On sillä munaa. :-)
Oli aika rajua kritiikkiä yhtä toimittajaa ja koko ABC:n yritystä kohtaan. Kaikki heidän uutisensa on Trumpin mukaan fakenews.
Alan jotenkin tykätä tästä diktaattorista. Onhan toi hupaisa, kun kokoajan tulee ylilyöntejä, joihin kukaan ei uskalla mitenkään puuttua.
Oli aika rajua kritiikkiä yhtä toimittajaa ja koko ABC:n yritystä kohtaan. Kaikki heidän uutisensa on Trumpin mukaan fakenews.
Alan jotenkin tykätä tästä diktaattorista. Onhan toi hupaisa, kun kokoajan tulee ylilyöntejä, joihin kukaan ei uskalla mitenkään puuttua.
Vastaukset 24
Vanhimmat
Eli uutiset ns. osui ja upposi
Hahahahaaa tuossa vireo https://edition.cnn.com/2025/11/18/us/video/trump-snaps-reporter-epstein-quiet-piggy-digvid
Quiet piggy! :D
Olen saanut Mersulla ajavana Persuna samanlaisen kommentin ABC:n myyjältä, kun sanoin annoksestani puuttuvan pekonin. Taisi olla puolukkapäivät.
ABC on yksi kaikkein vasemmistolaisista uutismedioista USA:ssa.
Ei voi olla YLE:ä voittanutta.
Radikaaleja kiihkowokettajia. Eikö tämäkin pulju ole joutunut Trumpille jo maksaa korvauksia rötöstelyistään, näin muistelen.
Persujen idoli. Ei ihme että tuollaisesta käytöksestä kastelevat housunsa.
ABC:n toimittajalle?
Onko tämä ABC joku uutistoimisto?
Luulin huoltoasemaverkostoksi.
" Onko tämä ABC joku uutistoimisto? "
Onko D.J. Trump joku presidentti ?
Sehän on itse s u u r i n s i k a : länsimaiden petturi ja vastuuton diktaattori, jolla on riksorekisteri. Nyt solvaamassa AF 1 -läävänsä ovenraosta reportteria, joka tekee työtään.
Trump on törkyturpainen öykkäri jolla ei ole mitään käytöstapoja. Ei ihme että persut pitävät häntä suorastaan jumalana, onhan hän täsmälleen kuten persutkin.
Trumpin valinta Yhdysvaltojen presidentiksi oloi parasta mitä Yhdysvalloille ja koko läntiselle maailmalle on koskaan tapahtunut.
J H-A
Anders Breivik Norjasta kehui Hallaa
Tuho oli jo hyvin lähellä, ehkä Trump onnistuu pelastamaan.
Trump on vanha kuoleva huorupukki
Tulee tuosta sivistymättömästä narsistisesta kahjosta mieleen menneen suurvalta Rooman hulluimmat keisarit, kuten Caligula ja Nero.
Oranssi on todella mahtava esimerkki Yhdysvaltojen nuorisolle🤬😡
Trumpin kunnon palaute oli alakoululaisen palautetta.
Pitää olla munaa! kun kaikki saatanan hullu puhuu mitä sattuu!
Suomessa näitä Sannoja sun muita kenguruita ei uskalla haukkua kukaan
kun ovat VASEMMISTOLAISIA.
Täällä ollaan niin slaaveja
että oksettaa.
Mini- Neuvostoliitto ( Suomi ).
Toimittajan olisi pitänyt vastata: Shut up you yellow big monkey!
Jaa miksi ?
Vittuilijalle ei tule toista haastattelua.
Presidentin ei pitäisi käyttää ala-arvoisia kommentteja haastattelijoistaan. Mutta kun tuolla oranssi-kahjolla ei ole sivistystä, tapoja eikä mitään muitakaan kunnioitettavan valtiomiehen ominaisuuksia, niin suusta tulee koko ajan sammakoita ja possujakin.
Ei voi lakata ihmettelemästä jenkkilän väkeä, kun tuollaisen narsistisen vanhan juntin valitsivat ykkösvirkaan!