mitä uutta käyttöä

terveyskeskuksen rakennukselle ?
31640
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 31

Vanhimmat

Miten olis pakolaiskeskus?

Äänestä

Soteuudistuksen pelossa yksi keinoista pyrkiä säilyttämään terveyspalvelut omassa kunnassa oli uusien terveyskeskuksien rakentaminen. Kuten myös sotepalveluiden ulkoistaminen minkä Sipilä pyrki estämään puitelain jatkoajalla ettei vesity koko soteuudistus tavoitteineen. Mitkä on nyt saavutettu esim. lähes kaikissa keskustan johtamissa maakunnissa keskustan maakuntamallin pohjalta Orpon hallituksen saadessa syyt niskoilleen joka sitä vastaan äänesti oppositiossa Marin hall. aikana poislukien RKP.

Äänestä
  • Esim. Saarikko kertoi vuosia vuosia sitten ettei sotepalvelut tule säilymään kunnissa nykytasollaan kun maakuntamallia osaltaan ajoi kuin käärmettä pyssyyn. Lupauksineen ettei terveyskeskuksia kuitenjaan suljeta kokonaisuudessaan ja miten kävi? No siten, että esim. Kurvinen pari päivää sitten viimeksi lupasi keskustan pelastavan sotepalvelut. Jotka on jo alas ajettu valtaosin kaikista keskustan johtamista maakunnista. Lappi vuorossa seuraavana.

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Esim. Saarikko kertoi vuosia vuosia sitten ettei sotepalvelut tule säilymään kunnissa nykytasollaan kun maakuntamallia osaltaan ajoi kuin käärmettä pyssyyn. Lupauksineen ettei terveyskeskuksia kuitenjaan suljeta kokonaisuudessaan ja miten kävi? No siten, että esim. Kurvinen pari päivää sitten viimeksi lupasi keskustan pelastavan sotepalvelut. Jotka on jo alas ajettu valtaosin kaikista keskustan johtamista maakunnista. Lappi vuorossa seuraavana.

    tuli taas kannatusmittauksissa alas niin pitää luvata asioita joita ei edes aio ja mikä oleellisinta voi edes toteuttaa. Sotelaki kun on kirjattu tavalla ettei se sotepalveluiden pelastaminen ole edes mahdollista mutta läpi menee tähän tyhmään kansaan?

    Siksihän ne kepulaiset ryntäsi ensimmäisissä aluevaaleissa joukolla äänestämään oman kunnan ehdokasta ettei naapurikuntien keput sulje terveyskeskustan maakunnan hallinnossa omansa säilyttäen. Marinin ja Saarikon juhliessa kolmen suuren paluuta. Keskustan kannatuksen palatessa heti seuraavissa kannatusmittauksissa pohjamutiin. Sama uusiksi seuraavissa aluevaaleissa erona edelliseen vain se, että kepulaiset pääsee itse ajamaan kepukunnista sotepalvelut alas ilman persuja. Ilonpitoineen kuinka kepulaiset kunnissaan saa entistä pienemmällä persuedustuksella valtuustoissa seurata sitä katseella vierestä kun maakunnan pomot ajaa kunnan sotepalvelut alas.

    Äänestä

  • Muutamasta maakunnasta on vielä sotepalvelut ajamatta alas valtaosin oppositiopuolueiden toimesta enemmistöpuolueiden asemassa. Opposition hetki sitten herätessä siihen, että eihän siitä nyt mitään tule että sotepalvelut ajetaan alas peli seis ja parlamentti pystyyn. Miettimään miten estetään sotepalveluiden alasajo muutamasta maakunnasta kun muiden maakuntien sotepalvelut on jo ajettu alas. Ilman että se oli oppositiolle minkäänlainen ongelma.

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Esim. Saarikko kertoi vuosia vuosia sitten ettei sotepalvelut tule säilymään kunnissa nykytasollaan kun maakuntamallia osaltaan ajoi kuin käärmettä pyssyyn. Lupauksineen ettei terveyskeskuksia kuitenjaan suljeta kokonaisuudessaan ja miten kävi? No siten, että esim. Kurvinen pari päivää sitten viimeksi lupasi keskustan pelastavan sotepalvelut. Jotka on jo alas ajettu valtaosin kaikista keskustan johtamista maakunnista. Lappi vuorossa seuraavana.

    Ei ne ole pelastettavissa soteuudistuksen pakottessa hyvinvointialueet tasapainottamaan taloutensa mikä tarkoittaa leikkauksia sotepalveluiden tuottamiseen. Sen jäädessä tekemättä joltain hyvinvointialueelta se joutuu arviointimenettelyyn. Ja jos sekään ei auta ja säästöt jää edelleen tekemättä edessä on liitokset toiseen tai toisiin hyvinvointialueisiin. Minkä jälkeen ne sotepalvelut ajetaan joka tapauksessa alas hyvinvointialueen kohdalla joka arviointimenettelyyn joutui. Siksi puheet sotepalveluiden pelastamisesta on halpoja vaalimainoksia vailla minkäänlaista todellisuuspohjaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Muutamasta maakunnasta on vielä sotepalvelut ajamatta alas valtaosin oppositiopuolueiden toimesta enemmistöpuolueiden asemassa. Opposition hetki sitten herätessä siihen, että eihän siitä nyt mitään tule että sotepalvelut ajetaan alas peli seis ja parlamentti pystyyn. Miettimään miten estetään sotepalveluiden alasajo muutamasta maakunnasta kun muiden maakuntien sotepalvelut on jo ajettu alas. Ilman että se oli oppositiolle minkäänlainen ongelma.

    Niin, ensin laadiaan lait, jotka pakottaa hyvinvointialueet tekemään leikkauksia sotepalveluihin säästöjen aikaansaamiseksis liitoksilla pelotellen jos ne jää tekemättä. Sitten aletaan vaatimaan oppositiossa kuinka säästäminen pitää lopettaa ettei sotepalvelut katoa ajankohdassa missä Suomi on joutumassa EU:n holhouksen alaisuuteen kun on syöty enemmän kuin on tienattu

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Siksihän ne kepulaiset ryntäsi ensimmäisissä aluevaaleissa joukolla äänestämään oman kunnan ehdokasta ettei naapurikuntien keput sulje terveyskeskustan maakunnan hallinnossa omansa säilyttäen. Marinin ja Saarikon juhliessa kolmen suuren paluuta. Keskustan kannatuksen palatessa heti seuraavissa kannatusmittauksissa pohjamutiin. Sama uusiksi seuraavissa aluevaaleissa erona edelliseen vain se, että kepulaiset pääsee itse ajamaan kepukunnista sotepalvelut alas ilman persuja. Ilonpitoineen kuinka kepulaiset kunnissaan saa entistä pienemmällä persuedustuksella valtuustoissa seurata sitä katseella vierestä kun maakunnan pomot ajaa kunnan sotepalvelut alas.

    Sai Lohi hyppiä ihan yksin ilosta eduskuntatalon portailla kun sotemaakuntamalli meni läpi. Ei yhtyneet kepulaiset kunnissaan jostain ihmeen syystä siihen ilonpitoon..

    Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    Niin, ensin laadiaan lait, jotka pakottaa hyvinvointialueet tekemään leikkauksia sotepalveluihin säästöjen aikaansaamiseksis liitoksilla pelotellen jos ne jää tekemättä. Sitten aletaan vaatimaan oppositiossa kuinka säästäminen pitää lopettaa ettei sotepalvelut katoa ajankohdassa missä Suomi on joutumassa EU:n holhouksen alaisuuteen kun on syöty enemmän kuin on tienattu

    samaa perseilyä kuin se, että oppositiopuolueiden omista vaihtoehtobudjeteista löytyy asioita joita vastaan äänestivät hallituksen niitä esittäessä.

    Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    Niin, ensin laadiaan lait, jotka pakottaa hyvinvointialueet tekemään leikkauksia sotepalveluihin säästöjen aikaansaamiseksis liitoksilla pelotellen jos ne jää tekemättä. Sitten aletaan vaatimaan oppositiossa kuinka säästäminen pitää lopettaa ettei sotepalvelut katoa ajankohdassa missä Suomi on joutumassa EU:n holhouksen alaisuuteen kun on syöty enemmän kuin on tienattu

    Sipilä vältti EU:n tarkkailuluokalle joutumisen mm. soteuudistuksella joka tuo säästöjä.

    Joka vain kasvatti menoja muuttujat toki huomioiden.

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Esim. Saarikko kertoi vuosia vuosia sitten ettei sotepalvelut tule säilymään kunnissa nykytasollaan kun maakuntamallia osaltaan ajoi kuin käärmettä pyssyyn. Lupauksineen ettei terveyskeskuksia kuitenjaan suljeta kokonaisuudessaan ja miten kävi? No siten, että esim. Kurvinen pari päivää sitten viimeksi lupasi keskustan pelastavan sotepalvelut. Jotka on jo alas ajettu valtaosin kaikista keskustan johtamista maakunnista. Lappi vuorossa seuraavana.

    Ihan vapaasti käymään läpi hyvinvointialueiden pöytäkirjoja sen selvittämiseksi mitkä puolueet Suomen sotepalveluita on alas ajanut ja missä määrin viimeiset 2½ vuotta? Mietitään sitten yhdessä minkä takia?

    Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    Sai Lohi hyppiä ihan yksin ilosta eduskuntatalon portailla kun sotemaakuntamalli meni läpi. Ei yhtyneet kepulaiset kunnissaan jostain ihmeen syystä siihen ilonpitoon..

    Osuu pahiten valtaosin kepuvetoisiin pikkukuntiin. Siksi shamppaja pulloja ei suuremmalti availtu juhlan kunniaksi kepukunnissa liiteriin jemmattu kossupullo sen sijaan korkattiin lohtua murheeseen tuomaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    tuli taas kannatusmittauksissa alas niin pitää luvata asioita joita ei edes aio ja mikä oleellisinta voi edes toteuttaa. Sotelaki kun on kirjattu tavalla ettei se sotepalveluiden pelastaminen ole edes mahdollista mutta läpi menee tähän tyhmään kansaan?

    Huulipunaa on kansa vailla takaisin josta eroon halusivat Orpon hallitus sen seurauksena. Josta vuorostaan eroon haluavat sen siivoillessa esim. huulipunan jälkiä sen mm. peruessa kaikki leikkaukset ettei kannattajat katoa. Purralta ne lähtiessä kun teki ne leikkaukset mitkä ei riitä yhtään mihinkään. Joita huulipuna2 tms. joutuu jatkamaan mistä kansa vuorostaaan haluaa seuraavaksi eroon ja saksikäsiPurran takaisin. Yhtä kuin ei paljon tyhmempää kansaa ole nähty?

    Äänestä

  • Anonyymi00021 kirjoitti:

    Keskusta kelpaa kaikille mutta ei kokoomus mikä ei eroa keskustasta kuin nimestä. ;)))

    Äänestä

  • Anonyymi00024 kirjoitti:

    Keskusta kelpaa kaikille mutta ei kokoomus mikä ei eroa keskustasta kuin nimestä. ;)))

    Ainoa asia mihin politiikassa voi luottaa on se, että keskusta pettää aina.

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    Ei ne ole pelastettavissa soteuudistuksen pakottessa hyvinvointialueet tasapainottamaan taloutensa mikä tarkoittaa leikkauksia sotepalveluiden tuottamiseen. Sen jäädessä tekemättä joltain hyvinvointialueelta se joutuu arviointimenettelyyn. Ja jos sekään ei auta ja säästöt jää edelleen tekemättä edessä on liitokset toiseen tai toisiin hyvinvointialueisiin. Minkä jälkeen ne sotepalvelut ajetaan joka tapauksessa alas hyvinvointialueen kohdalla joka arviointimenettelyyn joutui. Siksi puheet sotepalveluiden pelastamisesta on halpoja vaalimainoksia vailla minkäänlaista todellisuuspohjaa.

    https://yle.fi/a/3-11993768

    https://www.finlex.fi/fi/lainsaadanto/saadoskokoelma/2021/612

    https://www.finlex.fi/fi/lainsaadanto/saadoskokoelma/2021/614

    122 § Hyvinvointialueen arviointimenettely

    123 § Hyvinvointialueen talouteen liittyvät arviointimenettelyn edellytykset

    https://www.finlex.fi/fi/lainsaadanto/2021/611#part_4__chp_13__sec_122

    Äänestä

  • Anonyymi00028 kirjoitti:

    Ei mene em:t lait sisältöjensä puolesta ihan yksiin "pelastetaan palvelut" lupausten kanssa opposition toimesta joita on kiittäminen em:sta laeista.

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    Ei ne ole pelastettavissa soteuudistuksen pakottessa hyvinvointialueet tasapainottamaan taloutensa mikä tarkoittaa leikkauksia sotepalveluiden tuottamiseen. Sen jäädessä tekemättä joltain hyvinvointialueelta se joutuu arviointimenettelyyn. Ja jos sekään ei auta ja säästöt jää edelleen tekemättä edessä on liitokset toiseen tai toisiin hyvinvointialueisiin. Minkä jälkeen ne sotepalvelut ajetaan joka tapauksessa alas hyvinvointialueen kohdalla joka arviointimenettelyyn joutui. Siksi puheet sotepalveluiden pelastamisesta on halpoja vaalimainoksia vailla minkäänlaista todellisuuspohjaa.

    Montako euroa keskustan vaihtoehtobudjetista löytyi ekstraa sotepalveluiden pelastamiseen mitä istuvalta hallitukselta vailla olivat? Joka hallituskautensa aikana kippaa mitä, noin 4 miljardia ylimääräistä hyvinvointialueille?

    Äänestä

  • Anonyymi00032 kirjoitti:

    ja lehdet kirjoittaa kuinka istuva hallitus antoi periksi kun alkoi vesittelemään edellisen hallituksen lakikirjauksia alijäämien kattamisvelvollisuuksista aikataulurajoituksineen. Ihan kuin Marinin hallituksen soteuudistuksen lakikirjauksista olisi kiittäminen Orpon hallitusta.

    Äänestä

  • Anonyymi00032 kirjoitti:

    Montako euroa keskustan vaihtoehtobudjetista löytyi ekstraa sotepalveluiden pelastamiseen mitä istuvalta hallitukselta vailla olivat? Joka hallituskautensa aikana kippaa mitä, noin 4 miljardia ylimääräistä hyvinvointialueille?

    Keskustan toiminnan ollessa taas kaikessa luokattomuudessaan mitä se on, tuli mieleen kuulemani tarina. Minkä mukaan puolueen nimeä mietittäessä sen laatijat päätyi keskusta nimeen koska kespaska olisi ollut niin paljon vaikeampi lausua?

    Äänestä

  • Anonyymi00034 kirjoitti:

    Keskustan toiminnan ollessa taas kaikessa luokattomuudessaan mitä se on, tuli mieleen kuulemani tarina. Minkä mukaan puolueen nimeä mietittäessä sen laatijat päätyi keskusta nimeen koska kespaska olisi ollut niin paljon vaikeampi lausua?

    Keskustapaskaa ko. puolueen nykymenoa parhaiten kuvaisi ?

    Äänestä

Kannabiskasvattamo ja myymälä vihreiden ja vassareiden toiveiden täyttämiseksi. Jotka haluaa laillistaa kannabiksen käytön sen kasvattamisineen. Vastustaen tietenkin kansalaisaloitetta jossa pyritään samaan...

Äänestä
  • sitä sorttia kärsämäessä on määrissä ettei naurata edes vitsinä.

    Äänestä

delli-bor. olisi asiakkaita porvoota myöten ja loviisa 3 työntekiät kilvan tikettiä ostaisivat sisäänpääsyksi,ovella tietenkin "poke" jolle 50€ antamalla pääsee jonon ohi.

Äänestä

Kunhan hyvinvointialueiden pakkovuokranmaksujen takaraja soteuudistuksen pohjalta tulee vastaan alkaa tyhjiä seiniä olemaan tarjolla.

Äänestä
  • Lapissa sen sotepomot yrittää hakea säästöjä vuokrista mutta kunnat ei tule vastaan mutta Juuson vika.

    Äänestä

Alustavat. epäviralliset suunnitelmat mitä terv.keskuksen tyhjeneville tiloille tehdään on tehty jo vuosia vuosia sitten.

Äänestä

Eikös se ole ollut jo vuosia osana kärsämäen elinkeinoelämää täyttää tyhjät asunnot ulkopaikkakuntalaisilla juopoilla ja nisteillä?

Äänestä
  • Kylän juttujen mukaan joihin saa suhtautua pienellä varauskella pahimmat kärsämäessä vaikuttaneet nistit siirtyi mm pyhäjärvelle kun pohde lopetti subuteksin jaon kärsämäeltä??

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    Kylän juttujen mukaan joihin saa suhtautua pienellä varauskella pahimmat kärsämäessä vaikuttaneet nistit siirtyi mm pyhäjärvelle kun pohde lopetti subuteksin jaon kärsämäeltä??

    ainoa hyvä asia kärsämäessä pohteen osalta.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

terveyskeskuksen rakennukselle ?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu