Työministeri Matias Marttinen puhuu taas pjaskaa A-studiossa

Tuo Pellervon tutkimuslaitoksen kaveri sen sijaan puhuu asiaa.
26379
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 26

Vanhimmat

Ensi vuonna pitkäaikaistyöttömiä jo yli 140 000, eli jopa lama-aikaa enemmän. Ehkä kaikkien aikojen korkein lukema.

Äänestä
  • Veikkaan, että osa meni pesuveden mukana, kun 300e tuloraja (joka koronan aikaan oli 500e) otettiin pois ja jokainen tienattu euro onkin nyt 50 centtiä. 300 eurolla tekeekin mielellään edes osa-aikaista, kun se on tuloa muun tulon päälle, mutta tismalleen sama työmäärä 150 eurolla? Tuohan on vähemmän kuukaudessa kuin joidekin kotona asuvien teinien viikkoraha.

    Tämän muutoksen näkee jo siitä, että olen asunut nykyisessä paikassa 10 vuotta ja ensimmäistä kertaa meillä ei siistitty asuinalueen koristepuskia. Ne on yleensä leikattu ja siistitty vuosittain, paitsi nyt. Osa-aikaiset ovat näemmä käyneet senkin tekemässä, mutta nyt ei kannata lähteä vaan lämpimikseen tekemään töitä, kun kaikki on kallistunut 50 - 200%.

    Äänestä

  • Mehä voitas lisätä maaham muuttoo, eiks je😉
    T:Demari

    Äänestä

Pitkäaikaistyöttömien määrä 90-luvun laman tasolla – Hallituksen aika tunnustaa todellisuus

Hallituksen kasvu- ja työllisyyspolitiikka on epäonnistunut ja samalla epävarmuus työelämässä on kasvanut, sanoo SDP:n kansanedustaja Lauri Lyly.

Demokraatti
Demokraatti
Hän viittaa työ- ja elinkeinoministeriön ennusteeseen, joka näyttää työttömyyden jatkavan kasvuaan. Pitkäaikaistyöttömien määrä nousee yli 140 000, minkä Lyly toteaa tiedotteessaan olevan 1990-luvun laman tasolla.

– Työ- ja elinkeinoministeriön tuoreen työmarkkinaennusteen mukaan työttömyys jatkaa kasvuaan tänä vuonna, ja työllisyysaste jää hallituskauden aikana alle sen mistä hallitus aloitti. Hallitusohjelman lupaamia 100 00 uutta työllistä ei näy, Lyly sanoo.

Hallituksen aloittaessa kesäkuussa 2023 työllisyysaste oli 78,6 prosenttia. Nyt syyskuussa 2025 se oli enää 75,8 prosenttia. Työttömien määrä on kasvanut 264 000:sta 309 000:een. Hallitus on epäonnistunut työllisyystavoitteissaan. Hallitus ei ole luonut uusia työpaikkoja, vaan tuhansia uusia työttömiä.

Työllisyyden kasvu on siirtynyt koko hallituskauden vain eteenpäin. Lupaus sen kasvusta on annettu aina seuraavalle vuodelle. Nytkin luvataan pientä kasvua vuosille 2026 ja 2027.

Äänestä

Espoon pitkäaikaistyöttömyys kasvoi 40 prosenttia vuodessa

Äänestä

Oikeistolainen harvoin puhuu totta ja silloinkin yleensä vain kavereiden kesken hyvin suljetussa piirissä.

Äänestä

Matias Marttisen työllisyyskeinot olivat oikeistohallituksen leikkaukset ja työnteon kannusteiden poistot 🙄

Äänestä

Suomessa on 90 000 alle 30-vuotiasta työtöntä Mitä jos työpaikat oikeasti katoavat?

Tällä hetkellä Suomessa on peräti 90000 alle 30-vuotiasta ihmistä enemmän kuin Porissa on asukkaita jotka ovat työttöminä tai työllistymistä edistävissä palveluissa.

Nuorten aikuisten työttömyyslukua voi havainnollistaa siten, että se vastaa kahta kokonaista ikäluokkaa tilanteessa, jossa vuodessa syntyy alle 44000 lasta.

Kahvipöytien juttutuokiot ja tiedotusvälineet täyttyvät kertomuksista, joissa tutkinnon suorittaneet aikuiset kuvailevat epätoivoaan. Työtä on yksinkertaisesti liian vähän tarjolla, eikä hyvä tutkinto takaa mitään.

Äänestä

Onneksi olkoon Kokoomus. Saitte maamme tähän jamaan

Äänestä

Sitä kuuluisaa talouskasvua odotellessa..

Äänestä

Petosjytky tuhosi suomen..

Äänestä

Nykymaailma ei ole enää hauska ja mukava nuorelle aikuiselle. Käy kaikkia pari-kolmekymppisiä sääliksi. Heidän vanhempiensa sukupolvet elivät paljon parempia aikoja ja menivät sitten pilaamaan maailman omalle jälkikasvulleen. Kuvottavaa.

Äänestä

Petterin hallituksen aloittaessa työttömiä oli 210000. Nyt, hallituskauden puolivälin jälkeen, työttömiä on 100000 enemmän.

Äänestä

Työllisyyskatsaus syyskuulta 2025 (virallinen) kertoo, että työpaikkoja Suomessa on avoinna 28 000.

Ja kuinka moni niistä on 0-tuntisopimuksella olevia provikka yms. sekundatöitä?

Äänestä
  • Vuokrafirmat ilmoittelee, vaikka ei edes ole tarjota töitä. Just oli lehdessä juttua.

    Äänestä

Sitten tulee robottivero ym ja kansalaispalkka. Kuka nyt työtä edes tekisi ellei olisi elääkseen pakko? Muutakin voi tehdä ja todennäköisesti luovuus ja tuottavuus vain lisääntyy vapaa-ajan myötä.

Äänestä
  • Sä luulet että ne robotteja ja tekoälyä rakentavat ja hallitsevat miljardöörit lahjoittavat meille robotteja ja maksavat siitä valtiolle, ettei suomalaisten tarvitse tehdä mitään? Ehkä huomaat suunnitelmassa pienen ongelman, jos oikein pohdit.

    Äänestä

  • Miljardöörit ostaa kansallisvaltioiden velkaantumisen takia yksityistetyt maat ja vedet, ja sen jälkeen olemme näiden lääninherrojen mailla irtolaisina ja vain orjapalkkatöitä tehden pysymme ehkä juuri ja juuri hengissä.

    Äänestä

Onneksi työministeri oli taas A-studiossa kertomassa, että NYT VIHDOINKIN on valoa näkyvissä.

Voi tietysti olla, että puhui Petterin junasta, joka on pikavauhtia tulossa vastaan samalla raiteella.

Äänestä
  • No joo Petteri Orpon junaan puksuttaa. Mitä on luvannut, sen pitää. Maksoi mitä maksoi, vaikka Suomi joutuisi surman loukkuun, jossa jo on. Mutta Juna on saatava, helvetti vaikka vereslihalla työttömiltä. Mikään ei auta, mutta nythän jo on auenneet kuntien nyörit. Orpo julistetaan vuosisadan tunnin juna päämisteriksi. Huippu mies tyhmällä päällä.

    Äänestä

Tuossa ei ollut kuin 1 normaalilla järjenjuoksulla varustettu , istui istui keskellä .

Äänestä

Voi olla että vika on minussa, mutta en saa sen Marttisen puheesta mitään selvää. Enkä juuri Sofia Virrankaan puheesta.

Äänestä
  • Sofia Virtanen on selkokielinen. Sen sijaan Matias Marttinen lupaa liikoja, jotta ei näkisi harhoja!
    Lupaa Sumelle työpaikkoja, joita ei mitkään ennusteet ennusta. No hyvä on pyrkiä eteenpäin. Seuraavia vaaleja odotellessa. Mutta toivottavasti nykyinen hallitus kaatuisi. Sitä SDP ei uskalla, koska tilanne hankala ja näkymä ihan surkea. Odotellessa.

    Äänestä

Puhuuko TM jotain josta kelapummi ei tykkää?

Äänestä

Matias marttinen hiiren näköinen arkajalka ei tommonen sovi johtoon johonkin päiväkotiin vahtii lapsii tolla naamalla.

Äänestä

Onko Matias Marttinen saanut jotain aikaan, no on järkännyt rahoituksen ruonantien päällystämiseen😏. Veronmaksajat kiittää🥶

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Tuo Pellervon tutkimuslaitoksen kaveri sen sijaan puhuu asiaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu