kirkko, Kyriake Kirkko-sana tulee kreikankielen sanasta Kyriake=Herran omat, Kristuksen omaksi kastettujen suuri joukko
      Kaste
      93
      1006
    9. Uusi mahdollisuus

      Mitä tekisit toisin, jos saisit siihen mahdollisuuden?
      Ikävä
      61
      829
    10. Odotanko ihan

      Turhaan jotain välillemme?
      Ikävä
      40
      818
    Aihe