Toivon, että tähän aloitukseen ei suhtauduta negatiivisesti. Näkijä on jo poistunut keskuudestamme, joten tämä ei ole mainos.
Vuonna 2018, olin vaikeassa tilanteessa. Työt oli päättymässä ja muutenkin elämäntilanne oli avoin. Soitin, jo silloin iäkkäälle näkijälle, hän toimi Valkoinen korppi nimellä.
Hän kuvasi konkreettisesti sen, miten tulee uusi työ yllättäen. En muista oliko peräti sama päivä kun sain soiton ystävältäni, joka toimi erään organisaatiossa johtajana. Hän tarjosi vuoden sijaisuutta - ja sillä tiellä olen edelleen.
Tämä näkijä kertoi, että työssä on monia mahdollisuuksia ja etenen siellä hyvin, mikä on toteutunut.
Yksi konkreettinen asia ei ole vielä hänen näkemästään toteutunut ja se olisi todella positiivinen juttu. Siksi kyselenkin teiltä jotka tämän ystävällisen näkijän muistatte, miten pitkälle ajalle hänen näkemisensä ovat menneet.
Edesmennyt näkijä Valkoinen korppi
3
236
Vastaukset 3
- Anonyymi
Soitin pari kertaa, mielestäni näki hyvin ja aika konkreettisestikin, mutta antoi kyllä lyhyen aikavälin ennustuksen.
- Anonyymi00003
On se julmaa, mutta:
”Vain yksi kerta viikossa riittää – Vähentää aivohalvausriskiä 44 %
Hammasvälien puhdistus voi vähentää aivohalvausriskiä tuntuvasti, selviää tutkimuksesta.” IL 6.2.2026
On se hyvä, että Kari Suomalaisen ”Römpän ukko” ei olekaan aivohalvausriskissä, -ainakaan paljon. Vaikka hän ei juuri voi puhdistaa hammasvälejään. Katso Römpän ukko netistä, niin saat vastauksen kahteen kysymykseen: Ensinnäkin, eikö Römpän ukko halua elää sääntöpohjaisessa järjestyksessä kun ei suostunut puhdistamaan hammasvälejä. Toiseksi oliko Römpän ukko hammaslääkärin painajainen. -Noin tienausmielessä. Vastaa samalla itse kysymykseen, miksi kaikki feminiinit uimarannalla katsovat mieluummin tosia, eivätkä heti ensimmäiseksi ole lääpällään Römpän ukkoon. ”Römpän akka” ei tarvitse olla huolissaan, että Römpän ukko olisi ollut aktiivinen Epsteinin, eikä muidenkaan teinien vokotteluissa.
Hyvä homma!, mutta:
Nyt ovat taas atomipommit valloillaan. Neuvottelut siitä, miten ne saataisiin taas aisoihin, on aloitettu. Muutamat mahtineuvottelijat, joiden elinaika alkaa olla jo loppusuoralla kokoontuvat pohtimaan ja neuvottelemaan ”pysyvien mahtien veto-oikeuksineen” siitä, milloin ”Tove Janssonin mörkö”, eli ”Hitler” alahammasrivineen näyttäytyy ja toteuttaa unelmansa, kuten Medvedev, kuvan kanssa näytti. (Iltalehti 4.-5.2.2026) Medvedevin, (suomeksi: karhun) alahampaat ja kasvonmuodot tuovat mieleen Tove Janssonin mörko -hahmon. Hieman ulospäin pullottavat silmät ja ”kolme miljoonaa” pientä toistensa kanssa tasakokoista alahammasta, joita näyttää ja ilkikuriset, hieman uhmakkaan hupaisat ja kantikkaat kasvot. Medvedev allekirjoitti Venäjän Start -sopimuksen, joka nyt on siis päättynyt.
EU:n alueelle kannattaa hankkia nyt omat ydinaseet. Nykyisten lisäksi ostetaan USA:lta lisää 1000 ydinpommia?! Ne kannattaa sijoittaa graniittisiiloihin. Täh? Joo, ei niitä saa käyttää ketään vastaan, niin kuin Medvedkään (Venäjän ykkösmies) ei käytä.
Mutta kun pakkaset nostavat ajoittain pörssisähkön hinnat pilviin, annan partavinkin. Itse ostin virtapankin.
Ville Römppä
007
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Pyhäjärvi syvällä kusessa
Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha1371453- 1481081
Miten voi sinun
tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät69926- 68723
PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE
...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.56713Miksi naiset haluavat itseään vanhemman kumppanin? Vai haluavatko?
Tuolla toisessa ketjussa tuli esille tämä kysymys ja se on mielestäni hyvä kysymys. Kiitos scrg:lle tämän kysymyksen esi239693- 37599
Missä vaiheessa
Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et33561Ernest Lawson rehellisenä vaikeasta TTK-tilanteesta: "Vain harvan ja valitun henkilön tiedossa"
Tanssii Tähtien Kanssa tulee syksyn iloksi ja tiedossa on suosikkisarjan 19. kausi. Tulevalla kaudella nähdään iso uudi7541- 39537