Miehisyys feminismin kourissa

Oletteko koskaan kuullut sanontaa "Naiset ja lapset ensin"?

- Yhteiskunnassa on ollut naisille tiettyjä etuoikeuksia joiden tarkoitus on ollut hyvä.

- Tämä on ollut miehille erittäin tärkeää, miehisen kasvun takia.

- Tällöin on painotettu miehille tiettyjä miehisiä perusarvoja. Ensimmäinen niistä on naisen rakastaminen.



- Enää miehille ei painoteta arvoa Naisen rakastaminen. Se on alkanut näkyä jo nyt ja tulevaisuudessa se näkyy vielä enemmän jos meno jatkuu.

- Nuoret naiset ja nuoret miehet ovat ahdingossa. Tytöt kärsivät mielenterveysongelmista ja pojat identiteettikriisistä.

- Myös miesten keskinäinen, aito rakkaus, alkaa olla harvinaista.


"Naiset ja lapset ensin" on yhdistänyt miehet toimimaan yhteisen hyvän puolesta. Antaa sen toiminnan jatkua.



Sukupuolia ei pidä tasapäistää tasa-arvoisiksi siten, että ne ovat pelkästään tasa-arvoisia. Miehellä on oikeus asettaa nainen ylemmäksi. Ylempiarvoiseksi.




Kuka ikinä tekee vaimolleni palveluksen, pienenkin. Vaikka toivottaa hyvää päivää tai aukaisee oven. Minä arvostan hänet korkealle. Sellaiseen minä luotan täysin.

(Laitan samaisen kirjoituksen Sovinismi ja Feminismi palstoille. Toivon vastauksia.)
6667
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Mutta olen kyllä kuullut sanonnan "Naiset ja lapset ensin". Valitettavasti vielä nykypäivän Suomessakin.
Todella ärsyttävää kun joillakin on hillitön halu asettaa ihmisten jako kahteen kategoriaan, miehet ja muut. Naiset halutaan mieluusti rinnastaa lapsiin ikään kuin sukupuoli merkitsisi jotakin henkistä kypsymättömyyttä.

Äänestä
  • "Naiset halutaan mieluusti rinnastaa lapsiin ikään kuin sukupuoli merkitsisi jotakin henkistä kypsymättömyyttä."

    Tästä ei ole kyse.

    - Kyse on eri sukupuolten välisestä välittämisestä.

    Lapset ovat kyllä pieniä ja suojelun tarpeessa. Luonnollisesti.

    Mutta nainen on rakas. Miehelle.

    Äänestä

naisia ja lapsia lastattiin ensisijassa pelastusveneisiin. Miesten henki oli toiseksi tärkeää. En tosin usko, että enää nykyisin länsimaissa uhkatilanteissa naiset saavat tällaista etuoikeutta, mutta lapsilla mielestäni tällainen oikeus on - ja se on mielestäni oikeutettua.

Eihän tämä kirjoitukseesi sinänsä vastaa, mutta on mielenkiintoinen kuriositeetti.

Äänestä
  • "naisia ja lapsia lastattiin ensisijassa pelastusveneisiin. Miesten henki oli toiseksi tärkeää."

    Ne Vanhat hyvät ajat.

    "En tosin usko, että enää nykyisin länsimaissa uhkatilanteissa naiset saavat tällaista etuoikeutta, mutta lapsilla mielestäni tällainen oikeus on - ja se on mielestäni oikeutettua."

    Kyllä saa, jos me miehet annamme sen naisille.

    Lapsille oikeutettua, on kyllä.

    Entä naiset?

    - Raskaana oleva nainen on aivan etusijalla. Luonnollisesti.

    - Myös ne naiset, ketkä ovat mahdollisesti raskaana. Ensimmäisenä.

    - Oma vaimo. Ensin. Hän luonnollisesti. Luonnollisesti.

    - Kuka mies ei antaisi ystävänsä naisystävän mennä ensin. Onhan omakin vaimo mennyt.

    - Oma tytär. Ensin myös.

    - Ketkä naiset vielä? Tuleeko mieleen. He ensin.




    Mutta miesten on puhallettava yhteen hiileen.

    Äänestä

  • M135 kirjoitti:

    "naisia ja lapsia lastattiin ensisijassa pelastusveneisiin. Miesten henki oli toiseksi tärkeää."

    Ne Vanhat hyvät ajat.

    "En tosin usko, että enää nykyisin länsimaissa uhkatilanteissa naiset saavat tällaista etuoikeutta, mutta lapsilla mielestäni tällainen oikeus on - ja se on mielestäni oikeutettua."

    Kyllä saa, jos me miehet annamme sen naisille.

    Lapsille oikeutettua, on kyllä.

    Entä naiset?

    - Raskaana oleva nainen on aivan etusijalla. Luonnollisesti.

    - Myös ne naiset, ketkä ovat mahdollisesti raskaana. Ensimmäisenä.

    - Oma vaimo. Ensin. Hän luonnollisesti. Luonnollisesti.

    - Kuka mies ei antaisi ystävänsä naisystävän mennä ensin. Onhan omakin vaimo mennyt.

    - Oma tytär. Ensin myös.

    - Ketkä naiset vielä? Tuleeko mieleen. He ensin.




    Mutta miesten on puhallettava yhteen hiileen.

    En lukenut tarpeeksi tarkasti viestiäsi. Olen täysin eri linjoilla kanssasi. Naiselle ei tule antaa mitään etua siitä, että hän on nainen. Nuo ajat eivät sinun harmikseksi (onneksi meille muille) enää palaa.

    Äänestä

sovinisti palstalla

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


M135 kirjoitti:

Oletteko koskaan kuullut sanontaa "Naiset ja lapset ensin"?

- Yhteiskunnassa on ollut naisille tiettyjä etuoikeuksia joiden tarkoitus on ollut hyvä.

- Tämä on ollut miehille erittäin tärkeää, miehisen kasvun takia.

- Tällöin on painotettu miehille tiettyjä miehisiä perusarvoja. Ensimmäinen niistä on naisen rakastaminen.



- Enää miehille ei painoteta arvoa Naisen rakastaminen. Se on alkanut näkyä jo nyt ja tulevaisuudessa se näkyy vielä enemmän jos meno jatkuu.

- Nuoret naiset ja nuoret miehet ovat ahdingossa. Tytöt kärsivät mielenterveysongelmista ja pojat identiteettikriisistä.

- Myös miesten keskinäinen, aito rakkaus, alkaa olla harvinaista.


"Naiset ja lapset ensin" on yhdistänyt miehet toimimaan yhteisen hyvän puolesta. Antaa sen toiminnan jatkua.



Sukupuolia ei pidä tasapäistää tasa-arvoisiksi siten, että ne ovat pelkästään tasa-arvoisia. Miehellä on oikeus asettaa nainen ylemmäksi. Ylempiarvoiseksi.




Kuka ikinä tekee vaimolleni palveluksen, pienenkin. Vaikka toivottaa hyvää päivää tai aukaisee oven. Minä arvostan hänet korkealle. Sellaiseen minä luotan täysin.

(Laitan samaisen kirjoituksen Sovinismi ja Feminismi palstoille. Toivon vastauksia.)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu