Meillä Lähetyshiippakunnassa opetetaan, että oikea ylistys tapahtuu messussa, jumalanpalveluskaavan mukaan ja niillä sanoilla, jotka siihen on merkitty ylistysosioiksi. Lausuttuamme ja laulettuamme oikeat lauseet oikeissa kohdissa olemme suorittaneet ylistysprosessin. Näinhän oli jo Raamatun ajan jumalanpalvelusrituaaleissa. Kurinalaisuus erottaa luterilaisen ylistyksen vapaiden suuntien villistä ja hurmahenkisestä päällehuutamisesta.
Luterilainen ylistys tapahtuu kaavan mukaan
Anonyymi-ap
3108
1Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Onko se hieno asia, jos 2000 vuoteen ei mikään muutu, kun kaikilla muilla elämän osa-alueilla nähdään näin vanhat asiat aika epätoivoisen alkeellisina?
Luterilainen ei osaa ylistää muutoin kuin käskettäessä.
Pelastus synnin ja perkeleen pauloista ei ole vain mennyttä aikaa ja tapahtumaa, vaan täyttä totta tänäkin päivänä. Seurakunnan järjestys taas on tärkeä osa jumalanpalveluksessa ja muissakin seurakunnan tapahtumissa, myös ylistyslauluissa ja puheissa. Usein ne viime mainitut tapahtuvat pienemmissä piireissä, koska ne eivät ole jokamiehen ymmärrettävissäkään, vaan on luterilaisillekin uskoville tarkoitettua sanomaa. Perkeleen eli sielunvihollisen eksyttämien taistelu sieluista on hirvittävä ja katkematon, kuten mm. palstan ateistitrollien loputtomista harha- ja pilkkakirjoituksistakin voimme lukea.
Mutta Joh 3:16 vahvistaa meitä yksinkertaisella sanomalla: "Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä."
k_v