Taksiliitto on Taksikuutio Oy:n taustalla oleva taho, mikä selittää Taksiliiton roolin taksialan maksuliikennekeskuksena ja palveluntarjoajana. Taksikuution aikaisempi nimi oli Taksiliiton Yrityspalvelu Oy, joka muutettiin Taksikuutio Oy:ksi joulukuussa 2019.
Taksiliiton omistama Taksikuutio Oy toimii maksuliikennekeskuksena taksialalla. Taksiliiton tärkein tehtävä on valvoa omia etujaan eli maksuliikenteestä saatavia provisioita. Sen vuoksi Taksiliiton ja Taksikuution on toimittava vain oman etunsa ja niiden puolesta, jotka antavat ajoja heille välitykseen. Autoilijoilla ja taksinkuljettajilla ei ole mitään väliä, he ovat vain maksukoneiston alimman tason palikoita.
Taksikuutio välittää seuraavia maksuja:
Taksikortti-maksut:
Taksikuutio hoitaa Taksikorttien (sekä kertakorttien että muiden Taksikortti-palveluiden) maksuliikenteen ja selvitykset taksiyrittäjien suuntaan. Taksikortti on maksuväline, jota käyttää pääasiassa julkisen sektorin yhteisöt ja yritykset henkilökuntansa taksimatkojen maksamiseen, kuten esim. Sote -alueet ja kunnat.
Kelan suorakorvauspalvelu:
Taksikuutio välittää Kelan korvaamien taksimatkojen suorakorvausmenettelyyn liittyviä maksuja taksiyrittäjille.
Yritys- ja yhteiskunnan korvaamat matkat:
Käsittelee ja laskuttaa yleisesti erilaisia yritysten ja yhteiskunnan korvaamia taksimatkoja.
SoteKaista-palvelu:
Taksikuution järjestelmä vammaispalveluiden taksimatkojen hallintaan, joka sisältää matkojen tilaamiseen, maksamiseen ja korvausten käsittelyyn liittyviä toimintoja.
Taksiliitto on osasyy taksialan alipalkkaukseen
5
167
Vastaukset
- Anonyymi
Ei ole käytännössä merkitystä kuulutko yrittäjänä Taksiliittoon vai et, maksat heille tuhansia euroja vuodessa kuitenkin.
Kysymys kuuluu :Onko tämä maksuliike kilpailutettu?
Onhan kelakyydin maksuprovisio esimerkiksi kohtuuton, onko noin 7%? valmiiksi alennetuista hinnoista.
Muutkin heidän palvelut ovat kalliimpia kuin yleiset maksunvälittäjät.- Anonyymi
Kyse on laittomasta kartellista.
- Anonyymi
Onko sotealueiden hankkimat taksikortit todellisuudessa tarpeen? Omituista, että perustason duunarit käyttävät takseja työssään. Taksikorttejakaan ei ole mahdollista todellisuudessa kilpailuttaa, koska järjestelmä on tehty siten, ettei muilla ole mahdollisuutta osallistua. Julkisen sektorin kartelli.
Millä perustein henkilökunta ajelee taksilla työmatkojaan, kuljettelee lapsiaan päivähoitoihin ja kouluihin, sekä jakelee taksikortteja sukulaisilleen. Kyseessä on henkilökunnan "pimeä" etu. Läpimätä tämäkin järjestelmä, kuten koko toimiala. - Anonyymi
Mitä Vasemmistoliitto aikoo tehdä näiden seikkojen korjaamiseksi?
- Anonyymi
Tilastokeskuksen mukaan kokoaikaisten palkansaajien kokonaisansioiden mediaani oli
3 611 euroa kuukaudessa vuonna 2024. Kokonaisansioiden keskiarvo oli 4 070 euroa.
Siinä taksinkuljettajalle selkeä ohje paljonko palkan pitää olla.
Taksiyrittäjänä pitää tienata toiminta- ja omaisuusriskien sekä työmäärän vuoksi noin kaksinkertainen määrä palkansaajaan verrattuna.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Nasima löi Jussille luun kurkkuun
Nasima kertoi ettei Jussi sovi puhemieheksi, koska sallii rasismin. Mihin toimiin perussuomalaiset ryhtyvät? Kuka nouse4928573Razmyar on säälittävä - puhemiehellä ei ole mitään syytä ottaa kantaa tähän "silmäkohuun"
jonka toimittajat sai aikaan. Asia ei kuulu puhemiehelle millään lailla. Razmyar haluaa taas vaan huomiota. Mutta jos r1205852Miten Eerolan silmäkuvat voivat levitä muutamassa tunnissa ympäri maailmaa?
Seuraako koko maailma persujen ja erityisesti Eerolan somea reaaliajassa? Edes kansanedustajan itsemurha eduskuntatalos2764836Siviilipalvelusmies Halla-aho normalisoi rasismin perussuomalaisissa
SMP:n tuhkille perustettu puolue ei ollut ihmisiä vastaan, vaan instituutiokriittinen. "Missä EU - siellä ongelma", oli584635Suomalaisilta vaaditaan valtavasti suvaitsevaisuutta - miksi sitä ei vaadita muslimeilta
Suomalaisilta vaaditaan kaikkea, pitää olla suvaitsevainen ja hyväksyä vieraiden tavat, rasisti ei saa olla jne. Miksi s714166Juuri Suomen valtamedian toimittajat teki "silmävääntelystä" sen kohun
ja ilmeisesti ottivat yhteyttä myös ulkomaisiin medioihin, että katsokaas tätä. Mutta Japanin medioissa on asiaan suhta1603940SDP:n kansanedustaja Marko Asell: Suomen myönnettävä maahanmuuton ongelmat
Hänen mielestään Suomen pitää pyrkiä rajoittamaan jyrkästi turvapaikanhakijoiden pääsyä maahan ja hän arvioi, että maaha1723778- 901718
- 991272
- 47889