👺👺👺👺👺👺👺👺Marinin viiden puolueen onnistui hoitamaan vaikeat kriisiajat eittäin hyvin, kuten kaikki tiedämme.
🥀🌺🌷🪷🌸🌸
Korona-pandemian alettua Suomessa ei ollut ajantasaista tartuntatautilakia Sipilän hallituksen jäljiltä (Orpo valtiovarainministerinä) Suomen varmuusvarastossa ei ollut maskeja ja varastot olivat vanhentuneet.
Marinin hallitus järjesti tartuntatautilain ajantasalle. COVID-19-pandemian leviäminen estettiin erityisesti vanhainkodeissa, koska ikäihmiset eivät olisi kestäneet tehohoitoa.
Hyvällä suunnittelulla ja rokotuksilla terveydenhoidon kapasiteetti Suomessa riitti. Kiitos Marinin hallituksen, ikäihmiset säilyivät hengissä, niin myös meidän "kunniakansalaisemme" sekä sotainvalidit että
-veteraanit.
Koronan aikana jaettiin ylimääräisiä yritystukia, kun viruksen leviäminen estettiin.
Ukrainan sodan alettua, Venäjän kauppa ja vientitulot loppuivat. Suomen puolustusmenot kasvoivat ja Natoon liityttiin. Hallituksen esityksestä Natoon liityttiin nopeasti ja
puolustukseen alettiin panostaa, mikä lisäsi valtion menoja. Eduskunta hyväksyi yksimielisesti menojen lisäykset ja ulkomaan velan oton kriisien hoitoon.
Marinin hallitus sai aikaan toisen asteen koulu-uudistuksen ja SOTE-LAINSÄÄDÄNNÖN UUDISTUKSEN.
TYÖLLISYYDEN hyvä hoito onnistui Marinin hallituksella myös hyvin. Saatiin yli 100.000 työllistä lisää.
Nyt Orpon hallitus on saanut leikkauksillaan ja epäonnistuneella talouspolitiikallaan Suomeen suurtyöttömyyden, eli 320.000 työtöntä.
Sosiaaliturvan ja työttömyysturvan leikkaukset ovat yli 9 miljardia ja Purran mukaan lisää vielä leikataan.
Lisäksi Orpon hallitus ottaa ulkomaan velkaa enemmän kuin mitä viime hallituskaudella otettiin.
Orpon hallituksen aikana talouskasvu ei näytä lähtevän käyntiin, ei sitten millään. Uusista konkursseista saamme lukea harva se päivä ja työttömyys kasvaa yhä edelleen.
Onneksemme meillä oli Marinin viiden puolueen hallitus (SDP, KESKUSTA, VIHREÄT, VASEMMISTOLIITTO ja RKP) viime hallituskaudella isoja kriisejä onnistuneesti hoitamassa.
Äänestä SDPMarinin viiden puolueen onnistui hoitamaan vaikeat kriisiajat eittäin hyvin, kuten kaikki tiedämme.

Äänestä SDP
Marinin viiden puolueen onnistui hoitamaan vaikeat kriisiajat eittäin hyvin, kuten k
Anonyymi-ap
2
58
Vastaukset
- AnonyymiUUSI
👺👺👺👺👺👺👺👺👺👺👺
Joko Riikka Purra on huutanut
yli 100 000 tienaaville sopeutumisrahaa nostaville poliitikoille että --MENKÄÄ TÖIHIN--? - AnonyymiUUSI
Marin sössii kaikki korona ja kaikki hommat. Ei siis korona Akaan osannut hoitaa vaikka ei olisi tarvinnut kuin matkia toisia maita. Kuolleisuus oli nääs eu kärkeä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Sannan kirja USA:n bestseller!
"Congratulations to Sanna Marin's HOPE IN ACTION, officially a USA TODAY bestseller!" Kertoo Scribner. Mitäs persut tä19511768- 298184
Metsäalan rikolliset
Jokohan alkaa vähitellen kaatua kulissit näillä ihmiskauppaa harjoittavilla firmoilla.586186Ruotsalaistoimittaja: "Sanna Marinin saunominen saa minut häpeämään"
Sanna Marinin kirja saa täyslaidallisen ruotsalaislehti Expressenissä perjantaina julkaistussa kolumnissa.....voi itku..1715116- 424891
Suomen kaksikielisyys - täyttä huuhaata
Eivätkö muuten yksilöt pysty arvioimaan mitä kieliä he tarvitsevat? Ulkomaalaiselle osaajalle riittää Suomessa kielitai474470Työeläkeloisinta 27,5 mrd. per vuosi
Tuo kaikki on pois palkansaajien ostovoimasta. Ja sitten puupäät ihmettelee miksei Suomen talous kasva. No eihän se kas1164373- 1183845
- 813333
- 481821