Näyttää kauniilta ja pukeutuu tyylikkäästi.
Anneli Auer on kaunis ja tyylikäs nainen
Anonyymi-ap
66694
1Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 66
Vanhimmat
Ikäistään nuoremman näköinen.
Ei enää.
Voisin tikata saumaan.
Oletko miettinyt, että optikolla käynnistä ei ehkä olisi haittaa?
Samaa ehdoton aloittajalle. Optikolle ja nopeasti.
Psykopaatti, sadistinen ja julma.
Arvasikohan nainen, että tekee miljoonatilin tappamalla miehensä.
Hyvinkin voi olla, eikä se edes riittänyt vaan jälkikasvulle omat korvaukset.
Annelilla, surevalla leskellä, oli kirjakiertuekin Jukan kuoleman jälkeen.
Jostain syystä kiertue keskeytettiin kun seksisyytteet tulivat julki.
Ei varmaankaan, mutta opportunisti otti sen minkä irti sai.
Ja vieläkin vaan jatketaan. Tästäkin oikeudenkäynnistä taas maksetaan hänelle varmasti. Olen täysin varma, että hän tappoi miehensä. Tapahtuma-aikaan ulkopuoliset eivät tunkeutuneet taloihin tappamaan ihmisiä ainakaan Suomessa. Osaa kyllä esiintyä, joten en ihmettele, että moni uskoo muuta.
Katsoin jenkkidokkaria, jossa haastateltiin todella raskaisiin rikoksiin syyllistyneitä vankeja. Useimmat olivat ihan normaalin kuuloisia, jopa hyvin esiintyviä. Sitten kerrottiin haastattelun jälkeen, mitä olivat tehneet: lastenraiskauksia, murhia jne.
Kuinka joku voi olla niin tyhmä että luulee ulkonäön tai kivojen vaatteiden kertovan yhtään mitään ihmisen todellisesta luonnosta.
Sulla on vikaa silmissä.
Ei, se on itsekin psykopaatti niin tietysti ymmärtää Annelia.
Joo, annetaan psykopaattien ymmärtää rauhassa toistensa sadistisia piirteitä 🤣🤮
Ei voi kyllä kauniiksi sanoa vaikka mikä olisi.
Karmea ilmestys.
Voisin tikata saumaan.
En koskis kepilläkään.
Koskisin mielelläni hepillä.
Varmasti antaa hyvän poskisoolon.
Ei olisi kiva herätä kilpien ympäröimänä.
Kova on täti, jos miehensä tappoi, vai tappoiko ?
Nehän epäilee että ukkonsa oli tapettu jo ennen hätäkeskukseen soittamista. Ilmeisesti ensihoitajat samanlaisia tunareita kuin poliisit.
Pieleen meni tutkimukset.
Kusettanut Suomen oikeusjärjestelmä vuosia ja saanut älyttömät korvaukset valheillaan.
Juuri näin. Nyt rahat loppu ja lisää saatava. Tarinoissa tulee hyvin esille mitä elämä oli ennen Jukan kuolemaa. Veikkaan että äijä oli jättämässä Auerskan. Sitten sattui sopivasti " hirvikolari".
Ei näytä huppikselta mutta on se
Auer vertasi itse viestissään Jukan kuolemaa hirvikolariin. Hirven nimi saattoi olla Anneli. Yhteentörmäys oli verinen.
Loppuisi nyt noi oikeudenkäynti jutut tuostakin vanhasta asiasta. Lapset ovat jo kärsineet varmasti ja kokoajan vaan revitään haavoja auki uudelleen.
Eikös ne lapset aikuistuttuaan halunneet muuttaa aiempia puheitaan?
Viaton, kuka mahtaa olla ukon murhaaja?
Unicorn?
Eipä ole ulkopuolista murhaajaa löytynyt kun sellaista ei ole.
Jospa se onkin veli🤔
Ihana nainen.
Tämäkin "paskatorni" taas osoittaa, ettei makuasioista voi kuin kiistellä!?
Miksi haukut toisia kirjoittajia ? Jokaisella on oikeus sanoa mielipiteensä, koska demokratia meillä Suomessa toimii.
Tiedän teitä paremmin millainen nainen on kaunis ja millainen ei!?
Ei ole kaunis eikä tyylikäs. Mutta aiheutti kyllä miehensä hirvikolarin.
Aloittaja ja Anneli voivat naureskella yhdessä, kaksi psykopaattia.
Miksi Auer ei käytä rintaliivejä?
Nätit luomutissit joita ei tarvitse teennäisesti kohotella rintsikoilla.
Jos pieni lapsi puhuu "tekopippeleistä" ja muusta siihen liittyvästä,
niin kaikki ei ollut Auerin kauhujen talossa ihan kunnossa.
Sijaisvanhempien "aivopesu" on Auerin porukan keksimä tarina.
Rahasta on kysymys. Ja Auer on itse ollut seuraamassa jokaista lapsensa todistusta.
Todennäköisesti hänellä on edelleen kova ote aikuisiin lapsiinsa, jotka ovat henkisesti hauraita kaikkien hirveiden tapahtumien jälkeen.
Rahasta on todella kyse, toivottavasti perhe saa oikeutta. Lapsilla on ollut aika kammottavaa elämää sijaisperheessä jos puoliksikin jutut on totta. Ne on tolkuttoman korvaukset, mitä sijaisperhe sai lapsista. Mutta onhan se hienoa, kun sijaisperhe pystyi ostamaan itselleen merikelpoisen veneenkin ja leveästi elelemään.
Hirveää on ollut elämä sijaisperheessä, jos ei ole saanut kasvavat lapset mennä itse jääkaapille eikä käydä suihkussa!
Tää sijaisperhe oikeuteen ja sen jälkeen vankilaan.
Sijaisperhe ei liity mitenkään siihen, kuka murhasi Jukan.
Vanhin lapsistahan kertoo videoilla, että yhdessä äidin
kanssa vasaroilla rikkoivat oven ikkunan lavastusta varten.
Ai niin...se olikin roskaa ja sijaisvanhempien pakkosyöttöä...
Uskoo ken haluaa.
Sijaisperhe ei tappanu Jukkaa. Ja moniko ottaisi monta lasta (jo valmiiksi traumatioitunutta) kotiinsa hoitoon. Siitä kuuluukin saada korvaus taksojen mukaan. Auerin jengin oma etu (lue:miljoonat) on kertoa kauhutarinoita sijaisperheestä.
Jos joku ottaa kolme lasta kotiinsa, niin todellakin siitä maksetaan korvaukset.
Jokaiselle, joka tekee saman. Ja kuinka moni ottaisi kattonsa alle kolme pahasti
Annelin kauhujen talossa traumatisoitunutta lasta, joiden isä on juuri murhattu.
Ai niin, Annelin sanoin: "hirvikolari".
Lapset olivat täysin normaaleja lapsia, kun elivät perheenä, ei todella ollut mikään kauhujen talo.
Heidän elämä meni pirstaleiksi, kun joutuivat sijaisperheeseen. Tietenkin heidän hoidosta maksetaan, mutta se että osasivatko he hoitaa näitä lapsia, on sitten eri asia.
Joo ei olis ollut varaa sellaiseen elintasoon, jos ei olis ottanut kolmea lasta hoitoonsa, jos lehtitiedot pitää paikkansa.
Olen kanssasi aivan samaa mieltä ja vanhin lapsista on ilmeisesti perinyt äitinsä luonteen.
Ei meilläkään saanut käydä jääkaapilla tai kuivakaapilla koskaan ilman lupaa.
Anneli on nätti ja hyvä äiti.
Hirveen näköinen mun mielestä.
Sinua kauniimpi 👍
Anneli valehtelee.
Sinä valehtelet.
Anneliko itse siellä? Onko edelliset rahat jo pistetty haisemaan?
Jukka taisi herätä kilpien ympäröimänä.
Eiks lapset kertonut että nälässä saivat olla Annelin kauhujen talossa. Ai niin...se oli sijaisvanhempien pakkosyöttämää.
Nää sun useampi "Ai niin" juttus on liian läpinäkyvän asenteellisia. Se on kuule oikeus, joka tekee päätökset, ei sunlaiset hihhulit.
Heh heh!
Kukalla on ollut pahoinpitelytuomioita jo ennestään. Kiva mies.
Auer on rupsahtanut ja lihava näkyy olevan.