Uusi tutkimus: Suomen julkistalous hyötyy maahanmuutosta – vieraskieliset maksavat enemmän veroja kuin saavat tukia
Julkaisu on ensimmäinen kattava tilastollinen tarkastelu maahanmuuttajien vaikutuksesta julkistalouteen ja työmarkkinoihin koko väestön tasolla, kertoo Diakin tutkija ja raportin toinen kirjoittaja Sakari Kainulainen.
Vieraskielisten työllisyysaste ja aktiivisuusosuus kantaväestöä korkeammat
Vieraskielisten osuus väestöstä on noin kymmenen prosenttia, mutta heidän osuutensa tulonsiirroista on vain viisi prosenttia, mikä osoittaa yleisen käsityksen maahanmuuttajien julkistaloudellisesta rasitteesta virheelliseksi, toinen raportin kirjoittajista, Pekka Myrskylä, sanoo.
Vieraskielisten osuus verokertymästä on myös merkittävä. Vuonna 2023 vieraskieliset maksoivat veroja 2,7 miljardia euroa ja saivat tulonsiirtoja 2,4 miljardia, jolloin heidän nettosaldonsa jäi 225 miljoonaa euroa plussalle. Kotimaisia kieliä puhuvan väestön vastaava saldo oli 5 miljardia euroa miinuksella.
https://www.diak.fi/2025/11/04/uusi-tutkimus-suomen-julkistalous-hyotyy-maahanmuutosta-vieraskieliset-maksavat-enemman-veroja-kuin-saavat-tukia/
Suomen julkistalous hyötyy maahanmuutosta
55
355
Vastaukset
- Anonyymi
No sittenhän asia on kunnossa!
- Anonyymi
Mamut työllistää suojatyöpaikkalaiset, ja siksi talous sakkaa, ikiliikkuja se.
Mielenkiintoinen tutkimus. Näinhän ne maahanmuuttokriittisten hiekkalinnat sortuvat.
Joka tietoa lisää, se persuja kurittaa.
Nauretaan yhdessä. ;)- Anonyymi
Onneksi kukaan muu ei ole yhtä tyhmä uskoakseen moisen sepustuksen.
Nauretaan yhdessä.;) - Anonyymi
Joka trollia potkii , tekee ekoteon.
- Anonyymi
" Mielenkiintoinen tutkimus. Näinhän ne maahanmuuttokriittisten hiekkalinnat sortuvat. "
Ei vaan nämä valheelliset ja vääristellyt mukamas tutkimukset saa vain ärsyyntymään. Kaikilla hulluuden puolustajilla nääs on samat keinot käytössä kuin sinulla ja niissähän ei ole moraalille pienintäkään sijaa.
- Anonyymi
Diakin ns. tutkimus ei kestä arviointia. Tuon kumoamiseen riittää jo arkikokemus. Kaikkea sitä yritetäänkin.
- Anonyymi
Jos ihmettelette Moktarin känkkäränkkäjargonia, tutustukaa tähän:
https://keskustelu.suomi24.fi/t/14721618/mattiko-trollina
Miksi tyyppi on se mikä on? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos ihmettelette Moktarin känkkäränkkäjargonia, tutustukaa tähän:
https://keskustelu.suomi24.fi/t/14721618/mattiko-trollina
Miksi tyyppi on se mikä on?Kaiken avun saavuttamattomissa norsunluutornissaan.
- Anonyymi
Jos nyt joku mamu on töissä muuten kuin siinä omassa veropakoilubisneksessään, se on vienyt vastaavan paikan kantikselta joka on nyt työtön. Lisäksi maahanmuuton haitat on massiiviset. Ei koko hommasta jää kuin hyvä mieli intohimoisille mamuttajille.
- Anonyymi
No, kyseinen höpö-höpö-tutkimus teilattiin jo asiantuntijoiden toimesta maanrakoon, että ei kannata paljon hihkua ja naureskella.
Niin paljon puutteita ja asiavirheitä, että seuraavaksi lentelevät lehmät! "...tutkimus teilattiin jo asiantuntijoiden toimesta..."
Laita näkyville nämä asiantuntijoiden kommentit, niin luetaan niitä yhdessä.
Parhain terveisin, Moktar. ;)- Anonyymi
Ei muuta kun Suomi täyteen holtittomasti lisääntyviä kehitysmaamuslimeita tänne perseilemään islamin oikeuttamana, niin valtionvelka on kuitattu parissa vuosikymmenessä!
Aivan mahtavaa!- Anonyymi
Ei edes Turkki usko siihen, että Turkin oma talous kasvaa pelkästään Mekkaa päin kumartelemalla, jotain osaamista ja koulutusta pitää olla taustalla.
- Anonyymi
Gubtan kalifaatti ei toteudu.
- Anonyymi
Ilmankos Vandabadin talous on huippukunnossa.
- Anonyymi
Tanskan demarit ovat kusettaneet meitä, koska olisivat halunneet Suomessa olevat kehitysmaamuslimit itselleen.
Mutta kehitysmaamuslimit eivät suostuneet lähtemään täältä Suomesta Tanskaan… - Anonyymi
euro tulee kahtena takaisin 🤣🤣🤣 sama kun jeesus tulee takaisin
ei luvut kestä päivänvaloa- Anonyymi
Eipä taida tulla:
Aiheesta juttua.
https://www.suomenuutiset.fi/kolumni-maahanmuutosta-saa-kaksi-tarinaa-mutta-vain-toisella-on-merkitysta/
Lähdeviitettä kehiin:
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/d2acc710-2121-4ec1-8066-ed54c998601c
Mielenkiintoinen professorin juttu...
https://youtu.be/G6WJJWH4jAY?si=xWJFe4gws2lxlToa
Jotta niin... - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eipä taida tulla:
Aiheesta juttua.
https://www.suomenuutiset.fi/kolumni-maahanmuutosta-saa-kaksi-tarinaa-mutta-vain-toisella-on-merkitysta/
Lähdeviitettä kehiin:
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/d2acc710-2121-4ec1-8066-ed54c998601c
Mielenkiintoinen professorin juttu...
https://youtu.be/G6WJJWH4jAY?si=xWJFe4gws2lxlToa
Jotta niin...Asialliset faktat.
Moktar jauhotettu totaalisesti.
Tennaria sille vaan.
- Anonyymi
miksi näissä luvuissa ei ole laskettu huumerahan pesua vai onko 🤣🤣🤣
- Anonyymi
Tai Simon Ekpan tuloja.
- Anonyymi
" Julkaisu on ensimmäinen kattava tilastollinen tarkastelu maahanmuuttajien vaikutuksesta julkistalouteen ja työmarkkinoihin koko väestön tasolla "
Julkaisun kattavuus on edelleen kovin suppea ja väittäisin ,että kattavampiakin on tehty. Miten voidaan tätä edes vihjata kattavaksi kun otettu huomioon vain tilille maksettavat sosiaalietuudet joista niistäkin osa puuttuu.
Täyttä paskaa joko " tutkimus ". - Anonyymi
Komeat on maisemat.
Pyysin lähdeviitettä Diakonia-ammattikorkeakoulun 4.11.2025 julkaistun opinnäytetyön arvioista. On tolkullista ajatella, että asiantuntija, joka tyrmää tässä opinnäytetyössä esitetyn väitteen, on myös itsen tutustunut opinnäytetyöhön ja viittaa myös selkeästi opinnäytetyössä oleviin virheisiin.
Katsotaan nyt, mitä täällä tyrkytetään minulle asiantuntijan vastineena:
1. Suomen Uutisten artikkelia 17.11.2025
Artikkelin on kirjoittanut perussuomalaisten poliittinen suunnittelija J.H. Hän vetoaa ”Suomen Perustan elinkaarilaskelmiin”. Tässä siis käytetään argumenttia, että minun mielipiteeni on parempi kuin sinun mielipiteesi.
Lisäksi artikkelissa vedotaan emeritusprofessorin (V.K.) kirjaan. Eikös tässä pitänyt olla asiatuntijan kommentteja Diakin opinnäytetyöstä?
2. Iltalehden artikkeli 5.11.2025 emeritusprofessorin (V.K.) kirjasta. Tämäkään ei millään tavalla liity keskustelun aiheeseen.
3. YouTube puhuvaan päähän 17.11.2025
Keijon löpinät kestävät yli tunnin. Eihän tätä katso susikaan nauramatta. Ei jatkoon tämäkään.
Kysyn siis uudestaan tästä väitteestä: "...tutkimus teilattiin jo asiantuntijoiden toimesta…". Missä nämä asiantuntijan väitteet olisi luettavissa?
Nyt esitetty sekava suttu ei vaan kelpaa asiantuntijalausunnoksi. Asiantuntijan täytyy olla asiantuntija ja hänen täytyy itse julkisesti arvostella tätä opinnäytetyötä. Mikä toisen käden turpaservon esittämä tulkinta ei vaan kelpaa.
Parhain terveisin, Moktar. ;)- Anonyymi
" on myös itsen tutustunut opinnäytetyöhön ja viittaa myös selkeästi opinnäytetyössä oleviin virheisiin. "
Et vissiin osaa lukea, siinähän ihan selkokielellä luetellaan maahanmuuton aiheuttamia kulueriä joita ei tuossa " tutkimuksessa ole huomioitu ollenkaan.
Onhan noita paljon muitakin joita ole mainittu tuossa " tutkimuksessa tai Suomen Uutisten linkissä kummassakaan, esim. maksusitoumukset joita mamuille ahkerasti kirjoitellaan tai nykyään vissiin ladataan hillot pre- paid kortille. Et sinäkään noin tyhmä ole ettet näkisi siitä puuttuvan valtava määrä kuluja mitä mamutus aiheuttaa,.
- Anonyymi
Professori teilaa tutkimuksen maahanmuuton hyödyistä
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/d2acc710-2121-4ec1-8066-ed54c998601c
Maahanmuuttajan kustannukset jopa 900 000 euroa per tulija
https://youtu.be/_mHH2pM_qMo?si=MxIQBn4d_plBvfpn Ajattelitkos nyt, että jankuttamalla se sekava soosikin voi muuttua asiantuntijan kommentiksi?
Nauretaan vartti. ;)- Anonyymi
Gubta taas selkäsaunaa ottamassa. ;)
Voi pikku kääpiöreuhkaa. - Anonyymi
Gubta kuvittelee olevansa professoria viisaampi.
Koska on karvareuhka päässä.- Anonyymi
Kanniainen on esittänyt faktat, palstatrolli ulisee silti.
Hupiukkohan tämä Moktar on. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kanniainen on esittänyt faktat, palstatrolli ulisee silti.
Hupiukkohan tämä Moktar on.Niinpä. Eipä osaa heppu lukeakaan.
Haastaa riitaa jankuttaen.
Ylläpito voisi vaientaa tuon palstapierun jo.
- Anonyymi
Moktar.Gubta - tuhatnikkinen kapitalistiperseilijä.
Piilossaan lymyilevä pelkuritrolli.- Anonyymi
Ei osaa lukeakaan tuo öyhömoktari.
- Anonyymi
Paskapuhetta. Eihän ole kauaa siitä kun kerrottiin mitkä ovat ne summat jotka työttömien maahantulijoiden elatukseen menee. Välittömät ja välilliset kulut.
- Anonyymi
Suomi menee konkurssiin. Miettikää mitä maksaa sellaisen aikuisen hammashuolto, joka ei elämässän ole hammaslääkärissä käynyt. Esim 20 000eur. Eikä tämä ole liioittelua. Tuttu on hammashoitaja. Kaiken tämän veronmaksajat hoitaa.
Kukaan ei "rikastu" missään. Suomalaisten työttömien, myös koulutettujen määrä kasvaa ja joku vielä kehtaa puhua, kuinka tarvitsemme lisää kehitysmaista ihmisiä tänne? - Anonyymi
Todella mielenkiintoinen viherpunikin tekemä tutkimus!
Islamilla aivopesty tutkija oli oivaltanut, että kantasuomalaiset työeläkkeellä olevat voi laittaa tulonsiirroilla eläjiksi… - Anonyymi
Kehitysmaamuslimi populaation jäsenet alkavat vasta tulemaan takuueläkeikään, kuten esimerkiksi Natsiman vanhemmat, jotka eivät ole tehneet päivääkään tuottavaa työtä yhteiskuntamme eteen…
- Anonyymi
Islamisaatio aiheuttaa kustannuksia ja pilaa yhteiskuntarauhan.
- Anonyymi
Suomi köyhtyy islamisaatiosta.
Uudistan tämän aiemman pyyntöni: Laita näkyville nämä asiantuntijoiden kommentit, niin luetaan niitä yhdessä.
Ei vaan ole vielä näkynyt niitä asiantuntijalausuntoja. On näkynyt vain poliittista tunkutusta.
Mutta odotellaan vielä. Ihmeitäkin voi joskus tapahtua.
Nauretaan vartti. ;)- Anonyymi
"Ei vaan ole vielä näkynyt niitä asiantuntijalausuntoja. On näkynyt vain poliittista tunkutusta. "
Niin katsos kun tuossa " tutkimuksessa " on lueteltu ja laskettu vain sosiaalietuuksia jotka maksetaan suoraan tilille ja niistäkin osa puuttuu.
Meinaatkos ettei hyysareiden armeija maksa mitään ja kaikki tekevät lähimmäisenrakkaudesta pyyteetöntä talkootyötä. Ei ilmaista ole myöskään tulkkaus ja lakiapu, vankiloissakin noita moniosaajia makoilee suuret määrät veroeuroja syömässä.
Järjetön määrä maahanmuuttajien eri yhdistyksiä nauttii tuosta välillä myös anteliaasta verokarhusta.
Ei siinä asiantuntijaa tarvita ,että voi todeta tuon " tutkimuksen " olevan pelkkää propagandaa ja paksua valetta kun voidaan melko suurella varmuudella olettaa ettei monien kuluerien " unohtaminen " vahinko ole.
Tuo on pelkkää tunkutusta.
Jatkan ihmeen odottelua. Kerran muinoin Galileassa Mestari käveli vetten päällä. Jospa niitä ihmeitä tapahtuisi vieläkin. ;)- Anonyymi
Höttöä se vaan tutkimus
https://www.hs.fi/politiikka/art-2000011623281.html - Anonyymi
Taxi Tornaselle.
Ymmärrä Hesarissa esitetyn kritiikin. Siinä on sen tässä on sentään kritiikin makua. Tutkitaanpa sitä yhdessä.
”Ongelma on Mattilan (VM finanssineuvos) mukaan myös se, että selvitys tarkastelee vain vuotta 2023 ja vetää johtopäätöksiä sen perusteella”.
Kritiikissä ensimmäinen väite oli se, että tutkimusaineiston tulisi olla laajempi. Väite on totta. Kokonaiskuva olisi parempi, jos tutkimus olisi kattanut laajemman aikavälin. Tässä kuitenkin tulee aina muistaa, että kyse on selvityksestä, ei väitöskirjasta. Väitöskirjan tekijä voi panostaa työhönsä vuosia, selvitys on tätä lyhemmässä aikavälissä tehty tutkimus.
Vallan toinen kysymys on se, onko tutkimusmetodissa virheitä. Tutkimusalue, metodi ja rajaukset kerrotaan aina tutkimusraportissa. Niin oli tehty myös tässä selvityksessä. Nyt selvitystä arvostellut Mattila ei itsekään löydä selvityksestä varsinaista virhettä, vaan arvostelun ydin onkin se, että olisi pitänyt tutkia enemmän: ”Selvityksen ala on auttamatta liian kapea ja aikaväli, jota selvitys tarkastelee, on auttamatta liian lyhyt”.
Niin olisi, mutta nyt on tehty selvitystä, ei väitöskirjatutkimusta.
Arvostelu saa jopa koomisia piirteitä: ”Hän ( Mattila) muistuttaa, että maahanmuuttajatkin ikääntyvät ja jäävät eläkkeelle…”.
Tottahan se on, mutta selvitys olikin rajattu koskemaan vuoden vuoden 2023 tietoja.
Jokainen meistä tietää, että työperäiset maahanmuuttajat ovat nuorta porukkaa ja lähes aina työssä, jossa vain työtä on. Maahanmuuttajien eläketietoja on tilastoissa saatavilla joskus 20-40 vuoden kuluttua. Pitäisikö selvityksen tekijöillä olla nyt kristallipallo käytössään, vai olisiko pitänyt odottaa kymmeniä vuosia?
Maahanmuuttajaeläkeläisiä koskevista tulonsiirroista on nyt aivan turha yrittää ennustaa yhtään mitään. Me emme vielä tiedä, mitä tapahtuu. Osa maahanmuuttajista muuttaa takaisin kotimaahansa nauttimaan suomalaisesta eläkkeestään, jolloin he ovat halvempia eläkeläisiä kuin kantasuomalaiset.
Tutkimusta arvostellaan aina sen viitekehyksen sisällä, joka on tutkimusalueen määrittelyssä tehty. Jos tutkimus koskee viherpeipposen esiintymistä Suomessa, on turha jankuttaa Kanadasta.
Ystävällisin terveisin, Moktar. ;)- Siinä on sen tässä on sentään -> Siinä on sentään...
Odotellaan jo kevättä, vai mitä wannabe? ;)
- Anonyymi
Kumpaa uskoa: arvostettuja tutkijoita Vesa Kanniaista ja Jukka Mattilaa
vai palstaöyhöä?
Niinpä. - Anonyymi
Jännä juttuhan on se, että yksi pöljä sinisellä nimimerkillään osaa kaiken mielestään paremmin kuin viralliset tutkijat tai mikä tahansa taho.
Tämän voitte lukea talousrikospalstallakin trollimoktarin valuuttakauppiaana kirjoittamana ikijankutuksena. "...osaa kaiken mielestään paremmin kuin viralliset tutkijat..."
Eikös kaiken järkevän argumentoinnin peruslähtökohtana kuitenkin ole se, että arvostellaan asiaa, ei henkilöä.
Väitteen totuusarvo kun ei riipu siitä, kuka asian esittää.
Nauretaan vartti. ;)- Anonyymi
Trumpin kaudella laiton maahantunkeutuminen on vähentynyt 97%.
Nostetaan Trumpin malja! "Trumpin kaudella..."
Sanoisi, että tämä on hyvä ja sivistynyt tapa tunnustaa tappio - vaihdetaan muina miehinä puheenaihetta.
Huutonaurua vartti. ;)Suomen julkkistalous hyötyy mahaanmuutosta. Suomessa on montaa julkkis neekkkeriä. 📺🐵🇫🇮
- Anonyymi
jos huolehtii maahanmuutosta heille se on hyvää bisnestä ja tuottavaa se on rkp:n hallinnassa ja totta kai siitä tarttee huolehtia että media heitä hyysää.
Kuka nyt luopuisi kultamunista?
Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http2214086Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?1112583Miten löydän sinut
Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit382305Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla
Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?811405Vaikea tilanne
Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te861288- 481149
- 751037
- 59903
Emme koskaan keskustelleet kasvotusten syistä välirikollemme
Enkä voisi kertoa perimmäistä rehellistä syytä. Kerroin sinulle pintapuolisen ”paketin” ja otin tavallaan omalle vastuu58881- 45876