Tilasyrjintä - Ylikosken uusin valhe

Anonyymi-ap

Ylikoski kirjoittaa vaparien Facebook-ryhmässä, miten uskonnottomia muka syrjittäisiin, kun yhteiskunta ei rakenna heille omia saattotiloja hautausmaille.

No sekö olisi ratkaisu, että toiset saavat julkisin varoin saattotilat samalla kun kirkon jäsenten pitäisi maksaa omat tilansa? Kyse olisi kirkkoon kuuluvien syrjinnästä.

Ylikoski itse ajaa syrjintää. Eikä ole eka kerta.

37

299

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Muistatteko vielä Ylikosken edellisen hautausmaa-aivopierun? Kappelit olisi pitänyt avata vaparien riekunnoille omistajien eli seurakuntien tahdosta riippumatta. Jokuvertasi ideaa siihen, että vaparitilat pakotettaisiin kirkolliseen käyttöön. Tuli hiljaista.

      Nämä va-jutut menevät aina niin, että heille pitäisi antaa etuoikeuksia muiden kustannuksella. Sitten he sanovat omia etuoikeuksiaan yhdenvertaisuudeksi yms. Erityisesti Ylikoski harrastaa tätä juonikasta valehtelua.

      • Anonyymi

        Ylikoski on myös puoltanut liiton pyllymainontaa ja kutsunut Paalasen opettamaan ”seksuaalioikeuksista”. Ei ole mitenkään vakavasti otettava henkilö.

      • Anonyymi

        Ruotsissa kirkolla on velvollisuus vastata hautaustoimesta.

        Kirkolla on velvollisuus tarjota tunnustuksettomia tiloja saattotilaisuuksille.

        Siellä kehitys on edennyt selvästi pidemmälle, kuin täällä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ruotsissa kirkolla on velvollisuus vastata hautaustoimesta.

        Kirkolla on velvollisuus tarjota tunnustuksettomia tiloja saattotilaisuuksille.

        Siellä kehitys on edennyt selvästi pidemmälle, kuin täällä.

        Siellä kirkolle maksetaan siitä. Kannatatko hautaustuen kasvattamista kirkolle, jotta näin voidaan tehdä?

    • Anonyymi

      Taitaa olla niin, että kaikki seurakuntien hautausmaiden kappelit on rakennettu ja niitä on vuosikymmeniä pidetty yllä myös uskonnottomien ja muiden kirkon jäsenyyteen kuulumattomien varoilla. Vasta kymmenkunta vuotta sitten, kun yritysten kirkollisverosta ja sitten yhteisöveron jako-osuudesta siirryttiin nykymuotoiseen valtion budjettiavustukseen, kirkon taloushallinto ymmärsi tehdä kikka kolmosen ja erottaa kirjanpidollisesti kappelin muusta hautausmaasta.

      Mainittakoon myös, että kappelien käytöstä siviilihautajaisiin joutuu maksamaan aika kovan hinnan. Esim. Malmin hautausmaan kappeli lauantaina oli yli 500 euroa ennen uusia korotuksia.

      Hautaustoimilaki säätää ns. yleisen hautaustoimen kirkon seurakuntien hautausmaille, ja valtio on antanut siihen rahaa yli ja nyt hieman ali 100 miljoonaa euroa vuodessa. Se on ollut noin 20 euroa/kuntalainen/vuosi. Kuntalainen, eli lasketaan myös uskonnottomista.

      Vapaa-ajattelijain liitto on tosiaan esittänyt hyvinvointialueille hautajaistilakysymyksen ratkaisemista, koska hautausmaiden kappeleita kirkollisena tila ei voida tai haluta käyttää uskonnottoman vainjaan saattotilaisuuteen.

      • Anonyymi

        Valtion rahoitus ei koske kappeleita. Jos vaparit haluavat riekkua kappeleissa, heidän on lobattava kirkolle enemmän valtion rahaa, jotta vastineeksi kappelit avataan vapareille. Toinen vaihtoehto on se, että vaparit maksavat lystistä kirkolle käyvän summan. Ihan kumpi vaan, mutta ymmärtäkää toki, ettei toisten omaisuudelle voi tehdä mitä huvittaa vain siksi, että ottaa päähän.

        Luulenpa, että valtionrahoituksen kasvattaminen hautaustoimeen ei tule kysymykseen nykyisessä valtiontalouden tilassa. Ei myöskään vaparien valtionrahoitusta enää palauteta. Teidän vaihtoehtonneon siis se, että alatte itse maksaa riekkumisistanne. Kirkon jäsenetkin maksavat kirkon toiminnan. Miksi vaparien pitäisi saada riekkua muiden rahoilla?

        Riekkumisesta - mauttomuutesi oli kyllä muutenkin tiedossamme, mutta kiitos nyt kuitenkin tuollaisesta ubertodistuksesta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Riekkumisesta - mauttomuutesi oli kyllä muutenkin tiedossamme, mutta kiitos nyt kuitenkin tuollaisesta ubertodistuksesta.

        Mitä muuten luonnehtisit pornolehtiporukan hillumista?

    • Anonyymi

      Tässä Ylikosken artikkelilluonnos:

      Siviilihautajaisten järjestämisestä
      Uskonnottomien hautajaisten eli siviilihautajaisten toteutuksessa on erilaisia vaihtoehtoja. Olennaista on jo lain mukaan vainajan katsomuksen ja toiveiden kunnioittaminen. Kirkollinen siunaustilaisuus ei ole vaihtoehto, mikäli vainaja ei ole pappia pyytänyt.
      Jäähyväiset, saattotilaisuus, muistotilaisuus. Arkkuhautaus, tuhkaus, uurnahautaus, tuhkan sirottelu. Suoratuhkaus, hiljaiset hautajaiset. Termejä ja vaihtoehtoja on paljon.
      Asiaan liittyy uskonnottomiin kohdistuva syrjintä, kun yleinen hautaustoimi on säädetty kirkon hoitoon. Hautaustoimilaki ei käsittele hautajaisia, vaan kirkon hautausmaita. Tiloja uskonnottomiin saattotilaisuuksiin ei vielä julkisissa palveluissa ole tarjolla.
      Olisi valitettavaa, jos uskonnottomat päätyvät typistämään hautajaisseremoniaa kohtaamansa syrjinnän vuoksi. Voivathan hautajaiset muistotilaisuuksineen olla tärkeä osa suruprosessia.
      Saattotilaisuus
      Kun perinteisiin kirkollisiin hautajaisiin on kuulunut siunaustilaisuus hautausmaan kappelissa tai kirkossa ja sen jälkeen samana päivänä pidetty muistotilaisuus toisessa paikassa, tämä muoto on siirtynyt myös siviilihautajaisiin. Ensin on saattotilaisuus ennen tuhkausta tai arkkuhautausta, ja siihen kuuluu tyypillisesti muistopuhe ja musiikkia. Sen jälkeen on eri tilassa muistotilaisuus, johon kuuluu tarjoilua, adressien ja suruvalittelujen lukeminen sekä muistelua.
      Siviilihautajaisten saattotilaisuuden järjestämiseen liittyy kuitenkin tilakysymys. Voidaanko tai halutaanko uskonnoton saattotilaisuus järjestää seurakunnan hautausmaan kappelissa? Useimmilla paikkakunnilla kappeli on vuokrattavissa siviilihautajaisiin, mutta toisissa ei. Esimerkiksi Espoon, Jyväskylän, Keravan, Lahden, Lappeenrannan, Porin ja Tuusulan seurakunnat eivät vuokraa kappeliaan uskonnollisista syistä.
      Toisaalta on uskonnottomia vainajia, jotka hautaustahdossaan ilmaisevat, että eivät halua hautajaisiaan pidettävän kirkon tiloissa, vaikka paikkakunnan kappeli olisi vuokrattavissa. Samalla he ovat saattaneet toivoa, että tuhka haudataan tai sirotellaan muualle kuin seurakunnan hautausmaalle. Miten menetellä, jos kirkon kappelia ei saada tai haluta käyttää?
      Arkkuhautauksissa perinteinen tapa on ollut saattotilaisuuden pito haudalla, jossa voi olla puhe ja yhteislaulu. Sen jälkeen on pidetty muistotilaisuus sisätiloissa. Siihen kuulu usein ruokailu tai ainakin kahvitarjoilu suolaisineen. Muistotilaisuudessa voi olla pyydetty puhuja, mutta tyypillisesti vainajan sukulaiset ja ystävät muistelevat pääasiassa hyviä hetkiä ja myös hauskoja sattumuksia. Muistotilaisuudessa voi olla hymyä kyynelten läpi, nauruakin.
      Entä missä pidetään saattotilaisuus ennen tuhkausta niin että vainaja on arkussa paikalla, kun kappelia ei voida tai haluta käyttää? Helsingissähän on tunnustukseton Hietaniemen krematorion kappeli, joka täyttää ensi vuonna 100 vuotta. Muualla vastaavaa tilaa ei ole, joten pitää turvautua muihin tiloihin
      Tällaisia tiloja, jonne arkku voidaan kuljettaa, on alettu järjestää varsinkin niillä paikkakunnilla, joissa seurakunta ei vuokraa kappeliaan. Esimerkiksi Jyväskylässä uusia hautajaistiloja tarjoavat Jyväskylän Setlementti ry, Vaajakosken urheilutalo ja Palokan pelimannitalo. Lahdessa on vuokrattavia tiloja tarjolla muun muassa Hennalan upseerikerholta ja Mukkulan kartanosta. Hyvin palvelevilla hautaustoimistoilla on muillakin paikkakunnilla tieto mahdollisista paikoista.
      Jotkut tiloista ovat sellaisia, että saattotilaisuuden jälkeen, kun ruumisauto on hakenut arkun pois, rakennuksessa voidaan järjestää myös muistotilaisuus tarjoiluineen. Toisiin tiloihin sopii vain saattotilaisuus, ja muistotilaisuus on muualla. Erilaisia muistotilisuuteen soppivia paikkoja on tarjolla paljon enemmän kuin saattotilaisuuteen sopivia paikkoja.

      • Anonyymi

        Suoratuhkaus ja muistotilaisuus tuhkauksen jälkeen
        Hautajaiskulttuurissa Suomessa on tuhkausten osuuden lisäännyttyä havaittu muutosta siihen suuntaan, että vain läheisimmät hyvästelevät vainajan ennen tuhkausta. Tästä käytetään ilmausta suoratuhkaus.
        Tällöin sosiaaliset hautajaiset, johon kutsutaan vainajan muistoa kunnioittavia sukulaisia ja ystäviä, voidaan järjestää muistotilaisuutena. Tällöin siinä voi olla erikseen pyydetyn puhujan muistopuhe ja musiikkia, mutta se voidaan pitää myös perinteisenä muistotilaisuutena.
        Tällaiseen muistotilaisuuteen voidaan kytkeä myös tilaisuutta edeltävä tuhkauurnan hautaus tai tuhkan sirottelu luontoon tai veteen. Yhtä hyvin tuhka voi olla uurnassa paikalla muistotilaisuuden ajan. Yleisimmin tuhkan sirottelun luontoon tai veteen laskun hoitavat vain vainajan läheisimmät. Eli muistotilaisuus muistotilaisuutena ja tuhkan sirottelu lähiomaisten asiana erikseen. Lain mukaan tuhkan sirotteluun on vuosi aikaa.
        Syrjintään emme alistu
        Vapaa-ajatteljoilla ei tietenkään ole mitään suositusta, miten siviilihautajaiset tulisi järjestää suhteessa saattotilaisuuteen tai suoratuhkaukseen. Toimimme kuitenkin hautajaiskulttuuriin liittyvän syrjivän tilaongelman ratkaisemiseksi. Olemme esittäneen hyvinvointialueille tunnustuksettomien, monikäyttöisten, muunneltavien tilojen järjestämistä muihin kuin ev.-lut. kirkon jäsenten hautajaisiin.
        Toimimme myös sen hyväksi, että hautaustoimistot omalta osaltaan auttavat uskonnottomaan saattotilaisuuteen sopivien tunnustuksettomien tilojen löytämisessä. Olisi valitettavaa, jos tilasyrjinnän vuoksi vainajan muistoa kunnioittaville surijoille saattotilaisuuksia jäisi järjestämättä.
        Toisaalta ei ole mitään vikaa, jos vainajan pyynnöstä ja omaisten toimesta päädytään suoratuhkaukseen ja mahdolliseen muistotilaisuuteen. Jokaisen vainajan ja omaisten toiveet hautajaisten järjestämisessä ovat yksilöllisiä. On myös kunnioitettava vainajan tahtoa ns. hiljaisista hautajaisista vain lähiomaisten kesken.
        Onpa kyseellä pieni hetki tai suurempi tilaisuus, siviilihautajaisilla kunnioitetaan vainajan elämää ja tarjotaan läheisille mahdollisuuden kokoontua yhteen jakamaan muistoja ja surua.
        Esa Ylikoski

        Silkkaa aivopierua, kuten aloittaja sanoo. Kyse on siitä, että Ylikosken mielestä muiden pitää maksaa vaparien hommat. Maksakaa itse omat hommanne. Turha siihen on kirkon tai valtion rahoja kinuta.

      • Anonyymi

        ”Tiloja uskonnottomiin saattotilaisuuksiin ei vielä julkisissa palveluissa ole tarjolla.”

        Tuo paljastaa, miten kauas todellisuudesta Ylikoski on ajautunut.

        Julkisen palvelun tiloja on tarjolla kaikilla niillä paikkakunnilla, missä kirkon tiloja annetaan ko. toimintaan. Kirkko on julkisoikeudellinen yhteisö.

        Mutta Ylikoski tarkoittaa julkisella palvelulla jotain muuta kuin normaalisti. Hän luo ihan omaa kieltään. Outoa.

        Kirkko ei ole katsomuksellisesti neutraaliin toimijat, jollaisesta on kyse..

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kirkko ei ole katsomuksellisesti neutraaliin toimijat, jollaisesta on kyse..

        Jokainen toimija perustaa toimensa joihinkin arvoihin. Ei neutraalia ole olemassakaan. Ja Ylikoski jauhoi taas pskaa, kun väitti, ettei julkisissapalveluissa ole tarjolla. On tarjolla. Ylikoski valehtelee. Taas.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jokainen toimija perustaa toimensa joihinkin arvoihin. Ei neutraalia ole olemassakaan. Ja Ylikoski jauhoi taas pskaa, kun väitti, ettei julkisissapalveluissa ole tarjolla. On tarjolla. Ylikoski valehtelee. Taas.

        Kerropa missä paikoissa on uskonnollosesti neutraaleja julkisten palvelujen saattotilaisuuspaikkoja.

        Kirkon kappeli ei käy vastaukseksi, vaikka monissa niistä sivoilihautajaistilaisuuksia pidetäänkin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kerropa missä paikoissa on uskonnollosesti neutraaleja julkisten palvelujen saattotilaisuuspaikkoja.

        Kirkon kappeli ei käy vastaukseksi, vaikka monissa niistä sivoilihautajaistilaisuuksia pidetäänkin.

        Vaparien tilatkaan eivät ole neutraaleja.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vaparien tilatkaan eivät ole neutraaleja.

        Koko neutraalisuushumppa on vaparien höpöilyjä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vaparien tilatkaan eivät ole neutraaleja.

        Niin, ei kirkon eikä Vaparien. Mutta sote-alueilla sellainen pitäis alkaa pian löytyä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin, ei kirkon eikä Vaparien. Mutta sote-alueilla sellainen pitäis alkaa pian löytyä.

        Pitäis ja pitäis. Ei varmaan tule. Rahavarat on sillä mallilla eikä vaparien itku lisää rahaa missään. Olisko aika ruveta oikeisiin toimiin tyhjän suunsoiton sijasta? Vaparit vois keskittyä hautaustoimeen ihan omalta osaltaan. Nyt vaparien omia hautausmaita uhkaa sulkeminen, kun hommia ei hoideta. Avi ratsaa vaparien jokaisen hautausmaan. Yksi on jo suljettu viranomaispäätöksellä. Ei ole osaamista, mikä näkyy Ylikosken sekavissa jaarituksissa. Kateudesta vissiin heitettiin ulos Kimmo Sundström, joka on hautausmaa-asioissa ekspertti. Sitten tarjotaan Ylikosken suunsoittoa tilalle ja hautausmaat suljetaan. Aivan järjetöntä.

        Höpö höpö. Vaasa on aivan erillinen tapauksensa, joka liittyy siihen, että siellä oli katkaistu suhteet va-liittoon. Tässä perustietoa vapariyhdistysten hautausmaista: https://vapaa-ajattelijat.fi/hautausmaat/

        Kyse ei ole ensi sijassa hautausmaista. Hautajaiset ovat kuitenkin eri asia kuin varsinainen hautaaminen. Näin varsinkin kun vainaja tuhkataan. Siviiihautajaisten osuus tulee kasvamaan lähivuosina. Minne tuhka menee, on eri asia.

        Nyt jo noin 10 % vainajista päätyy tuhkana kirkon hautausmaiden ulkopuolelle.

        No sen tuhkan kanssa voitte pitää seremonioitanne vaikka missä. Miten sitä edistäisi, että hyvinvointialueet rupeisivat rahapulassaan rakentelemaan jotain uskonnottomia kappeleita? Aivan järjetön ajatus.

        Vaparihautausmaat ovat menossa kuralle ihan siksi, että niissä yhdistyksissä, missä hautausmaita on, jäsenmäärät tippuvat. Katso nyt vaikka ennen niin väkirikasta Kotkan yhdistystä! Ja se ei ole ihan ekaksi menossa nurin. Moni muu on vauhdilla kuihtumassa. Mutta ei se teitä Hesan ja Tampereen tyyppejä kiinnosta. Eihän teillä ole hautausmaata. Hyvä on Ylikosken Hesasta huudella.

        Heh, otetaan Ylikoskelta ylimääräinen kappelivero, jotta hyvinvointialue voi täyttää tämän polttavan tarpeen. Se maksaa, joka käyttää. Sopiiko Ylikoskelle?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Heh, otetaan Ylikoskelta ylimääräinen kappelivero, jotta hyvinvointialue voi täyttää tämän polttavan tarpeen. Se maksaa, joka käyttää. Sopiiko Ylikoskelle?

        Ei se sille käy. Muiden rahat on tähtäimessä. Sama juttu kuin liiton saamat valtiontuet. Hirveä itku epäoikeudenmukaisuudesta kun ei saakaan enää juhlia muiden rahoilla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei se sille käy. Muiden rahat on tähtäimessä. Sama juttu kuin liiton saamat valtiontuet. Hirveä itku epäoikeudenmukaisuudesta kun ei saakaan enää juhlia muiden rahoilla.

        Miten se kehtaa?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pitäis ja pitäis. Ei varmaan tule. Rahavarat on sillä mallilla eikä vaparien itku lisää rahaa missään. Olisko aika ruveta oikeisiin toimiin tyhjän suunsoiton sijasta? Vaparit vois keskittyä hautaustoimeen ihan omalta osaltaan. Nyt vaparien omia hautausmaita uhkaa sulkeminen, kun hommia ei hoideta. Avi ratsaa vaparien jokaisen hautausmaan. Yksi on jo suljettu viranomaispäätöksellä. Ei ole osaamista, mikä näkyy Ylikosken sekavissa jaarituksissa. Kateudesta vissiin heitettiin ulos Kimmo Sundström, joka on hautausmaa-asioissa ekspertti. Sitten tarjotaan Ylikosken suunsoittoa tilalle ja hautausmaat suljetaan. Aivan järjetöntä.

        Sundström sai tuomion ihan rosiksessa, joten eiköhän se ollut ihan perusteltu.

        Sen jälkeen erottaminen oli siis todettu virallisestikin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sundström sai tuomion ihan rosiksessa, joten eiköhän se ollut ihan perusteltu.

        Sen jälkeen erottaminen oli siis todettu virallisestikin.

        Oletko sitä mieltä, että rosiksen tuomio koski Sundströmin osaamista hautausmaa-asioissa?

    • Anonyymi

      Vapaa-ajattelu on silkkaa valehtelua

    • Anonyymi

      Vaikka sen valheeksi vannotkin, ei suo uskota.

    • Anonyymi

      Stalinisteille jumalia olivat Lenin ja Stalin. Heidän kuviaaan kannettiin ja pidettiin seinille. Vapaa-ajattelijoiden aatemaailma on siitä kaukana.

      Imagomme kärsii nestoreiden takia.

      • Anonyymi

        Esa erotettava

    • Anonyymi

      Marraskuussa 2021 Ylikoski oli vauhdissa levittämässä Putinin Stalin-propagandaa Ukrainasta ja vastatoimista malliin

      "Uudet vallanpitäjät ilmoittivat ensi töinään mm. rajoituksista venäjän kielen käyttöä kohtaan, vaikka suuri osaa maan asukkaista oli ja on venäjänkielisiä. Sikäli ei ollut mitenkään ihmeellistä, että osa venäjänkielisestä väestöstä, monet varmaan Ukrainan armeijan käyneitä (ja sen aseitakin hankkineita) ryhtyi vastatoimiin"

      • Anonyymi

        Onko tämmöinen oikeasti vaparien linjan mukaista.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onko tämmöinen oikeasti vaparien linjan mukaista.

        Lue: vapaa-ajattelijat.fi/va-lehti

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onko tämmöinen oikeasti vaparien linjan mukaista.

        Ykoski luulee että hän voi vetää linssiin lässyttelyillään humanisteista
        koska hän on toiminut rakennustyövänliiton kouluttajana (kom-liitto) Siikarannassa

        ja tutkimuspäällikkönä ilman tutkimuksia

        Taustalla hän käy venäläiskulttuuriin ihailupropagandaa

        Ykoski ei osaa venäjää mutta toimii siten, että ukrainalaiset marginalisoitaisiin
        pakkovenäjällä

    • Anonyymi

      Sosialistit pilkkaavat vanhuksia ja nöyryyttävät TILASYRJINNÄSSÄ

      78-vuotias nainen toivoi naista hoitamaan alapesun, kotihoito kieltäytyi
      Ikääntyminen|Kotihoidon tiimissä voi puolet hoitajista olla miehiä.

      NUORET MAAHANMUUTTAJAMIEHET VANHUSTEN KIMPUSSA

      Nainen liikkuu yhä vaikeasti, ja hän joutuu käyttämään vaippoja, koska vessaan ei ehdi ajoissa. Kuntoutussairaalasta hänet kotiutettiin viime viikon alussa, ja kotihoidon on määrä käydä hänen luonaan kahdesti päivässä.

      Alkuviikosta hoitajat olivat naisia, mutta viikon lopulla kotiin tuli maahanmuuttajataustaisia nuoria miehiä hoitamaan vaipanvaihtoa.

    • Anonyymi

      Alapesu ym ei kuulu vapareiden palstalle. Sitä vastoin kuuluu Turun joulurauhan kavalkadi. Parvekkeella julistaja aloittaa jos Jumala suo. Armeijan soittokapiaiset puhaltavat Jumala ompi linnanme ja kuoro ja kansa laulavat perässä. Kaikki televisioidaan

      Se loukkaa tunteitamme syvästi ja on kiellettävä.

      Turun Vaparit nyt on kiire.

    • Anonyymi

      Alapesussa on tärkeää että suomalainen alistetaan Valiiton yhdenvertaisuusideologiassa kehitysmaalaisten käyttöön kuuntelematta uhria ja noudattamatta tämän vaatimuksia. Valiiton yhdenvertaisuusharha

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      114
      2758
    2. EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!

      Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje
      Maailman menoa
      29
      1351
    3. Kultasi eka kirjain? Kuka haluaa

      A haluaa J
      Ikävä
      103
      1207
    4. Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena

      Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas
      Kaste
      162
      1007
    5. Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana

      Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta
      Kaste
      366
      997
    6. Empaattisuus ja suoruus.

      Tässä tullut noita pehmeitä asioita pohdittua, mutta toisaalta olen myös yksinkertainen mies. Pidän suoruudestakin. Mi
      Sinkut
      133
      968
    7. Nainen, mikset lähetä

      miehelle viestiä? Tiedän, että sulla on asiaa ja kysyttävää.
      Ikävä
      56
      865
    8. Ehkä vähän

      Rakastunut sinuun
      Ikävä
      40
      688
    9. Sä saat mut tuntemaan

      Jotain sellaista mitä ei saisi tuntea mutta må en mahda tälle mitään. Mulla on ikävä niitä meidän katseita ja sitä tunne
      Ikävä
      22
      683
    10. Tunnettujen vanhempien lapset, tv-sarja

      Tunnettujen vanhempien lapset saa tv-sarjan. Juurihan yksi heistä oli MTV:ssä 6.5.26 kertomassa ettei halua julkisuutta
      Kotimaiset julkkisjuorut
      110
      632
    Aihe