Toistaako USAn historia itseään

Neljä kertaa on valtionpäämiehelle jenkkilässä käynyt kylmät kaupat.
Abraham Lincoln, James Garfield, William McKinley ja John F. Kennedy.

Nyt istuva D.T. on sekoittanut koko paletin niin sanoinkuvaamattoman idioottimaisesti, että pelottaa, milloin kyseinen herra liitetään nelikon viidenneksi jäseneksi. Villi veikkaus, että useallakin taholla lienee harvennushakkuut mielessä.

On pelottavaa miettiä, mikä vaikutus matalaotsaisella politiikalla on esim. juuri NATO.on, maailmantalouspolitiikasta puhumattakaan,
Vetokerroin vastaan ei liene kovinkaan kummoinen.

Se näkee, ken elää :(
7106
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Trump, oman aikamme Chamberline.

Äänestä

Trump on kuolemanvaarallinen Ukrainan kansalle.

Äänestä
  • Trump on nykypäivän Gali Gula.On täysin harhainen ja elää omassa harhassaan ja uskoo sitä todellisuuteksi,On luonut lähipiirinsä samasta taudista kärsivistä h noarhaisista olioita.Toivottavasti hänen valtakautensa päättyy myös yhtä nopeasti,kuin esikuvansa.

    Äänestä

Donald on narsisti. Sokea.

Äänestä
  • Ja mikä pahinta; väistää tarvittaessa luodinkin. Siinä on sniperille haastetta.

    Äänestä

Amerkkalaiset on niin vitopäitä kun tuommosen idiootin äänestivät valtaan, josta se ei hevin luovu.

Äänestä

Amerikka kuuluu alkuperäis kansolle. Rikkaat valkoiset valtaajat on Trumpin oppien mukaan häädettävä.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Neljä kertaa on valtionpäämiehelle jenkkilässä käynyt kylmät kaupat.
Abraham Lincoln, James Garfield, William McKinley ja John F. Kennedy.

Nyt istuva D.T. on sekoittanut koko paletin niin sanoinkuvaamattoman idioottimaisesti, että pelottaa, milloin kyseinen herra liitetään nelikon viidenneksi jäseneksi. Villi veikkaus, että useallakin taholla lienee harvennushakkuut mielessä.

On pelottavaa miettiä, mikä vaikutus matalaotsaisella politiikalla on esim. juuri NATO.on, maailmantalouspolitiikasta puhumattakaan,
Vetokerroin vastaan ei liene kovinkaan kummoinen.

Se näkee, ken elää :(

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu