Etla: 44 prosenttia työttömyyden kasvusta selittyy maahanmuutolla
PolitiikkaTalous
27.11.2025 |10:15
Maahanmuuton kasvu tekee hallaa Suomen työttömyysluvuille. Elinkeinoelämän tutkimuslaitos Etlan asiantuntijan mukaan lähes puolet työttömyyden kasvusta selittyy maahanmuutolla. Tästä huolestuttavasta tiedosta huolimatta lähes kaikki oppositiopuolueet esittävät talouden kasvutoimena maahanmuuttoa.
Työttömien jono on edelleen pitkä Suomessa, vaikka työllisten määrä on kasvanut. Tilastokeskuksen mukaan lokakuussa työttömänä oli 276 000 suomalaista.
Suomen työttömyysaste oli lokakuussa 9,6 prosenttia, kun vuotta aiemmin luku oli 8,1 prosenttia.
Elinkeinoelämän tutkimuslaitos Etlan ennustepäällikkö Päivi Puonti arvioi Suomen työttömyysasteen nousun juurisyitä Ylen haastattelussa tiistaina. Puontin mukaan korkeisiin työttömyyslukuihin eivät vaikuta pelkästään hidas talouskasvu tai töiden loppuminen työllisiltä.
– Siinä näkyy maahanmuuton kasvu. Lähes puolet, noin 44 prosenttia työttömyyden kasvusta selittyy maahanmuutolla, Puonti kertoi Ylelle.
Etla-pomon havainto on täysin sama, minkä myös ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Ville Tavio esitti aiemmin syksyllä. Tavio korostaa, että aiempien hallitusten maahanmuuttopolitiikka on lisännyt ongelmia työmarkkinoilla.
Vihervasemmisto pitää maahanmuuttoa siunauksena
Oppositiopuolueet ovat esitelleet vaihtoehtobudjettinsa tämän viikon aikana ja esittävät talouden kasvutoimena maahanmuuttoa – huolimatta siis siitä, että maahanmuuttajat työllistyvät erittäin heikosti.
Vihreät pitää työperäistä maahanmuuttoa jopa elintärkeänä Suomen talouden tulevaisuuden kannalta.
Vihreät haluaisivat kiihdyttää työperäistä maahanmuuttoa ja ottaa käyttöön työnhakuviisumin, jolla Suomi olisi auki tulijoille ympäri maailmaa.
SDP katsoo puolestaan omassa vaihtoehdossaan, että työperäisellä maahanmuutolla voitaisiin torjua työvoimapulaa.
Perussuomalaiset sen sijaan ovat vaatineet Suomeen tulevilta hyvää suomen kielen taitoa ja demarit näyttävätkin hieman kallistuneen esityksessään tähän suuntaan. Tämä ilmenee siinä, että SDP:n mielestä jo maahanmuuttajien rekrytointivaiheessa pitäisi kiinnittää huomiota kielitaitoon.
Myös vasemmistoliiton mielestä Suomi tarvitsee maahanmuuttajia. Lisäksi vasemmistoliitto peruisi maahanmuuton tiukennukset ja leikkaukset kotouttamispalveluihin.
Keskusta piilottelee lukujaan
”Suomi nousee, kun laitamme tavalliset, työtä tekevät suomalaiset etusijalle”, toteaa keskusta omassa vaihtoehtobudjetissaan.
Perussuomalaiset ovat laittaneet suomalaisten asiat etusijalle jo pitkään ja nyt tämä johtoajatus näyttää kelpaavan myös viime hallituksessa apupuolueena toimineelle keskustalle. Vielä viime vuoden vaihtoehtobudjetissaan keskusta halusi saada Suomeen vuosittain 40 000 työperäistä maahanmuuttajaa.
Nyt keskusta on jättänyt maahanmuuttajien luvun pois vaihtoehtobudjetistaan ja puhuu maahanmuuton pisteytysmallin käyttöönotosta. Keskustan mielestä pisteytyksellä muka varmistettaisiin, että maahanmuutto vahvistaisi julkista taloutta.
Vaikka keskusta väittää asettavansa suomalaiset etusijalle, niin samalla se tahtoo maahanmuuttajien työllistyvän yhtä hyvin. Maahanmuutto voi kuitenkin vaikeuttaa esimerkiksi suomalaisten pitkäaikaistyöttömien pääsyä takaisin sorvin ääreen.
SUOMEN UUTISET
Myös vasemmistoliiton mielestä Suomi tarvitsee maahanmuuttajia
20
231
Vastaukset
- Anonyymi
BSMG
- Anonyymi
suomessa on työvoimapula ja euro tulee kahtena 🤔näin toitotettiin 2015
mutta kukaan ei vielä äkkää sitä että mitä näille liirum laarum väestön osalle pitäisi tehdä 🤣- Anonyymi
suomalaiset ei unohda myyriä , vaikka kymmenien vuosien päästä , se tulee eteen
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
suomalaiset ei unohda myyriä , vaikka kymmenien vuosien päästä , se tulee eteen
Yksikin pellehermanni BrynolfMG
- Anonyymi
Tiedetään kyllä, mutta meillä ei ole lihaksia siihen.
Ihailen Britannian naisia, jotka saivat edes huutokuoron aikaan. Meidän naiset antaa niille palveluja veromaksajien laskun. Päättäjät viime hallituskaudella pyysivät tänne niitä lisää. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tiedetään kyllä, mutta meillä ei ole lihaksia siihen.
Ihailen Britannian naisia, jotka saivat edes huutokuoron aikaan. Meidän naiset antaa niille palveluja veromaksajien laskun. Päättäjät viime hallituskaudella pyysivät tänne niitä lisää.Ylen naistoimittaja etsi siihenkin suomalaisnaisen arvostelemaan brittinaisia rasisteiksi.
- Anonyymi
uli uli persu uli
- Anonyymi
mitä FAS lapsi 🤣🤣🤣
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei sitä pelkällä karvahatulla tähän pääse.
https://yle.fi/a/74-20197081Hän on ansainnut tämän. Mies on visionääri ja tiesi jo pari vuosikymmentä sitten, miten tässä "leikissä" käy. Kaikki tämä on dokumentoitu ja osisittain vielä luettavissa. Kukaan silmää tekevä ei enää uskalla sanoa siitä mitään.
- Anonyymi
er4343
- Anonyymi
vasemmiston mielestä suomi tarvitsee köyhiä lisää , sillä he ovat heidän kannattajiaan
- Anonyymi
Vassareillekaan ei rahaa tule riittämään.
Huomaavat sitten kun tulijoille riittää, punikeille ei.
- Anonyymi
Moktar gubta sdp
- Anonyymi
Viherpunikkien muslimiveljeskunnille kelpaa vain kehitysmaamuslimit, kuten ”pakolaisten” valinnoissa näimme viimeksi…
- Anonyymi
Suomen työttömyys on ennätys tasolla, edes hoitajat eivät saa töitä. Lisää vaan muslimeja loisimaan ja tekemään barbaarisia rikoksiaan.
- Anonyymi
He eivät tajua, mitä tekevät:
https://www.hs.fi/maailma/art-2000011671982.html - Anonyymi
...ja huumeita.
- Anonyymi
Niin että kun työllisten määrä on kasvanut 25 000 henkilöllä, mutta työttömyys on silti kasvanut koko ajan, niin lääke on ottaa lisää elättejä muslimimaista? Työttömyys kasvaa lisää, kun otetaan noita kouluttamattomia, heikkolaatuisia ihmisiä lisää. Koulutus vie aikaa ja koulutusta vartenkin pitää osata suomea. Eli menee liian monta vuotta ennenkuin mamuista on Suomen taloudelle mitään hyötyä.
Yksi tohtorin tutkinnon suorittanut somali ei oikein luo uskottavuutta. Se on niin suuri ihme, että pääsi linnan juhliin.
Toivottavasti Stubb tajuaa ensi kerralla kutsua myös useamman ihan valkoihoisen suomalaisen linnaan vain sen takia, että ovat opiskelleet tohtoriksi. Niitä on PALJON.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kun Arman Alizad puolusti hiihtäjä Vilma Nissilää sanomalla
"älä välitä sekopäistä Vilma", ja kun siitä kerrottiin täällä, niin sekopäinen mukasuvaitsevainen teki siitä valituksen242655Trump muka öljyn takia Venezuelaan? Pelkää mustamaalausta
Kertokaapa mistä tuollainen uutisankka on saanut alkunsta? Näyttäkääpä ne alkuperäiset lähteet, minä en löytänyt mitään402322Ei tule uni
Kuten epäilin. Onneksi viime yön sain ihan hyvin nukutuksi. Tiesin kyllä, ettei tästä mitään tänään tule.621298Miksi juuri Venezuela?
Kaikista maailman valtioista Trump otti silmätikukseen Venezuelan. Mutta minkä ihmeen takia? Kyseessä on kuitenkin vähäp2991221- 41986
- 42967
- 76870
Jos mies olet oikeasti...?
Kiinnostunut... Pyydä mut kunnolla treffeille ja laita itsesi likoon. En voi antaa sydäntä jos sinä olet epävarma ja eh73843Nautitko riidan haastamisesta?
Itse olen hyvin kärsivällinen ja sopuisa noin yleensä, mutta osaan tarvittaessa olla hankala. Niin metsä vastaa kuin sin175793Akateemikko Martti Koskenniemi vertaa Trumpia Putiniin
"-Suomalaisena on syytä olla huolissaan siitä, että Yhdysvallat näin vahvistaa 1800-luvun alkupuolella julistamansa etup93772