Sukupolvet

Helluntailuudessa elää viides sukupolvi. Aina joskus kuulee että kaksi ensimmäistä sukupolvea oli paremmat kuin jäljessä olevat. Esim. E. Minos on sanonut viides sukupolvi ei tiedä uskosta enää mitään. Itse kuuluun kolmanteen sukupolveen. En allekirjoita väittämiä ollenkaan. Vielä 60-luvun puolivälissä auto ei ollut niin yleinen. Syrjäkylistä oli heikot yhteydet pitäjän keskustaan. Bussien aikataulut eivät soipineet yhtään kokousten aikataulujen kanssa. Elintaso on noussut paljon 75- vuodessa. On tietotekniikka, monet laitteet evankeliumin eteenpäin viemiseksi. Esim. Saudi-Arabiaan. Ennen oli vain radio. Pahuutta on ollut yli 6000-vuotta. Mutta Jeesus on kaiken voittaja. Jag tänker så. Ordentliga åsikter.
18200
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

Nykypäivän helluntailaisuudella ei ole mitään tekemistä sen alkuajan, n. 1930-75 helluntailaisuuden kanssa. Eivät saisi käyttää "helluntailaisuuden" nimitystä kadottavasta uuslahkostaan, mutta huijarit on huijareita.

1Äänestä
  • Ei varmaan jos tarkoitat sitä punaisten lyhtyjen touhua mistä yleensä joka yhteydessä mainitaan.

    Äänestä

  • Sulla on vapaa-ajan ongelmia kaamosaikana. Ota kuitenkin mielialalääkkeesi ja käytä kirkasvaloa.

    Äänestä

  • Niin vanhaleiliviiniähän pitää ryypätä kaikki. Muutoin vanhaleililäiset aina pakahtuu uuteenviiniin. Siksi uutta ei missään tapauksessa, vaan 1930-1975 välinen viini on ainut, mikä on oiekaa. Eikös vain.

    Taitaa vanhapolvi vain vaipua hautaan ja jäädä vielä pääsemästä perille.
    Iänmyötä dementia ja sen tuoma vikapäisyys, sekä vihahenki on ihmisen - sen polosen osa.

    Äänestä

  • Anonyymi00002 kirjoitti:

    Ei varmaan jos tarkoitat sitä punaisten lyhtyjen touhua mistä yleensä joka yhteydessä mainitaan.

    punaasten lyhtyjen. Siinäkin paappa kun ei nenää seiso muu kuin järki, niin punaset lyhdyt paistaa silmävaluaisissa, ja järjen - järjettömässsä äänessä.
    Vinkuu kuin pieni possu, pitää olla huntu kirkkoon mennessä naisilla, mielellään temppelisssä väliverhot, ettei vain naisen silmäripset näyt...
    Onnellisuus häviää ja alkaa punaisena lyhdyt palamaan.... Joopa joo... on se kuultu ja nähty jutuissasi

    Äänestä

Viides sukupolvi on imenyt itseensä kaikki ne helluntailaisuuden vääristyneet suuntaukset, jotka Jenkkilästä ovat liikkeelle lähteneet viimeisten 40 vuoden aikana. Sieltä tulee aina 5-10 vuoden välein uutta, sensaatiomaista hapatusta, joka väittää löytäneensä kristinuskosta jotain uutta ja mullistavaa jota muut eivät tiedä.

1Äänestä
  • otahan lääkkeesi huohotat vanhuuden juoksuhaudassa ja näet sen vain oikeana, eikä Jumalan tuulille ymmärrä pätkänvertaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    otahan lääkkeesi huohotat vanhuuden juoksuhaudassa ja näet sen vain oikeana, eikä Jumalan tuulille ymmärrä pätkänvertaa.

    Saatanan tuulten mukana sinä liihottelet, vedetön tuulten ajelema hattara.

    Äänestä

80-luvun lopulla Keuruun konferenssissa alkoi nuorison musiikki ja meno maallistua.
Konferenssimatkat Keuruulle jäivät, mutta onneksi seuraavien konferenssien suunnaksi tuli Jämijärvi.

1Äänestä
  • maallistua. Maasta sinäkin olet ja maaksi pitää sinunkin tulla.

    ei hyvää päivää. Mene sinä pappa- mummo perjantai- tai torstaipäiviin ja veisaa siellä.
    Ei uudet sukupolvet sinua tarvitse- he matkaavat Kristusta seuraten edelläsi ja könytä sinä keppisi kanssa hiljaa perässä. Sinulle kuuluu vain virsi- minä vaivainen mato matkamies maan.

    Siitähän valitat aina.

    Äänestä

  • Irstaan rasvaista oli meno Heinola-aktiossakin.

    Äänestä

Jos usko on kiinni nuorisomusiikista, niin siiloin sitä ei edes ole.⁸

Äänestä
  • Ei pidä olla sellaisessa paikassa, jossa Pyhä Henki murehtii.

    Äänestä

Aloittaja

Pyysin asiallisia, kunnollisia vastauksia. Tähän mennessä yhtään niitä ei ole tullut. Kaukana olette sivistyksestä. Varmaan se olisi auttanut jos olisinkirjoittanut kaikki ruotsiksi. Onnistuu tuosta lonkalta vaan. Helppo kieli.

Äänestä
  • Mitä punaisilta lyhdyiltä voi odottaa.

    Vain siitähän halutaan hekumoida eikä mistään muusta.

    Mikä tietysti ymmärrettävää että vain sellaiset jutut kiinnostaa.

    Äänestä

HELL liikkeessä on edessä sukupuolenvaihdos.🚻

Äänestä
  • Helpompi vaihtaa polvi.

    1Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    Helpompi vaihtaa polvi.

    🦿👍

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Helluntailuudessa elää viides sukupolvi. Aina joskus kuulee että kaksi ensimmäistä sukupolvea oli paremmat kuin jäljessä olevat. Esim. E. Minos on sanonut viides sukupolvi ei tiedä uskosta enää mitään. Itse kuuluun kolmanteen sukupolveen. En allekirjoita väittämiä ollenkaan. Vielä 60-luvun puolivälissä auto ei ollut niin yleinen. Syrjäkylistä oli heikot yhteydet pitäjän keskustaan. Bussien aikataulut eivät soipineet yhtään kokousten aikataulujen kanssa. Elintaso on noussut paljon 75- vuodessa. On tietotekniikka, monet laitteet evankeliumin eteenpäin viemiseksi. Esim. Saudi-Arabiaan. Ennen oli vain radio. Pahuutta on ollut yli 6000-vuotta. Mutta Jeesus on kaiken voittaja. Jag tänker så. Ordentliga åsikter.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu