Hyvä

Operaattorin ratkaisu

Kun matkapuhelimen operaattorin vaihtaminen tuli
mahdolliseksi ilman numeronvaihtoa etsimme
luonollisesti perheelemme sopivan ja halvan operaattorin.
Löysimme mielestämme halvan ja hyvän,
lopulta kuitenkin sattui niin, että kyseinen valita
ei ollut kumpaakaan, mutta mistä sitä silloin olisi tiennyt.

Huomasimme heti ensimmäisessä laskussa,
että osa soitetuista numeroista ilmenee
data-puheluina. Otimme välittömästi yhteyttä saunalahteen
ja tiedustelimme, että
mistä tälläinen datapuhelu tulee ja johtuu?
Asiaa selvitettiin ja operaattori lupasi palata
asiaan. Kun palasimme asiaan,
operaatori käski vähentää data-puhelut laskusta ja
maksamaan normaalit puhelut,
Myönsi tekemänsä virheen.
2 Kuukautta myöhemmin mielipide muuttui,
mutta mistä sitä silloin olisi tiennyt.

Selvisi, että kyseisestä liittymästä soitetut
nk.datapuhelut oli normaaliin soneralta lähtöisin
olevaan 0400-alkuiseennumerron soitettuja puheluita,
testasimme operaattorimme puheluja muistakin saman ja eri
operaattorin kännyköistä,
ja itse pintaisesti vain tästä yhdestä liittymsätä
soitetut puhelut pysyivät data-puheluina.

Silmäni revähtivät tee-vadin kokoisiksi kun posti luukustamme
kolahti maksettavaksi data-puhelut,
jotka operaattori käski jo
kertaaleen jättää maksamatta.
Soitimme operaattorille ja operaattori
ilmoitti minun surffaneen netissä kyseisen summan edestä
samalla verbaalisesti lahajakas asiakaspalvelija ilmoitti,
että kaikki 0400-alkuiset puhelin numerot
ovat internet puheluita. Tarkesin, että hän tarkoitti
tätä kyseistä numeroa, mutta sain
kuulla, että kaikki 0400 alkuiset numerot ovat
yhtä kuin internet.

Kaiken muun hyvän lisäksi sain kuulla,
että tämän maksettavan laskun lisäksi,
minulle oli tulossa vielä reilun 60 € lasku maksamattomista
data-puheluista.
Niistä jotka oli soitettu tähän soneran numeroon.
Mietin asiaa muutaman sekunin jolloin
asiakas palvelun hekilö käski minun suksimaan vittuu
jos ei mielytä. Mietitn vielä sekunnin
jonka jälkeen löin poikki siltä seisomalta perheemme 4 numeroa.
Rajansa kaikella mitä maksavalle asaikaalle voi laukoa.

Jos halvat 500 min puheajat katetaan olemattomilla
data puheluilla, niin silloin tuo kuukausi maksuun
sidottu 500 min ei enään ole järin halpa.
Meinaan jos liitymsätä tehty 17,90 muuttuu 85€ joka
kuukausi, niin kiitos ei.

Loppupeleissä ei tämä Ollut saunalahdelle
suuri menetys vain 14 400 € tulevan
10 vuoden ajalta, mutta jos sama peli
jatkuu niin enpä ihmettele vaikka loputkin
lähtisivät kävelemään.
0643
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

saunlahti! kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu