Eroa hallitus ! Keskustan kansanedustaja Petri Honkonen esittää poikkeuksellisen kovaa kritiikkiä pääministeri Petteri Orpon ja kokoomuksen politiikkaa kohtaan.
Honkonen arvostelee kovasanaisesti pääministeri Petteri Orpoa tiedotteessaan.
Hänen mukaansa päättyvän vuoden hätkähdyttävin piirre suomalaisessa politiikassa on ollut maan tärkeimmän vallankäyttäjän eli pääministerin ”junttaantuminen omaan todellisuuteensa”.
– Eilinen musta tiistai luhistutti pääministerin todellisuuden lopullisesti. Työttömyys on karmeimmillaan vuosiin ja Suomi joutui Brysselin valvovan silmän alle, Honkonen sanoo.
Honkonen sanoo kokoomuksen nousseen valtaan lupaamalla lopettaa Suomen velaksi elämisen, 100 000 työpaikkaa ja alempia veroja keskituloisille suomalaisille.
– Orpon saldoksi – ja perinnöksi – jää kuitenkin ennätysvelka, ennätystyöttömyys ja ennätysverotus. Tavallisen, keskituloisen suomalaisen verotus on kireintä aikoihin.
– Maa pettää pääministerin alta. Kaikki se, jonka varaan Orpo hallituksensa rakensi, on luhistunut tai luhistumassa.
Honkosen mielestä Orpo jää historiaan yhtenä Suomen heikoimmista pääministereistä.
– Todellisuudesta vieraantumisessa hän kuitenkin vie ykkössijan.
– Kun tilanne on tämä; kun lopputulemana on katastrofi isolla k:lla, kysymys kuuluu, mitä Orpo tekee? Voisi ajatella, että näin perustavanlaatuisen epäonnistumisen jälkeen pääministeri ymmärtäisi tehdä johtopäätöksiä.
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/af4756bd-f4af-46cb-bd02-e32a0017e203
Eroa Orpo ! Suoraa puhetta vihdoin, vaade Orpon erosta
Anonyymi-ap
0
81
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http2844755Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?1353056Miksei Björn Wahlroos jaa rahaa köyhille?
Esimerkiksi Nordean tiloissa? Vai tuovatko ne köyhät hiekkaa marmorilattioille ja siksi ei pysty mursunviiksi pystyyn k512963Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?
Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn281541Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!
Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En2271242- 471189
Yksikään persu ei ole saanut Nobelin palkintoa
Kertoo paljon persujen älyn puutteesta. Demareista mm. Ahtisaari on kyseisen palkinnon saanut.7986Emme koskaan keskustelleet kasvotusten syistä välirikollemme
Enkä voisi kertoa perimmäistä rehellistä syytä. Kerroin sinulle pintapuolisen ”paketin” ja otin tavallaan omalle vastuu58981Miten antaa merkki hyvin eri ikäiselle miehelle, että kertoisi toiveensa ja ajatuksensa?
Olen pitkään pitänyt miehestä, joka myös varmasti minusta. Hän ei tosin kerro ihastumisesta, eli voi hyvin olla, että tu78971Paskalaista valokuitulakiin
Nyt maksajiksi joutuvat kaupunkilaiset eivätkä mökkiensä ulkohuusseissa kakistelevat mummot. Nimittäin EU määrää jokais52969