Mistä Eurooppa kerää sopimukseen liittyvät rahavelvoitteensa

Venäjä luovuttaa Yhdysvalloille jäädytetyistä varoista 100 miljardia Ukrainan jälleenrakentamiseksi. Sopimuksessa on velvoite myös Euroopalle, Euroopan pitää auttaa Ukrainan jälleenrakentamisessa samalla summalla.
Suomen osuus lienee pieni, noin 2 miljardia mutta kuitenkin. Tiukassa rahatilanteessa tulee priorisoida rahankäyttöä uudelleen.
8118
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Rahat menevät vihdoin oikeaan tekemiseen, uuden rakentamiseen ja uuden elämän luomiseen.

Äänestä
  • Etupäässä menevät kultaisiin WC pyttyihin, ovathan ne kalliita.

    Äänestä

Yhdysvaltojen lieasta pitää päästä eroon paitsi puolustuksessa myös kaikessa muussa mm. käyttöjärjestelmät, softa, firmware, piirituotanto, maksujärjestelmät, pilvipalvelut ja palvelinkeskukset, internetin hallinta, tekoäly, tietoturva jne. Niiden tilalle EU:n tukema Linux-jakelu tietoturvasovelluksineen ja open source softa & firmware. Turvallisuuden lisäksi olemme luovuttaneet USA:lle tietotaidon digitaalisilla vakoilualustoilla.

Äänestä
  • Tätä olen yrittänyt toitottaa jo pitkään, mutta nämä meidän hidasälyiset johtajat, eivät tunnu ymmärtävän maailman riemuista yhtään mitään.

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Tätä olen yrittänyt toitottaa jo pitkään, mutta nämä meidän hidasälyiset johtajat, eivät tunnu ymmärtävän maailman riemuista yhtään mitään.

    Yhdysvallat menestyy vakoilulla jonka digitaalitekniikka mahdollistaa, reservivaluutalla ja oikeudella painaa velkarahaa aina vaan lisää, jolla se voi ostaa innovaatiot ym. maailmalta.

    Äänestä

Trump katsoo kuka polvistuu, "Suomi, teidän armonne nöyrin palvelija".

Äänestä

Trump pyyhkii Stubidolla lattiaa. Juoksupoika.

Äänestä

Suomi ottaa lisää velkaa ja joutuu "tarkkailuluokalle". Vuositasolla uutta velkaa otetaan 12,5 miljardia ja siihen lisätään 0,5 miljardia eli kokonaisvelka lisääntyy 13 miljardia vuodessa. Neljässä vuodessa on saatu 2 miljardia lisärahaa Ukrainalle.
Muut euroopan maat voi ottaa oppia Suomen velkarallista.
Lopullisen laskun maksaa nuoret joilta lopetetaan asumistuki, toimeentulotuki ja työttömyysetuudet. Jos tämäkään ei auta niin puolitetaan eläkkeet.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Venäjä luovuttaa Yhdysvalloille jäädytetyistä varoista 100 miljardia Ukrainan jälleenrakentamiseksi. Sopimuksessa on velvoite myös Euroopalle, Euroopan pitää auttaa Ukrainan jälleenrakentamisessa samalla summalla.
Suomen osuus lienee pieni, noin 2 miljardia mutta kuitenkin. Tiukassa rahatilanteessa tulee priorisoida rahankäyttöä uudelleen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu