Carl Boris Benjamin Björkendahl

Carl Boris Benjamin Björkendahl on määrätty eliminoitavaksi. Lisätietoa hänen toiminnastaan ei tarvita, ja koko kansainvälinen kokaiiniverkosto on paljastunut laadukkaan kansainvälisen kybertiedustelun ansiosta.

Björkendahlin seuralaiset ja mahdolliset yhteistyökumppanit ovat myös määrätty eliminoitavaksi.

-The Ghost-
7426
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Kaikki meistä eliminoituu ennemmin tai myöhemmin. Yksikään ei ole selvinnyt. Siksi on hautausmaat että sinne mahtuu. Yksi menee vanhuuttaan, toinen taudeissaan. Sellaista se elämä on ghost.

Äänestä
  • Rikolliset on helppo tappaa myrkyllisillä huumeilla. Itse vetävät nokkahansa ja kuoleet pois sitten.

    1Äänestä

Michael "The Chef" Rosenvoldin tapaus on eräänlainen malliesimerkki, kun rikollinen eliminoidaan viranomaisten toimesta. Hän oli Bandidos MC Internationalin johtaja, jonka vankeus olisi vain pahentanut tilannetta vankilassa. Hän valehteli lainvalvojille kirkkain silmin ja peitteli rikoksiaan. Hän myös syyllistyi lukuisiin avunantoihin ja peitteli yhteistyökumppaniensa toimintaa. Hän ajatteli, että on väärin olla "vasikka". Bandidosin tekojen julmuus oli järkyttävää, mutta nykyinen JR maailma on täynnä hakkereita, myrkyttäjiä ja pedofiileja. Bandidos ei tehnyt poikkeusta tässä asiassa.

On oletettua, että seuraavaksi tulemme kuulemaan Jarkko Laakson ja Vartti Isbergin kuolemasta, joilla on korkea status Suomen alamaailmassa. Jarkko Laakso on Suomen Helvetin Enkeleiden presidentti, kun taas Isberg johtaa "Kaaleiden Mafiaa", eli mustalaisrikollisten yhteenliittymää.

Mustalaisilla on suuresti vaikutusvaltaa alamaailmassa myös valkoisten ja maahanmuuttajien keskuudessa. He ovat häikäilemättömiä väkivallan käyttäjiä, joskaan eivät ole tietoteknisesti kehittyneitä. Huumekauppa ei ole kuitenkaan monimutkaista ja tyhmäkin pärjää, jos on vain röyhkeä ja häikäilemätön.

Näkyvien ja tunnettujen rikollisten eliminointi julkisuuden jälkeen on tärkeä osa uutta viranomaisstrategiaa. Se on selvä viesti heidän alamaisilleen ja se on myös ainoa keino katkaista huumeyhteydet ja luoda paine uusille tulokkaille.

Koska Suomen ja pohjoismaiden lainsäädäntö on ollut täysin epäonnistunut "humaanin" arvokentän vuoksi, on huumerikollisuus räjähtänyt käsiin jokaisessa pohjoismaalaisessa kaupunigissa. Rangaistukset eivät tehoa ja rikollispiireissä on kunnia joutua vankilaan ja se nähdään "osana työtä".

On syytä myös todeta, että rikollisten vapauksia on edesajanut vasemmisto, jolla on vahvat yhteydet myös Mafiaan. Monet vasemmistolaiset käyttävät huumeita ja katsovat ne osaksi yksilönvapautta. Vasemmisto on myös perinteisesti vastustanut viranomaisten työtä ja pyrkinyt kaventamaan poliisin ja armeijan oikeuksia puuttua huumeisiin ja rikollisuuteen. Vasemmistolaiset ovat myös manipuloineet oikeuslaitosta ja vedonneet "ihmisoikeuksiin" lieventääkseen rankaisuperiaatetta. Vasemmistolaiset usein myös ajattelevat, että rikollisuus johtuu yhteiskunnan epäonnistumisesta ja rikolliset ovat tässä suhteessa "uhreja". Huomiotta jää se tosiseikka, että huumerikollisuutta ei olisi, jos huumeita ei olisi.


-TheGhost-

Äänestä
  • Pitää myös muistaa, että "The Chef" nimi tuli hänen omasta kirjoitusvirheestä. Hänen piti kirjoittaa "The Chief", eli päällikkö Bandidosin neuvoston lauselmaan, mutta kielitaito loppui kesken.

    Tutkimusten mukaan JR-rikollisten keskimääräinen älykkyys on alle 80.

    -TheGhost-

    Äänestä

Kyllä nyt huumeiden käyttö loppuu kuin seinään ja narkit ryntää raksoille rehellisiin töihin hyväkuntoisina heti huomenna.

Taas yksi syy lisää Sari Essayahin rukoilla polvillaan ylistystä ja kiitosta!

Äänestä

https://yle.fi/a/74-20195256
Yle kertoi aiemmin tänään, että murhan yrityksestä ja useista törkeistä huumausainerikoksista tuomittu Carl Boris Benjamin Björkendahl on ollut kateissa sen jälkeen, kun käräjäoikeus päästi hänet toukokuussa odottamaan tuomiota vapaalle jalalle.

swedut vittuu suomest

Äänestä

Kivaa varmaan olla missä onkin. Luuseri!!!!!! kiinni jäät ja lusimaan lähdet. Istuskeletko paikallisissa pubeissa ja heität tarinaa kuinka kova oot vai tärisetkö piilopaikassa. Onko tullut äitiä ikävä?

Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Carl Boris Benjamin Björkendahl on määrätty eliminoitavaksi. Lisätietoa hänen toiminnastaan ei tarvita, ja koko kansainvälinen kokaiiniverkosto on paljastunut laadukkaan kansainvälisen kybertiedustelun ansiosta.

Björkendahlin seuralaiset ja mahdolliset yhteistyökumppanit ovat myös määrätty eliminoitavaksi.

-The Ghost-

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu