50-vuotias paljonko sinulla on yhteensä säästöjä ja sijoituksia

Hyvä olisi olla, kun eläkeikäsi tulee olemaan 70
7104
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Mitä ne säästöt sijoitukset vaikuttaa? Jos ei pysty eläkeikään tekemään töitä, niin ne laittaa eläkkeelle aiemmin. Nykyisinkin eläkeikä on enemmän, kuin keskimäärin jäädään eläkkeelle. Jos taas pystyy tekemään työtä eläkeikään asti, niin sehän on aivan sama, tulee palkkaa elämiseen. Ainut haitta on se, jos ei viitsi tehdä työtä, vaan haikailee terveenä aiemmin eläkkeelle. Silloin kannattaa herätä rahaa ja sijoituksia turvaksi, jos meinaa jäädä ns. omalle eläkkeelle ennen eläkeikää.

Äänestä

Olen 60 ja jään nyt vapaaehtoisesti "eläkeläiseksi" Olen varannut 50 000 rahaa jokaiselle vuodelle ennen varsinaista eläkettä.

Äänestä
  • Oikein. Kannattaa nostaa myös ove-maksu mitä irti saa. Nyt kun vielä jaksaa heilua kannattaa tuhlata ettei jää palvelutalossa maksuihin rahaa.

    Äänestä

0

Äänestä

60-vee ja mahdollisuus jäädä pois työelämästä koska rahaa on saman verran käytettäväksi kuin töissä ollessa on sangen naatittavaa

Äänestä

Ei kannata sijoittaa, menettää vaan säästönsä

Äänestä

Ylen aamu tv:ssä kannustivat sijoittamaan vaikka notkahduksesta varoitettu

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Hyvä olisi olla, kun eläkeikäsi tulee olemaan 70

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu