Olen kiitollinen Kirkon joulukalenterista

Ihanaa kun pian alkaa joulun odotus. Vuosittainen lahja kotiin jaettuna seurakunnalta tuo iloa pimeisiin aamuihin. Tänä vuona jo pelkästään kalenterin ulkoasu on nostalgisuudessaan suloinen tuulahdus joulun ajan tunnelmasta, mitähän ajatuksia luukkujen sisältä paljastuukaan...
881288
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 88

Vanhimmat

Minä ostin Partiolaisten kalenterin, 10 euroskaa maksoi. Se raha meni hyvään tarkoitukseen.

1Äänestä
  • Toki partiolaisten kalenterikin on hyvä vaihtoehto joulun odotukseen. Partiolaisetkin tarvitsevat tukijoita toimintaansa. Täytyy muistaa myös, että Kirkon ja partion yhteistyö Suomessa on kestänyt yhtä pitkään kuin partioliike on ollut maassamme, siis jo yli 110 vuotta. Arvopohjastaan ja toimintatavoistaan johtuen partio soveltuu hyvin seurakuntien lapsi- ja nuorisotyön yhdeksi toimintamuodoksi.

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Toki partiolaisten kalenterikin on hyvä vaihtoehto joulun odotukseen. Partiolaisetkin tarvitsevat tukijoita toimintaansa. Täytyy muistaa myös, että Kirkon ja partion yhteistyö Suomessa on kestänyt yhtä pitkään kuin partioliike on ollut maassamme, siis jo yli 110 vuotta. Arvopohjastaan ja toimintatavoistaan johtuen partio soveltuu hyvin seurakuntien lapsi- ja nuorisotyön yhdeksi toimintamuodoksi.

    Partio on hyvä harrastus.

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Toki partiolaisten kalenterikin on hyvä vaihtoehto joulun odotukseen. Partiolaisetkin tarvitsevat tukijoita toimintaansa. Täytyy muistaa myös, että Kirkon ja partion yhteistyö Suomessa on kestänyt yhtä pitkään kuin partioliike on ollut maassamme, siis jo yli 110 vuotta. Arvopohjastaan ja toimintatavoistaan johtuen partio soveltuu hyvin seurakuntien lapsi- ja nuorisotyön yhdeksi toimintamuodoksi.

    Vastailet itsellesi

    Äänestä

  • Kallis kalenteri se maksaa kaikki kirkkoverot.,

    Äänestä

Se viimeinen luukku on tärkein, koska siellä on vastasyntynyt Kristus Herra Beetlehemin seimessä.

Äänestä
  • Vastailet itsellesi

    Äänestä

  • No olipahan hienoa, että hän otti ja varasi aikaa mennä sinne ihan itte...

    Äänestä

  • Jeesus Kristus, Vapahtajamme.

    Äänestä

Hienoa, että olette iloisia.
Omaan postilaatikkooni en moista paskaa halua.

Äänestä
  • Ei kukaan normaali haluakaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Ei kukaan normaali haluakaan.

    Sinustakin on normaali kaukana.

    Äänestä

  • Hilkka Olkinuoran tekstiä ja Mirva Malmgrenin kuvitus sekä graafinen suunnittelu sopii hyvin tähän aikaan tuo muistoja vanhuksille ja yllätyksiä taaperoille, mikä on hyvä asia. Ei se ole keneltäkään pois.

    Äänestä

IP osoitteen perusteella aloittaja spämmää useilla palstoilla.

Äänestä
  • Hanki elämä

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Hanki elämä

    Kas samasta IP osoitteesta tuli tuokin viesti.

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Kas samasta IP osoitteesta tuli tuokin viesti.

    Ja mistä muka sen näet?

    Äänestä

Meillä kävi jotkin partiolaiset tai jotkin parin 10-vuotiaan tyttösen porukkana ovella.

Myivät useita laatuja kaupasta ostettuja keksejä, partiolaiskekseinä, ihan korkkaamattomia Marie-paketteja ja muuta.
Minä kiitin kohteliaasti käynnistä, ja suljin oven tyttöjen nenujen edestä.

Äänestä
  • Minimaalinen on määrä sua parempien

    Äänestä

  • Aikuisena olisit voinut opastaa tyttöjä, mikäli he sinusta toimivat väärin. Jospa vaikka olivat varastaneet myyntituotteensa lähikaupasta.

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    Aikuisena olisit voinut opastaa tyttöjä, mikäli he sinusta toimivat väärin. Jospa vaikka olivat varastaneet myyntituotteensa lähikaupasta.

    Kukaan ei kaupassa epäile kahta partioasuihin pukeutunutta tyttöä. Keksiä ja namia on helppoa sujautella kasseihin.

    Äänestä

Kiva, jos seurakunnan joulukalenteri tulee postiluukusta.

Äänestä
  • Vastailet itsellesi

    Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    Vastailet itsellesi

    Niin teet.

    Äänestä

Kirkossa on tuki ja turva.

Äänestä
  • No ei ole kyllä kenellekään. Kirkko käyttää noin 900 miljoonan euron vuotuisen kirkollisveronsa ihan muihin asioihin, kuin hädässä olevien auttamiseen.

    Keskimäärin veroa maksetaan kirkolle kirkollisverovelvollista kohden 400 € vuosittain.

    Äänestä

  • Anonyymi00024 kirjoitti:

    No ei ole kyllä kenellekään. Kirkko käyttää noin 900 miljoonan euron vuotuisen kirkollisveronsa ihan muihin asioihin, kuin hädässä olevien auttamiseen.

    Keskimäärin veroa maksetaan kirkolle kirkollisverovelvollista kohden 400 € vuosittain.

    Yrityksetkin maksavat kirkollisveroa. KIrkon diakoniatyö on arvokasta apua niin kotimaassa kuin ulkomaan apuna. Tuen kirkon hyväntekeväisyyttä muutenkin ja varsinkin olemalla kirkon jäsen.

    Äänestä

  • Anonyymi00024 kirjoitti:

    No ei ole kyllä kenellekään. Kirkko käyttää noin 900 miljoonan euron vuotuisen kirkollisveronsa ihan muihin asioihin, kuin hädässä olevien auttamiseen.

    Keskimäärin veroa maksetaan kirkolle kirkollisverovelvollista kohden 400 € vuosittain.

    Sinulla on vanhentunutta tietoa!

    Viime vuonna verotulot olivat 1 054 miljonaa. Ei huonosti hengelliselle yhteisölle...

    Ne jotka maksavat kirkollisveroa, maksavat keskimäärin jo melkein 500€ vuodessa jäsenyydestään, Espoossa varmaan selvästi enemmän! Eivätkä saa edes alennusta hautauskuistakaan...

    Moni espoolaispariskunta maksaa reippaasti yli 2 000...

    Jos seurakunnat lähettäisivät erillisen laskun, moni varmaan heräisi kauhistelemaan. Nyt se ei ilmeisesti hyppää tarpeeksi selvästi ihmisten silmille verotuspäätöksestä, ja siksi moni ei oikei tiedä paljonko maksavat.

    Salakavala systeemi, sanon minä!

    Moni pelkää mitä muut seurakuntalaiset sanovat, kun olet eronnut, mutta eihän erosta tiedä seurakunnassa kuin todella harva ja niillä on salassapitovelvollisuus.

    Ja eihän Espoossa kuulu edes 48% seurakuntaan, joten ei tarvitse tuntea itsensä jotenkin poikkeavalta, vaikkei jäsen olekaan. Päinvastoin!

    4Äänestä

  • Anonyymi00040 kirjoitti:

    Sinulla on vanhentunutta tietoa!

    Viime vuonna verotulot olivat 1 054 miljonaa. Ei huonosti hengelliselle yhteisölle...

    Ne jotka maksavat kirkollisveroa, maksavat keskimäärin jo melkein 500€ vuodessa jäsenyydestään, Espoossa varmaan selvästi enemmän! Eivätkä saa edes alennusta hautauskuistakaan...

    Moni espoolaispariskunta maksaa reippaasti yli 2 000...

    Jos seurakunnat lähettäisivät erillisen laskun, moni varmaan heräisi kauhistelemaan. Nyt se ei ilmeisesti hyppää tarpeeksi selvästi ihmisten silmille verotuspäätöksestä, ja siksi moni ei oikei tiedä paljonko maksavat.

    Salakavala systeemi, sanon minä!

    Moni pelkää mitä muut seurakuntalaiset sanovat, kun olet eronnut, mutta eihän erosta tiedä seurakunnassa kuin todella harva ja niillä on salassapitovelvollisuus.

    Ja eihän Espoossa kuulu edes 48% seurakuntaan, joten ei tarvitse tuntea itsensä jotenkin poikkeavalta, vaikkei jäsen olekaan. Päinvastoin!

    Kirkko on kaikkein eniten vähentänyt työtään lasten ja nuorten kesken, koska lapsia on syntynyt liian vähän ja kirkko on muutenkin huomannut, ettei panostus lapsiin ja nuoriin tuota tulosta.

    Nuorille kirkon opetukset ovat lähinnä huvittavia.

    3Äänestä

  • Anonyymi00028 kirjoitti:

    Yrityksetkin maksavat kirkollisveroa. KIrkon diakoniatyö on arvokasta apua niin kotimaassa kuin ulkomaan apuna. Tuen kirkon hyväntekeväisyyttä muutenkin ja varsinkin olemalla kirkon jäsen.

    Esimerkillistä toimintaa.

    Äänestä

Jeesuksen syntymän muistoksi joulu ja joulukalenteri.

Äänestä

Pienikin lahja voi tuntua suurelta toisinaan.

Äänestä

Raamattu on totta.

Äänestä
  • Se ei kerro maassa olevista hirmuliskojen luurangoista mitään. Ihminen kuulemma oli ensimmäinen maanpäällinen olento, eikä mitään hirmuliskoja ole koskaan ollut.

    1Äänestä

  • Anonyymi00023 kirjoitti:

    Se ei kerro maassa olevista hirmuliskojen luurangoista mitään. Ihminen kuulemma oli ensimmäinen maanpäällinen olento, eikä mitään hirmuliskoja ole koskaan ollut.

    Pitää paikkansa. Raamattu on satukirja.

    4Äänestä

  • Anonyymi00025 kirjoitti:

    Pitää paikkansa. Raamattu on satukirja.

    Villekö kertoi?

    Äänestä

  • Anonyymi00026 kirjoitti:

    Villekö kertoi?

    Ei kun tiede.

    2Äänestä

  • Anonyymi00027 kirjoitti:

    Ei kun tiede.

    Ja Villehän on tiedemies!
    Mäkipelto&Pakkala&Hakola: Jumalan synty. Isä ja pojan kätketty historia.

    On muuten silmiä avaava kirja!

    Valitettavasti harvalla uskovalla on selkärankaa hankkia tutkittua tietoa.

    Äänestä

Viikon päästä se ensimmäinen luukku aukeaa joulukalenterista.

Äänestä

seurakunnalta hyvä, läämmin ele

Äänestä

>>KIrkon diakoniatyö on arvokasta apua niin kotimaassa kuin ulkomaan apuna.

Jos Ev. Lut kirkon diakonissa tulee kotyikäynnille, niin siinä veisataan aina virsiä.

Vierailun kohteena olevaa vanhusta usutetaan rukoilemaan yhdessä diakonissan mukana Taivaan isää. Lopuksi keskustellaan elämän jälkeisistä asioista.

Otetaan samalla selvää onko perillisiä olemassa. Jos perillisiä ei ole, ehdotetaan ja joka käynnillä pikkuisen myös painostetaan testamentin tekoa Kirkon hyväksi. Silloin mummu voi kuolemansakin jälkeen tehdä varoillaan hyviä tekoja.

Äänestä

Ikäihmisille ja myös nuoremmille mukava muistaminen seurakunnalta.

Äänestä

Päivän luukku Adventtikalenterista sisälsi viestin:
Hoosianna korkeuksissa ja täällä alhaalla, matkalla joulua kohti.
Mark.11:10

Äänestä
  • Vastailet itsellesi.

    Äänestä

Jeesuksen syntymä muistelun kohteena. Sekä Jeesuksen sovitustyö. Mutta ennen kaikkea iankaikkinen elämä Taivaassa. Herra siunaa ja armahtaa.

Äänestä
  • Vastailet itsellesi

    Äänestä

  • Todella kummaa, ettei muka koko universumin suunnitellut ja toteutanut keksinyt mitään fiksumpaa sovitustapaa, kuin panna 'ainoan poikansa' kärsimään kidutuskuoleman.

    Olis jumme keksityttänyt edes giljotiinin aikaisemmin, niin kuolema olisi ollut paljon siedettävämpi, mutta: Ei, ei, siihen hänellä ei ollut mielikuvitusta. Piti odottaa ranskalaisten kekseliäisyyttä!

    Olen aina ihmetellyt, kuinka tuollaisia raakalaismaisia kuvaelmia esitetään ihan pienille lapsille, ihan kuin se olisi täysin ok...

    Monella aikuisella ei ole kaikki muumit kanootissaan!!!!!!!!!!!!

    4Äänestä

Jeesuksen syntymä seimeen ei suinkaan ole kirkkovuoden suurin ja tärkein juhla.

Kirkollisen maailmanselityksen mukaan Jeesuksen kuolema ristillä riiputettuna on kaikkein suurin kirkollinen juhla.

Äänestä
  • Ei, vaan tärkeämpää oli kolmantena päivänä tapahtunut Jeesuksen kuolleista herääminen eli ylösnousemus. Se on se pääsiäisen sekä koko kristillisen maailmankatsomuksen ydinajatus.

    Äänestä

  • Anonyymi00038 kirjoitti:

    Ei, vaan tärkeämpää oli kolmantena päivänä tapahtunut Jeesuksen kuolleista herääminen eli ylösnousemus. Se on se pääsiäisen sekä koko kristillisen maailmankatsomuksen ydinajatus.

    Vastailet itsellesi.

    Äänestä

  • Anonyymi00038 kirjoitti:

    Ei, vaan tärkeämpää oli kolmantena päivänä tapahtunut Jeesuksen kuolleista herääminen eli ylösnousemus. Se on se pääsiäisen sekä koko kristillisen maailmankatsomuksen ydinajatus.

    Eikä kummastakaan ole mitään vakuuttavia todisteita!

    Vain luulottelua!

    3Äänestä

  • "Ei, vaan tärkeämpää oli kolmantena päivänä tapahtunut Jeesuksen kuolleista
    herääminen eli ylösnousemus."

    Tuo voi olla kirkon teoreetikkojen nyt jälkikäteen keksimä, se kaikkein tärkein asia.

    Silti 95% kaikista pääsiäisen ajan nykyisistä juhlista ja tapahtumista liittyy pääsiäaismunien maalaamiseen, virpomiseen ja Hoosiannan ilolauluun, kun Jeesus tulee paikalle. Monet nykyaikanakin kantavat päiväkaupalla puisia, painavia ristejä tai antavat peräti naulata itsensä ristille.

    Kyllähän se koko maailman samanaikaisesti saama syntien aneeksiantokin tapahtui ristillä, tai ehkä juuri kuoleman hetkellä.

    Siinä tarinan kertomassa "haudasta ylös nousemisessa" ei oikein ole dramatiikkaa, ei ole juhlittavaa tai muisteltavaa.

    Äänestä

Terve ihminen on kiitollinen tuollaisesta lahjasta.

Äänestä
  • Vastailet itsellesi

    Äänestä

Ei seurakunnan joulukalenteria jaeta ollenkaan joka paikassa. Esimerkiksi kunnissa, joissa 90 % väestöstä kuuluu kirkkoon, kuten Pohjanmaalla, niin ei ole tiedossa seurakunnan jakamaa joulukalenteria.

Äänestä

> Tänä vuona jo pelkästään kalenterin ulkoasu on nostalgisuudessaan
> suloinen tuulahdus

No ei ole ainakaan mitään 1950 aikakauden nostalgiaa. Aika ankea on 12 -henkinen enkelikuoro.
https://www.helsinginseurakunnat.fi/material/images/eu83atqtQ/uutiskuva_6.jpg

Noistakin kirkon suomalaisille tyrkyttämistä enkeleistä kolmasosa, eli neljä enkeliä on mustaihoisia afrikkalaisia.

Äänestä

Miellyttävää laupeudentyötä.

Äänestä
  • Vastailet itsellesi.

    Äänestä

  • Anonyymi00051 kirjoitti:

    Vastailet itsellesi.

    Olet väärässä.

    Äänestä

  • Pahvisen kalenterin postitus 450€ vuosittaista kirkollisveron jäsenmaksua vastaan ei ole mitään laupeudentyötä.

    Nuokin postitusrahat kirkko olisi voinut antaa Hurstin leipäjonon ruokkijaporukalla, joka oikeasti tekee arvokasta köyhien auttamistyötä.,

    2Äänestä

  • Anonyymi00054 kirjoitti:

    Pahvisen kalenterin postitus 450€ vuosittaista kirkollisveron jäsenmaksua vastaan ei ole mitään laupeudentyötä.

    Nuokin postitusrahat kirkko olisi voinut antaa Hurstin leipäjonon ruokkijaporukalla, joka oikeasti tekee arvokasta köyhien auttamistyötä.,

    No hei, ei nyt olla noin happamia!

    Monelle tuo kalenteri on ihan oikeasti suurinta, mitä seurakunnasta saavat!

    Joten ei vähätellä!

    1Äänestä

  • Anonyymi00054 kirjoitti:

    Pahvisen kalenterin postitus 450€ vuosittaista kirkollisveron jäsenmaksua vastaan ei ole mitään laupeudentyötä.

    Nuokin postitusrahat kirkko olisi voinut antaa Hurstin leipäjonon ruokkijaporukalla, joka oikeasti tekee arvokasta köyhien auttamistyötä.,

    Itse asiassa vuonna 2026 kirkollisvero on keskimäärin suuruusluokkaa 500€ per maksava jäsen.

    Espoossa varmaan selvästi enemmän.

    Hyvin ansaitsevalta pariskunnalta 2 000€ menee heittäen seurakunnan kassaa ylläpitämään armotonta byrokratiia ja vähällä käytölläolevia seiniä.

    Äänestä

>>Monelle tuo kalenteri on ihan oikeasti suurinta, mitä seurakunnasta saavat!

Näinhän se tietysti on. Tuo on se suurin Kirkolta tuleva palvelus vuosittain maksamastasi 450 € kirkkojäsenmaksusta.

Pelastusarmeija lähettänyt meille vuosikausia kirjeessä noin 10 jouluaiheista postikorttia. Samassa kuoressa pyydetään rahaa Pelastusarmeijalle.

Ihmettelen, että miten tämäkin korttien lähettelyn yhtälö oikein toimii. En ole koskaan Pelastusarmeijalle mitään rahaa lähettänyt.

Äänestä
  • Paljon suurempi osa Pelastusarmeijalle lahjoitetuista euroista menee hätää kärsiville, kun jos eurot menisi kirkolle!!!!!

    Äänestä

  • Anonyymi00058 kirjoitti:

    Paljon suurempi osa Pelastusarmeijalle lahjoitetuista euroista menee hätää kärsiville, kun jos eurot menisi kirkolle!!!!!

    Kiitos Pelastusarmeijalle!

    Äänestä

Hieno juttu

Äänestä
  • Vastailet itsellesi

    Äänestä

Kristillisyys on Espoon vahvuus.

Äänestä
  • Kaikkien kaupunkien vahvuus

    Äänestä

Vielä on muutama luukku avaamatta.

Äänestä
  • Kirkon Joulukalenterista aika monen luukun takaa paljastui afrikkalaisia, tummia ihmisiä joulun riemua meilla suomalaisille tuomaan. Noiden mustien afrikkalaisten auttamisen ja ruokkimisen nimissä Kirkko on jo vuosikymmenet kerännyt avustusrahojansa.

    Äänestä

Lähetystyön avulla käännytämme heidät kristityiksi.

Äänestä
  • Vastailet itsellesi

    Äänestä

  • Tilastojen mukaan 50% afrikkalaisista olisi nykyään kristittyjä. Mutta ei tuosta kristinuskon asiasta ole meille eurooppalaisille ollut mitään hyötyä. Samalla tavalla ne kristillisestä uskomisesta huolimatta afrikkalaiset siellä edelleen eivät osaa hankkia ruokaa itselleen ja perheilleen.

    Koko ajan pitää läntisestä maailmasta kuljettaa miljardeja tonneja viljaa ja ruokaa Afrikkaan.

    Siitä huolimatta nuo "täysin kristityt" afrikkalaiset tunkevat kumiveneillään tänne Eurooppaan. Tulevat kristillisten oppi-isiensä luo jatkuvasti sosiaalitoimin ruokittavaksi.

    Äänestä

Ole hyvä vain. Kun saa toisen hyvälle mielelle niin se lämmittää.

Äänestä
  • No ainakaan noita Kirkon pahvikalentereita kehumalla et saa kellekään toiselle hyvää mieltä.

    Jos itseäsi lämmittää moinen pahvinen läpyskä, niin hieno juttu. Mutta aika harva muu yltyy kanssasi samaan kirkolliseen pahvikalenterin saannin riemuun.

    Äänestä

Hyvä perinne, jonka saisi jatkua.

Äänestä

Kiitos kuuluu tietenkin hyvän asian järjestäjille.

Äänestä

Joulun ilosanoma.

Äänestä

Mennään kohti laskiaista, paaston aikaa ja pääsiäistä.

Äänestä
  • Laskiainen onkin yksi tärkeimmistä kirkollisista juhlapäivistä. Silloin juhlitaan sitä, kun Joosef ja Maria aasintammoineen lähtivät paluumatkalle Beetlehemin härkätallilta.

    Äänestä

  • Anonyymi00078 kirjoitti:

    Laskiainen onkin yksi tärkeimmistä kirkollisista juhlapäivistä. Silloin juhlitaan sitä, kun Joosef ja Maria aasintammoineen lähtivät paluumatkalle Beetlehemin härkätallilta.

    Mihinkäs tämä pariskunta sen pentunsa jätti?
    T. Arska Mansesta.

    Äänestä

  • Anonyymi00080 kirjoitti:

    Mihinkäs tämä pariskunta sen pentunsa jätti?
    T. Arska Mansesta.

    Hyvä havainto. Tuo laittaa koko talliin, neitseestä syntymisen joulutarinankin epäilyksenalaiseksi.

    Äänestä

  • Anonyymi00082 kirjoitti:

    Hyvä havainto. Tuo laittaa koko talliin, neitseestä syntymisen joulutarinankin epäilyksenalaiseksi.

    Niin laittaa.

    Äänestä

Meinaatteko osallistua kristilliseen paastoon?

Äänestä
  • Helmikuussa on laskiainen ja paaston aika alkaa. Näin evankelisluterilaisena ei ole mitään paastovelvollisuutta, mutta terveysmielessä olisi hyväkin paastota. Raamattuhan on myös terveysopas. Paaston aikana olisi hyvä esimerkiksi luopua lihan syönnistä, ja korvata se kalalla. Myös karkit ja limsat voisivat olla pannassa. Alkoholinkäyttö nollassa ja kahvin voisi korvata teellä.

    Äänestä

Hyvä aloitus, joka kuitenkin sopii parhaiten jouluaikaan.

Äänestä

Paastonaika alkaa pian. Sitten pääsiäinen.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Ihanaa kun pian alkaa joulun odotus. Vuosittainen lahja kotiin jaettuna seurakunnalta tuo iloa pimeisiin aamuihin. Tänä vuona jo pelkästään kalenterin ulkoasu on nostalgisuudessaan suloinen tuulahdus joulun ajan tunnelmasta, mitähän ajatuksia luukkujen sisältä paljastuukaan...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu