Miksi Keskusta ja SDP jahtaa hyvää kunnanjohtajaa?

Jäikö katkeruus ja kauna kunnanjohtajavaalin jälkeen?
Onko oikein haaskata kuntalaisten veroeurot turhuuteen?
501130
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 50

Vanhimmat

Ei taida tällä kertaa liittyä puoluepolitiikkaan mitenkään. Ainakin tekninen johtaja on säheltänyt tahollaan, muista en tiedä.

Äänestä

Johtoryhmän muutama katkera pyytänyt kepua ahdistelemaan ja nämä toopet tekee mitä pyydetään. Sossut mukana tässä kiusanteossa, Näin kerrotan.

Äänestä

Ajojahti päällä, niin kerrotaan.
Seolla tiesivät kertoa käärmeetkin.

Äänestä

Jännää!! Aivan kuin joulupukkia odottais!
Viimeinkin sisältöä elämään!

Äänestä

Yhdellä persullahan on ollut valitusta ja nimittelyä näitä kohtaan jo vuosia. Liekö todellinen takapiru asiassa?

Äänestä

Joo, jännä aloitus syyttää tästäkin keskustaa ja sdp:tä. Hyökkäys on paras puolustus?

1Äänestä

Eihän kunnanjohta osaa edes pukeutua

Äänestä
  • Aina olen nähnyt kunnanjohtajan pukeutuneena.

    Äänestä

Ei se kännissä örvellä kuitenkaan.

Äänestä

Tässä on malliesimerkki huonosta tiedottamisesta.
Jätetään kertomatta miksi 10000e konsultti palkataan, kuka on aloitteellinen asiassa ja mistä kaikki johtuu.
Media riepottelee ja Ilmajoen imago kärsii.
Kannattaisi kertoa kaikki heti totuuden mukaisesti.

Äänestä

Eikö tämä ole hallituksen puheenjohtajan ( ps) idea?

Äänestä

Hallituksen pj on kokoomuksesta.
Kyllä tätä ajojahtia masinoi Keskusta Sdp. n tuella.
Kauna on kova

Äänestä
  • Kyllä se persu on. Ainakin kun sai tuomion, niin siinä luki persu

    Äänestä

  • Anonyymi00022 kirjoitti:

    Kyllä se persu on. Ainakin kun sai tuomion, niin siinä luki persu

    Persu on vakaumukseltaan edelleen.

    Äänestä

  • Anonyymi00022 kirjoitti:

    Kyllä se persu on. Ainakin kun sai tuomion, niin siinä luki persu

    Kokoomus persu kuten tere sammallahti

    Äänestä

Miksei persut tee asialle mitään? Antavat vain tapahtua?????

Äänestä
  • Torviparaati?

    Äänestä

Kepusossuilla on enemmistö. Ne haluaa haaskata rahanne konsulteille.

Äänestä

Mitäs hyvää se kj on tehnyt? Tekee hyvin työnsä? Vai höpöttää vain ?

Äänestä

Kokkarit ja persut ovat asialla

Äänestä
  • Ahdin valheita taas. Itse olet etunenässä lokaamassa kunnanjohtajaa. Sdp käsikassarana.

    Äänestä

  • Anonyymi00025 kirjoitti:

    Ahdin valheita taas. Itse olet etunenässä lokaamassa kunnanjohtajaa. Sdp käsikassarana.

    Tämä on yleinen käsitys

    Äänestä

Onko sellainen Facebook johtaja?

Äänestä

Kummallista. Luottamushenkilöt ovat itse johtajat valinneet eikö nyt olisi parasta katsoa kunnanhallituksen peiliin ja löytää se vika luottamushenkilöistä itsestä. Tekninen päällikkö ainut, joka tuli varasijalta valituksi, kun valittu ei halunnutkaan Ilmajoelle. Jos nyt ollaan sitä mieltä, että osaamattomia tyyppejä valittu, niin olisi ehkä aikanaan ollut syytä miettiä valintoja tarkemmin.

Äänestä
  • Eikös olekin kummallista. Enemmistö valitsi demokraattisen äänestyksen jälkeen kunnanjohtajan mutta hävinneet eivät suostu myöntämään tappiota.
    Puhutaan pahaa selän takana ja lietsotaan työyhteisöön eripuraa.
    SDP ja Keskustan valtuutettuja ne on jotka ovat jo vuoden ajaneet kuntaan uutta johtajaa tekaistuilla syillä.
    Tekninen johtaja lupasi erota jos nykyinen kunnanjohtaja valitaan. Ei pitänyt senkään sana, tyypillinen kepu.
    Varmasti joku äänesti Laitalaista vain sen vuoksi, että päästään varasijalta valitusta Paavosta eron.

    Äänestä

  • Anonyymi00030 kirjoitti:

    Eikös olekin kummallista. Enemmistö valitsi demokraattisen äänestyksen jälkeen kunnanjohtajan mutta hävinneet eivät suostu myöntämään tappiota.

    Kuntaliitos Seinäjoen kanssa, sitten sais sulkea teidän hiekkalaatikon.

    Äänestä

  • Anonyymi00030 kirjoitti:

    Eikös olekin kummallista. Enemmistö valitsi demokraattisen äänestyksen jälkeen kunnanjohtajan mutta hävinneet eivät suostu myöntämään tappiota.
    Puhutaan pahaa selän takana ja lietsotaan työyhteisöön eripuraa.
    SDP ja Keskustan valtuutettuja ne on jotka ovat jo vuoden ajaneet kuntaan uutta johtajaa tekaistuilla syillä.
    Tekninen johtaja lupasi erota jos nykyinen kunnanjohtaja valitaan. Ei pitänyt senkään sana, tyypillinen kepu.
    Varmasti joku äänesti Laitalaista vain sen vuoksi, että päästään varasijalta valitusta Paavosta eron.

    Harmi, että se Ramikin lähti Teuvalle johtajaksi. Tosin taisi päästä samalla paikallispersuista eroon.

    Äänestä

  • Anonyymi00033 kirjoitti:

    Harmi, että se Ramikin lähti Teuvalle johtajaksi. Tosin taisi päästä samalla paikallispersuista eroon.

    Yksi kunnanjohtajan kampittaja, joka ei saanut kunnassa mitään aikaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00034 kirjoitti:

    Yksi kunnanjohtajan kampittaja, joka ei saanut kunnassa mitään aikaan.

    Eiköhän hän saanut montakin yritystä hankittua Ilmajoelle.

    Persuilla on tuo perusnegatiivisuus ja -ilkeys aina ensimmäisenä.

    Äänestä

  • Anonyymi00036 kirjoitti:

    Eiköhän hän saanut montakin yritystä hankittua Ilmajoelle.

    Persuilla on tuo perusnegatiivisuus ja -ilkeys aina ensimmäisenä.

    En ole minkään puolueen äänestäjä. Yrittäjänä olen toiminut lähes 20-vuotta.
    Kokemuksesta voin sanoa että Ilmajoella on huono "herraonni" yritysasiamiehen osalta.

    Äänestä

  • Anonyymi00037 kirjoitti:

    En ole minkään puolueen äänestäjä. Yrittäjänä olen toiminut lähes 20-vuotta.
    Kokemuksesta voin sanoa että Ilmajoella on huono "herraonni" yritysasiamiehen osalta.

    Jaa.

    Äänestä

Kummallista älämölöä.

Äänestä

Rami puuhaa tuulimyllyjä, siihen käytti koko työaikansa. Täys saamaton nahjus.
Kepuloinen vielä, eli ei kompetenssia.

Äänestä

Rami sai enemmän yrityksiä lähtemään Ilmajoelta pois, kuin kukaan muu.

Äänestä

Niin se onnistui, mutta kapun jäsenkirja pätevöittää kaikkeen.

Äänestä

Kepu ja sdp haluaa sosialistin kunnan johtoon.

Äänestä

Omituisia höpöttäjiä.

Äänestä

Puheenjohtajisto täällä sekaan kaiken, osaamattomia vätyksiä joka ainut.
Ensin kunnanjohtajaa jahdataan, sitten keksitty Kampusrakentaa, samperin tunarit.

Äänestä

Ihanaa kun ilmajoellekin tulee kunnon yhteiskampus! Tätä on odotettu.

Äänestä

Toivottavasti nämä kampus hörheltäjät ymmärtää kunnantalouden.
Tekisivät nyt ensin Herralan koulun ja korjaisi Peltoniemen ja palonkylän koulun

Äänestä
  • Jaa

    Äänestä

Ei missään tapauksessa mitään ammattikoulua Ilmajoelle, kyllä Ilmajoen nuoret joutaa mennä Seinäjoelle ja Kurikkaan amikseen.
t. Keskustan valtuustoryhmä

Äänestä
  • Aika vastuutonta jopa kepuilta.
    Ne on lähes punikkeja keputkin nykyään.

    Äänestä

Aina keskustalla pitää olla joku hampaissa, onko niillä huono omatunto ja osaamattomuus kun omia vikojaan yrittävät aina toisten syyksi laittaa?
Jatkuvaa mustamaalaamista keskustalla olut jo 15-vuotta.

Äänestä

Ilmajoella on hyvä kunnanjohtaja. Kepulaisten ja sossujen vainoaminen on raukkamaista selkäänpuukotamista.
Viranhaltijoissa on myyriä, joista syytä hankkiutua eroon välitömästi.

Äänestä

Maanantaina on kuulemma salaseura koolla. Ei kunnanhallituksen esityslistaakaan julkaistu, on niin salaista.

Äänestä

Tästä ei hiiskuta!!!

Äänestä
  • Jaa

    Äänestä

Joo

Äänestä

Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Jäikö katkeruus ja kauna kunnanjohtajavaalin jälkeen?
Onko oikein haaskata kuntalaisten veroeurot turhuuteen?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu